Kala eliniäkseen vai kunnes kasvaa liian suureksi?

[Riveriana]

Moniko täällä ottaa kalat sillä ajatuksella, että ne ovat sitten olemassa koko elinikänsä? Vai annetaanko ne pois heti kun kyllästytään? Ehkä se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin biojätteeseen päätyminen.

Entä mitä pidätte siitä, että otetaan nuori kala vaikka hoitamaan altaa levänpuhdistusta ja annetaan se sitten isompana pois ja otetaan uusi poikanen hoitamaan hommia? Joissakin topiceissa on puhuttu tämän suuntaisia juttuja. Ehkä olen vähän vanhanaikainen, mutta tuntuu hassulta ottaa kala "käyttöön" ja sitten luopua siitä kun on hommansa tehnyt.

[MrAFCMagic]

Moniko täällä ottaa kalat sillä ajatuksella, että ne ovat sitten olemassa koko elinikänsä? Vai annetaanko ne pois heti kun kyllästytään? Ehkä se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin biojätteeseen päätyminen.

Entä mitä pidätte siitä, että otetaan nuori kala vaikka hoitamaan altaa levänpuhdistusta ja annetaan se sitten isompana pois ja otetaan uusi poikanen hoitamaan hommia? Joissakin topiceissa on puhuttu tämän suuntaisia juttuja. Ehkä olen vähän vanhanaikainen, mutta tuntuu hassulta ottaa kala "käyttöön" ja sitten luopua siitä kun on hommansa tehnyt.

Paha sanoa, kun en teidä, mitä opiskelu tuo mukanaan, mutta tarkoitus on pitää kalat siihen hamaan tappiin asti.

Itse ymm'ärrän ja pidän tuota kasvatusta hyvänä esim. leväbarbien kohdalla, joita ei tulitikun kokoisena voi ottaa, ainakaan tänne.

[memma]

No en halua jeesustella, mutta oma kantani on, että kala otetaan lemmikiksi sen loppuiäksi. Ja kalaa otettaessa otetaan selvää sen soveltuvuudesta altaaseen, aikuiskoosta jne. Valitaan vain sellaisia kaloja, jotka mahtuvat ja soveltuvat myös aikuisena altaaseen. Jos joskus hurahtaisin johonkin niin isoksi kasvavaan kalaan, ettei se aikuisena mahtuisi 500-litraiseeni, voisin kyllä hankkia kalan nyt siihen ja myöhemmin sen kasvettua hankkia sille isomman altaan.

Luopuminen elukoista, vaikka "vain" kaloista on minulle aina vaikeaa. Minulla on nyt neljä salamanteriplekoa, joissa on nyt suuri riski että kaikki paljastuvat koiraiksi. Periaatteessa olisi ehkä fiksua vaihtaa koiras tai pari naaraisiin, mutten henno Luultavasti hankin pari varmaa naarasta edellisten lisäksi. Kaksi koiraista on veljeksiä, ja olen bongannut ne kerran tappelemasta keskenään. Jos kalat on oikeasti pakko erottaa toisistaan, joudun luultavasti toisesta sitten luopumaan, sillä pienemmässä altaassani on lajille liian kylmä vesi.

Yleisesti ottaen minulla on käynyt hyvä tuuri, sillä hankkimani kalat yleensä ovat tulleet toimeen keskenään. Olen myös harrastanut kaloja sen verran pitkään, että tiedän jo millaisista kaloista olen oikeasti kiinnostunut. Enkä kyllästy niihin vuosienkaan päästä. (Myönnän, että aloittaessani 80-luvulla lajien vaihtuvuus altaassani oli paljon suurempaa). Kauniiden ja mielestäni mielenkiintoisesti käyttäytyvien lajien lisäksi pyrin pitämään kiinnostusta altaisiin yllä esimerkiksi muuttelemalla altaiden sisustusta sekä kasvattelemalla kaloille erilaista elävää ravintoa. Harrastelen myös kalatautitietouden hankintaa sekä yleisesti tiedon hankintaa trooppisten kalojen elintavoista, taksonomiasta ym. sekä tietenkin kalakaupoissa erilaisten lajien bongailua

Nyt alkavat vuonna 2004 tulleet pikkulehtikalat ja timanttitetrat olemaan pikkuhiljaa elämänsä ehtoossa, ja on tullut aiheelliseksi miettiä niiden tilalle kohta uusia lajeja. Luultavasti tilalle tulee ainakin jonkinsortin monneja, ovat ainakin pitkäikäisiä ja monnifriikin mielestä aina mielenkiintoisia

Toki ymmärrän, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, ja joskus eläimille on parempi vaihtoehto päätyä uuteen kotiin tai vaikka tietyissä tilanteissa lopetettavaksi. Tuollaista "hankin pienen leväbarbin nyt tähän 100-litraiseen ja vaihdan sen kasvettua isoksi sen sitten uusiin ja pienempiin leväbarbeihin", vaan yksinkertaisesti vierastan.

[aquamarina]

Meille tulee kalat eliniäksi. Mutta olen käsittänyt, että esim. lehtikaloja otetaan alkuun parvi ja siitä jätetään kutupari. Ja tietenkin on muitakin tapauksia, joissa kalasta pitää luopua, jos vaikka allas hajoaa tms.

[miljoonakala84]

Ite tein tässä vähän aikaa semmosta, että ostin tuonne 35L akvaarioon 6kpl kardinaalikaloja, kun halusin kudettaa niitä siellä
ja kun olivat kuteneet, vain aikuiset kalat kaiiki takasin kauppaan ja kasvattelin poikaset aikuiseksi ja jätin niistä taas kuusi kalaa lisääntymään.
Mutta sitten nuo miun kääpiörihmakalat kuti ja jouduin viemään loput kardinaalit kauppaan, kun piti noille kääpiörihmojen poikasille saada akvaario.
Muuten muissa akvaarioissa olevat kalat oon kyllä ajatllu pitäväni niitten kuolemaan asti.

[Sanja]

Itse haluan pitää kalani niiden koko eliniän (koska kalavanhukset ovat sympaattisia), mutta en pidä väliaikaissijoittamista hyvästä syystä mitenkään vääränä. Sen saa sitten kukin itse päättää, mikä on hyvä syy. =) Kala ei kuitenkaan kiinny omistajaansa tai asuinpaikkaansa(?). Joo, uuteen altaaseen siirto tietysti aina vähän stressaa kaloja, mutta en osaa pitää sitä kovin kauheana. Ei elämä luonnossakaan stressitöntä olisi.

[catfish freak]

Itse pyrin aina tuohon elinikäiseen asuttamiseen, mutta mielestäni isompiakin kaloja voi ottaa "liian pieneen" altaaseen kunhan hommaa sitten isomman/lahjoittaa tai myy sen isompaan. Ei tietenkään tähän tyyliin että otampa 2 viikoksi isopurjeplekon 60l akvaan. Vaan...no tiiätte mitä tarkotan.

[Kisu74]

Äitilläni oli minun tulitikun kokoisia leväbarbejani "kasvamassa" 112l altaassaan. En voinut niitä laittaa vielä omaan kiekkolaani, kun olivat niin pieniä ja samalla kun kasvoivat sai äitini huoltojoukot. Ei mielestäni pöllömpi systeemi lainkaan, sillä kalat saivat turvallisen kasvuympäristön, äitini huoltojoukot ja minä huolettoman mielen kalojen turvallisuuden puolesta.

Kaikissa akvaarioliikkeissä puolestaan ei riittävän hyvin informoida kalan aikuiskoosta, joskus jopa kalan laji on väärin mainittu. Tämmöisessä tilanteessa pidän erittäin järkevänä ratkaisuna luopua kalasta, kun huomaakin sen kasvaneen omaan akvaarioon liian isoksi. Kaikki akvaharrastajat kun eivät täällä aw:ssä pyöri tai hoitavat 70-80 -lukujen tietojen valossa altaitaan. Yrittävät siis parhaansa, mutta tieto on vain vanhentunutta.

Eli ei ne asiat niin mustavalkoisia ole. Vaikka itsellä pyrkimyksenä on aina ottaa kala loppuelämäkseen altaaseeni, saattaa jossain vaiheessa kiinnostus muuttua niin, että se kala ei sovikaan siihen tulevaisuudensuunnitelmaan. Esim. kiekkolan perustaessani luovuin monestakin kalasta joiden oli tarkoitus viettää tuossa altaassa koko elämänsä. Tosin ei ollut nyt kyse koosta, vaan muista niiden vaatimuksista esim. lämpötilojen suhteen.

[NJ-76]

Itse otan kalan aina sillä ajatuksella, että se asustaa meillä lopun ikäänsä. Ymmärrän kuitenkin sen, että on tilanteita, jolloin kodinvaihto on kalan parhaaksi. (esim. se ei tulekaan toimeen jonkin toisen kalan kanssa ja niiden tappelut vaarantavat toisen tai kummankin hengen, tai liike on myynyt kalan vääränlaisiin oloihin, tai akvaristin elämäntilanne muuttuu niin, ettei pysty enää hoitamaan akvaarioita jne.)
Kalasta luopumista pelkän "kyllästymisen" takia tai sitä, että otetaan kala siihen asti kunnes siihen kyllästytään, sitä en kuitenkaan ymmärrä..

[Amos]

Mikä se on sellainen laji joka ensin syntyy terveenä tai sitten ei, kasvaa aikuiseksi isossa tai pienessä asumuksessa. Kun lähtee omille poluilleen menee pieneen yksiöön. Ottaa sinne vieläpä kumppanin, josta myöhemmin eroaa tai ei eroa. Pääsee tai ei pääse kouluun. On opiskeluissa stressattu oikeassa tai väärässä koulutuksessa. Menee töihin päivätöihin, yötöihin ,vuorotöihin, laivalle ,osa-aikatöihin, pätkätöihin. Tai ei saa töitä. Päätyy naimisiin, saa tai ei saa lapsia, joita hoitaa yhdessä puolison kanssa tai yksin, eroaa taas, tai sitten pysyy yhdessä, löytää uuden, tai sitten haluaa olla lopun elämäänsä yksin, ja kuitenkin saattaa löytää vielä sen yhden oikean. On saattanut päästä tämän kaiken keskellä muuttamaan aivan tavattoman suureen asuntoon, oli sitten iso tai pieni perhe.

Jostakin oliosta tulee sitten se työnantaja, jonka on valittava kenet ottaisi töihin, kuinka pitkäksi aikaa, millä palkalla, ulkoistaisiko tietyn osan toiminnoista, toimisiko itse alihankkijana, satsaisiko itseensä vai työntekijöihinsä, myisikö koko höskän kun työtätekevät ovat niin hankalia... Ei enää mielikuvitus jaksanut.

Kyllä leväbarbilla on mukavaa.

Varmaan me pikkuisen siirretään eläimiin omia toiveita elämämme suhteen, ja se on hyvä. Joskus se saa kyllä hassuja, jopa dramaattisia piirteitä.

Taitaa olla se aika vuodesta kun jännittää Joulun tulo, niin että teksteistä tulee hieman hullunkurisia.


Ai niin. Kyllä oikein pahalle ongelmakalalle on pakko antaa potkut, eikä sitä oikein toisellekaan viitsi antaa, ellei tämä nimenomaa sitä halua. Kenties kala vielä muuttaa toimintatapojaan kun pääsee parempiin hoiviin. Levikset on sensijaan tosi uskollisia työntekijöitä. Niille kannattaa antaa ylennys isompaan lukaaliin.

[-matokani-]

Mä otan kalat ja kaikki muutkin eläimet sillä ajatuksella ja aikomuksella, että ovat mulla kunnes kuolevat. Joidenkin kalojen kohdalla se on ollut vaikeaa ja vaatinut järjestelyja ja uhrauksia ja joidenkin kohdalla se on ollut mahdotonta. Vähän niin kuin myös joidenkin muidenkin eläinten kohdalla. Välillä halusin todella eroon rakkaista raitanuoliaisistani, koska ne liian pienessä akvaariossa (160 l) näykkivät kahdelta puna-aavetetralta toisen silmän. Tämä oli sitä aikaa kun aloin opiskelemaan uutta tietoa akvaarioista, olin hoitanut kaloja ihan väärillä ja vanhentuneillä tiedoilla omaa tyhmyyttäni vuodesta -96. Mietin luopumistakin, mutta lopulta päädyin raitanuoliaisten ja keltabarbien takia hankkimaan isomman akvaarion (317 l). Nyt olen päätökseeni tyytyväinen. Samalla sain monniset toiseen akvaarioon. Uhraus oli se, kun jouduin luopumaan uusista haarniskamonneistani raitapaitojen takia. Välillä ärsyttää, kun pitää olla tarkkana mitä kaloja noiden ilkimysten kanssa uskaltaa pitää, mutta ne on olleet jo niin kauan ja on koettu niin paljon yhdessä. Ne on perheenjäseniä. Samalla kun hankin tuon isoimman akvaarion, luovuin kaloista, jotka eivät sopineet muiden kalojen kanssa yhteen. Puna-aavetetrat menivät hyvään kotiin parven jatkoksi (kaikki akvaariot niille liian lämpimiä) ja miljikset ja platyt meni kaverille (tarvitsevat kovetettua vettä). On huono omatunto tästä kaikesta, mutta voin ottaa opikseni ja tehdä asiat toisin tuelvaisuudessa. Luulen, että noista raitanuoliaisista luopuminen tuntuisi samalta kuin jos luopuisin kilpikonnistani tai kun jouduin allergian takia luopumaan kaneistani.
Jos jostain syystä on pakko luopua lemmikistään, oli se sitten kala tai joku muu, niin vähin mitä voi tehdä, on katsoa, että ne menevät hyviin oloihin. Eivätkä joudu kiertoon. Kummastakaan näistä ei kuitenkaan voi ikinä olla aivan varma. Semmoista elämä on.
En oikein hyväksy sitä, että jokin eläin otetaan kasvamaan ja luovutaan siitä kun se on liian suuri. Jos ei ole aikomuksenakaan pitää eläintä sen loppuelämää, niin sitten ei ota. Ymmärrän kyllä hyvin jos tulee joku todella iso muutos elämässä, eikä pitäminen ole yksinkertaisesti mitenkään mahdollista. Näihin mielipiteisiin vaikuttaa aina se, miten eläimiin yleisesti suhtautuu. Itse pidän eläimiä tietyssä arvossa, oli ne sitten akaattikotiloita tai kaloja tai vaikka toi mun hämähäkki, joille on varmasti aika yhdentekevää, että hoidanko niitä minä vai hoitaako joku muu, jos olot on kuitenkin samat/hyvät. Eläimet on kuitenkin eläimiä ja arvokkaita sellaisenaan, ei mitään tavaroita. Joku muu voi olla asiasta aivan toista mieltä.

[VesiEläin]

Moniko täällä ottaa kalat sillä ajatuksella, että ne ovat sitten olemassa koko elinikänsä?

Näin harrasteviljelijän näkökulmasta tuo ei oikein onnistu. Kasvattamistaan poikasista on pakko luopua, akvaariot ja tilat eivät riitä ja muutenkin koko kalankasvatus-idea menisi pilalle, jos niitä pidettäisi kuolemaansa asti.
Mulla on ollut runsaasti lajeja(plekoja, monneja ja ahvenia), joita olen kasvatellut, mutta on ollut mahdollisuus saada jotain vielä erikoisempaa, eksoottisempaa lajia, jota myös haluaisi kokeilla ja lisäännyttää. On siis pakko luopua edellisistä, akvaarioiden määrä ja koko ei riitä pitämään ihan kaikkia.

Se että kala otetaan tietentahtoa liian pieneen akvaarioon on halveksittavaa ja kurjaa. Sijaismajoitus on sallittavaa, kunhan hankkii mahdollisimman pian sopivat elinolosuhteet. Akvaariokaupat saavat paljon haukkuja siitä, että myyvät isoa lajia liian pieneen altaaseen, minusta harrastajan tulisi olla selvillä lajin vaatimuksista jo ennen ostoa, sillä siitäkin ongelmasta päästäisiin eroon. Akvaario-oloihin sopimattomia lajeja ei pitäisi edes tuoda kauppoihin.

[Mari Kurki]

Mun mielestä tähän ei nyt oikeastaan kuulu nuo itse viljellyt kalat. Niistä nyt ilman muuta viljelijä hankkiutuu eroon, se lienee itsestään selvyys.
Eniten mun silmään on sattunut tässä vuosien varrella, että kotia etsivät juurikin nuo extreme-kalat, joiden hankkijoiden tulisi olla tiennyt mitä on hankkinut niitä ostaessaan. Tarkoitan siis lapamonneja, haimonneja, panssaripäämonneja ymv. jättikaloja (joiden paikka mielestäni on muualla kuin akvaariossa suurimmilta osin.
Tällaisten kalojen hankkijoiden pitäisi nimenomaan sitoutua siihen että kala elää heillä loppuikänsä, sillä uuden kodin löytyminen on aika epätodennäköistä. Siltikin olen huomannut että tietyt nimimerkit kaupittelevat tällaisia hirviökaloja vähän väliä ja sitten otetaan kaupasta uusi monsteri ja pidetään sitä muutama kuukausi, kunnes kohdalle osuu taas uusi ja kiinnostavampi jättiläinen. En ymmärrä...

[-Mandell-]

Meillä ainakin kultakala tulee idealla että on loppuelämänsä, mutta on osa lähtenyt muualle eri syistä. Eräs oma poikanen palasi meille vuoden jälkeen kun sen allas purettiin, mutta meillä se alkoi kiusaamaan silloista jalostettua kultakalaa ja lähti paikkaan missä toivottavasti saa nyt viettää loppuikänsä.
Samoin leväbarbit joiden oletin saavan olla meillä loppuikänsä alkoivat isoina ja vanhoina kiusaamaan kultseja joten nekin lähtivät muualle.Mutta periaatteena on että kala saa olla meillä loppuikänsä, kultsit ainakin lasken lemmikeihin ja joista en edes haluaisi luopua ja jos joku joutuu lähtemään, tuntuu aina pahalta riistää se kavereittensa luota ja viedä muualle

toisaalta taas esim levisten kanssa mun mielestä sopii se, että se asuu pienenä muutaman vuoden suurinpiirtein pienemmässä ja siirtyy sitten joko uuteen isoon altaaseen tai sitten uudelle omistajalle isompaan altaaseen. Tietty kunhan nyt siirto ei ole kamalan stressaava, mutta kuten jo aikasemmin sanottiin, ei se elämä taida luonnossakaan helpoimmasta päästä olla

[Mika Sandell]

Moniko täällä ottaa kalat sillä ajatuksella, että ne ovat sitten olemassa koko elinikänsä?

Näin harrasteviljelijän näkökulmasta tuo ei oikein onnistu.

Taitaisi harrasteviljely olla aika riesa, jos vuodesta toiseen pitäisi samaa lajia kasvattaa? Paitsi että vaihtelu virkistää, niin ei Suomen kokoisessa maassa taitaisi olla hirveän pitkään kysyntää, varsinkin yksittäin tai pienessä porukassa pidettävästä lajista. Ja ehkä sitten seuraava laji jotain uutta taas maamme harrastuspiireihin?

[Riveriana]

Kalojen ottaminen on eri asia kuin kalojen viljeleminen. Kala otetaan valinnan tuloksena, olipa sen taustalla faktoja tai ei.

Viljelyäkin tehdään tietoisesti, ja nimenomaan silloin on varsin itsestään selvää, että osasta luovutaan. Kenellä on mahdollisuus vaikka satoihin monnisiin vuosien mittaan?

Seuraakvaarion kolme neljä vahinkopoikasta eivät ole sama asia.

Mitä tulee viljelyyn muuten, niin vuosikausien kokemus samasta lajista on mielestäni lajin pelastus. Tällöin kasvattaja voi huomata joidenkin ominaisuuksien vahvistuneen tai heikentyneen, ja valintojen kautta tehdä asialle parhaansa, sekä nostaa esiin keskustelua.

Tässä topicissa oli kyse nimenomaan kalojen ottamisesta, ei viljelystä.