leopold67 kirjoitti:Ugh: Ootko huomannut liejuryömiääriössä mitään erikoista viime aikoina? Mun liejuturvat on alkaneet käyttäytymään omituisesti. Lisääntymiskausi? Ne on paljon arempia kuin ennen, paitsi yksi isompi jötkäle, jota nyt kaikki pelkää. Kun se kaikista Isoin eli Hasselhoff tulee paikalle, tää jötkäle tekee kaikki normaalit "olenpa iso"-temput PLUS tärisee kuin durasel-pupu. Enpä tiedä. Noilla on vissiin orgia-kausi kerran vuodessa. Oliskohan nyt?
Enpä ole sen ihmeempää muutosta käytöksessä huomannut. Aika aktiivisia nää on ja oikeastaan yllättävän rohkeitakin.
Yksi selkeästi dominoiva noista kolmesta, muut viipottavat tieltä pois ja välttelevät konfliktia. Uskon, että ton maastojen muotojen antama katsekontaktin kadottaminen helpottaa olemaan "rohkea". Kaikki voi olla samaan aikaan mulle näkyvissä, mutta toisiltaan piilossa.
Onko sulla ollu pidempään tollai selkeästi Hasselhoff muita ylempänä? Muiden arkuus saattaisi selittyä silläkin, että ne on nyt pikku hiljaa vasta muodostamassa hierarkiaa, joka näillä on varsin vahva?
Tokihan sama ilmiö voi johtua lisimishaluistakin. Paha sanoa, mikä sen näillä laukasee, akvaariossa.
Olen kyllä miettinyt sitä noin muutenkin, että mikä sen mahtaa laukaista luonnossa. Suolapitoisuuden lasku vai nousu? Muut muutokset vesiarvoissa? Päivän pituus?
Jos mun lajinmääritykseni osuu kohilleen, niin nämä
septemradiatukset asustelee liejuryömijöittäin aika pitkällä (merestä) joen rannalla, jonne nousuvesi tuo korkeintaan 1.003-pitoisuuksia. Laskuveden aikaan ovat ihan makeassa.
Tosi helppo toteuttaa akvassa, kuuden tunnin frekvenssillä suolapitoisuus ylös ja alas...
No, positiivisella puolella taas se, että nää pärjännee aika matalilla suoloilla, saattaa saada jopa noita rehuja viihtymään jossain vaiheessa?
Riveriana kirjoitti:Wautsi mikä projekti! Hienot terassit!
LIsää kuvia! Sellaisia missä koko tsydeemi näkyisi nykytilassaan, ja missä tyyppien liikkumisesta olisi edes niitä hämäriä heilahduksia, jooks?
On kyllä makea viritys!
Kiitsa.
Mä yritän tässä jo melko epätoivoisesti saada levänkasvua pienemmälle tossa pytyssä. Ginilevän sain jo nähtävästi kuriin, mutta noita rihmamaisesti kasvavia on vielä ongelmaksi asti.
Easy carbo ehkä lievästi hidastaa levimistä, mutta ei kyllä todellakaan tapa, vaikka roiskin tupla-annosta. Kokeilen valon vähentämistä, ehkä se siitä.
Kuvia otan taas, kun näyttää edes vähän presentaabelilta.
Juu ja videota, huoh.