Mietin hieroglyfiplekoa 300-litraiseen "pääpohjakalaksi". Montako sinne menisi, mieluiten ottaisin yhden tai kaksi? Olen lukenut ettei sen pitäisi syödä kasveja, mutta onko täällä ketään jonka hieroglyfipleko olisi niin tehnyt? Kysyn, koska mieluiten pitäisin kasvikannan terveenä ja vahingoittumattomana, jos nyt kerrankin onnistuisin saamaan ne kasvuun.
Muu kalasto olisi luultavasti haaremi helmirihmoja, iiiiso parvi(50-60 kpl?) kahta pientä tetralajia(musta-aavetetra, ruusutetra, intiaaninsulka, korutetra, kulmatetra, mitkä lie noista...) ja katinkultamonneja. Harkinnassa myös ei-kamalan-iso parvi jotain monnisia taikka ottoja.
Onko lajilla jotain erityisvaatimuksia tai mainittavia haittapuolia?
Myös muita suht pienikokoisia plekoehdotuksia otetaan vastaan, kiitos
300-litraiseen menisi noita kyllä jo useampia, ja kiltinpuoleinen pleko on kyseessä, joten sitä voi ryhmänä pitääkin. Toisaalta hieroglyfi ei välttämättä tarvitse lajitovereita viihtyäkseen, joten 1 tai 2 on myös ihan ok.
Itselläni on hieroglyfistä lähes pelkästään positiivista sanottavaa, on kaunis ja rauhallinen laji, eikä meillä ainakaan ole kasveja syönyt.
Ainoa, minkä voisi jonkinlaisena haittapuolena mainita on se, ettei ole kaikkein rohkeimpia plekoja. Tässä on kyllä varmasti yksilöiden välillä suuriakin eroja. Omaa yksilöämme välillä näkee, välillä se taas lymyilee jossain koloissa. Toisaalta se on kyllä rohkeampi kuin jotkut muut Hypancistrus-lajit, esim. linnunrataplekot.
Hieroglyfi viihtyy lämpimässä 26-30 asteisessa vedessä, se kannattaa ottaa huomioon muiden kalalajien valinnassa.
Hieroglyfejä (L-260)/muita pieniä plekoja menee tosiaan isompikin porukka tuollaiseen altaaseen. Monia Hypancistrus suvun plekoja on ollut nyt saatavissa kasvattajilta tässä viime aikoin paljon kauppoja edullisemmilla hinnoilla. ~10 cm kokoon kasvavia on ainakin liikkunut helmipalloja (L-201), pikkuseeproja (L-174), orinoconseeproja (L-199), seeproja (L-46), enkeliplekoja (L-4) ja linnunrataplekoja (L-262). Myös salamanteriplekoja L-134 (Peckoltia compta) ja todennäköistä kääpiöpuuplekoa (Panaqolus sp.) on ollut nyt viime aikoina myynnissä yksityisilläkin, mitä nyt on silmään sattunut.
Sinänsä nämä pienet plekot on aika lailla helppoja ja kestäviä peruskaloja, kunhan altaan perushoidot vedenvaihtoineen on kunnossa. Lämpötilan täytyy näillä lajeilla olla vähintään 26 astetta, joka saattaa rajoittaa sitten muuta kalastoa. Myös veden hapekkuus on syytä varmistaa tavalla tai toisella sillä mitä lämpimämpää vesi on sitä vähemmän siihen voi sitoutua happea.
Hieroglyfeissä on sellainen ongelma, että niitä näkee myynnissä kokoajan vähemmän. Sen jälkeen kun Rio Jarista alkoi päätymään suomeen asti erilaisia raidallisia kaloja on tuntunut, että hieroglyfejä näkee kokoajan vähemmän vaikka sillä nimellä kaloja myytäisiinkiin. Monessa paikassa myydään L-411 "monte dourado" plekoja hieroglyfin nimellä ja maailmalla on ilmeisemmin jo ihan oikea ongelma kaikenmaailman Hypancistrus hybridit. Juuri näiden lajien kohdalla vaara on olemassa. Nämä plekot voivat olla myös hankalia erottaa ainakin pieninä. Itse ostin joskus 2 hieroglyfiä, joista toinen paljastui heti kotikaranteenissa joksikin muuksi ja myöhemmin juurikin "monte douradoksi".
Oikeat hieroglyfit ovat mielestäni aika lähelle hienoimpia hypancistruksia, varsinkin nuoret yksilöt ja naaraat, ja itselläkin on sellaisia tällä hetkellä haussa.
Hinnasta vaikea sanoa. Tukun kautta tilatessa voivat maksaa kauppiaalle yllättävänkin paljon ja tällöin myös hinta liikkeessä voi olla yllättävänkin korkea. Tukusta tilatessakin sieltä saattaa sitten vielä tulla ihan mitä sattuu hieroglyfin nimellä.
Itselläni on parvi noita kaunottaria ja kasveihin eivät koske. Syövät kyllä saadessaan esim herneitä, kurkkua, kesäkurpitsaa ym mutta reikäisiä kasveja löytyi ainoastaan silloin kun altaaseen oli ilmestynyt lauma vauva-hieroglyfejä. Ne kyllä reijittivät kasvit tehokkaasti ja olivatkin muutamaan otteeseen se merkki minulle että altaassa on jälleen iloinen perhetapahtuma.
Jotenkin lutunaa on se kuinka koko aikuisten kaarti kärsivällisesti paapoo näitä natiaisia vaikka toisilleen koloistaan sähiseekin välillä. "Pennut" saavat tunkea mihinkä vain turpiin saamatta.
Itse pyysin näistä penikoista tuolloin muistaakseni 35-40e/kpl. Liikkeisiin ei kuulemma ole näitä nyt hetkeen saanut (sanoi Takalan Ilkka).
Joitain vuosia sitten ostin useamman Arabesquen liikkeestä ja näistä 1 oli tosiaan tuo Monte Dourado.
Oman hieroglyfini olen ostanut Akvaariokeskuksesta nimikkeellä "hieroglyfipleko, kotimainen, viljelty". Ainakin sen vanhempien
omistaja lienee ollut sitä mieltä, että ne ovat aitoja hieroglyfejä ja kyllä tuo (aika nuori ja pieni vielä) ainakin toistaiseksi minusta
hieroglyfiltä näyttää. Toivottavasti jatkossakin
Nytkin ko. liikkeessä näyttää hieroglyfejä olevan, mutta en tiedä, ovatko ne nyt noita viljeltyjä vai jotain muita.
Elviira-pleko kirjoitti:Oman hieroglyfini olen ostanut Akvaariokeskuksesta nimikkeellä "hieroglyfipleko, kotimainen, viljelty". Ainakin sen vanhempien
omistaja lienee ollut sitä mieltä, että ne ovat aitoja hieroglyfejä ja kyllä tuo (aika nuori ja pieni vielä) ainakin toistaiseksi minusta
hieroglyfiltä näyttää. Toivottavasti jatkossakin
Nytkin ko. liikkeessä näyttää hieroglyfejä olevan, mutta en tiedä, ovatko ne nyt noita viljeltyjä vai jotain muita.
Riippunee ajankohdasta milloin plekosi olet ostanut. Laitapa kuvaa siitä niin voidaan arvailla.
Nyt AK:ssa olevat kotimaiset viljellyt hieroglyfit eivät ole 100% varmuudella hieroglyfejä vaan melko suurella todennäköisyydellä L-411 "Monte Douradoja". Samassa/samoissa altaissa on kyllä erilaisia Hypancistruksia ja on siellä hieroglyfikin voinut seassa olla, mutta nyt se viljelty nippu niitä ei ole.
Eilen käytiin altaita läpi ja kaksi hieroglyfia siellä ainakin näytti olevan, joista toinen on nyt tuolla minun kotikaranteenissa. Tukusta (ilmeisesti Akvaariolaakson, jos oikein käsitin) kautta tulleita.
toukopouko kirjoitti:
Liikkeisiin ei kuulemma ole näitä nyt hetkeen saanut (sanoi Takalan Ilkka).
Akvaariolaakson sivuilla näyttäisi olevan nytkin eli eiköhän niitä liikkeisiin saa.
Elviira-pleko kirjoitti:Yritän saada otettua kuvan. Haastetta siinä kyllä on, on vielä sellainen sintti, että piiloutuu aika mukavasti niin halutessaan...
Ostettu joskus viime kesänä.
Ei ole parempaa tietoa näistä. Viime kesänä siellä on hyvin voinutkin olla kotimaisia viljeltyjä hieroglyfejä.
Tungen itseni tähän ketjuun, kun on hieroglyfeistä kysymys.
Mistä erottaa L-260 ja L-411 toisistaan.
Kävin katselemassa planetcatfish:n katalogeista kuvia ja molemmat näyttävät samoilta.
tane123 kirjoitti:Tungen itseni tähän ketjuun, kun on hieroglyfeistä kysymys.
Mistä erottaa L-260 ja L-411 toisistaan.
Kävin katselemassa planetcatfish:n katalogeista kuvia ja molemmat näyttävät samoilta.
Planetcatfishin kuvia katsellessa kannattaa muistaa, etteivät ne kaikki ole oikeista kaloista.
Tälläistä olen joskus kirjoitellut yksityisviestiin:
Mielestäni aikuiset tai jonkinkokoiset L-411 ja L-260 ovat aikalailla erinäköisiä. Tottakai lajinkin kesken löytyy variaatioita paljon. Kun nuo L-411 kasvaa sinne lähelle 10 cm mittaa varsinkin koiraat näyttävät kertakatsomalla koko mustilta. Tuon "hieroglyfi" kuvion erottaa enää kun katsoo tarpeeksi läheltä. L-411:set ovat myös stressivärityksessä selkeästi eri näköisiä kuin hieroglyfit. L-411 on yleensä todella selkeät vaaleat ja tummat alueet stressivärityksessä. L-411:set näyttävät usein laikukkailta ilman mitään kummempaa stressiäkään valojen ollessa päällä ammeessa, kun taas hieroglyfit ovat normaali tilanteessa "tasavärisiä".
Kalojen hieroglyfikuviot ovat erilaisia. Yksi keino on se että L-260 näiden hieroglyfikuvioiden lisäksi on usein myös yksittäisiä pilkkuja kuvioissa siellä seassa. L-260 hieroglyfikuviot ovat paksumpia kuin L-411.
Nuoremmissa ja naaraissa hieroglyfien värit ovat lähempänä mustaa ja valkoista. L-411 värit ovat sitten lähempänä harmaanmustaa ja harmaata. L-411 kasvavat lisäksi sen tuuman hieroglyfejä isommiksi keskimäärin.
Meillä myös Monte Dourado kasvoi muita isommaksi ja väritys/kuviointi oli selvästi erillainen, varsinkin kun niitä pääsi rintarinnan vertaamaan. Värittömämpi, juurikin sellainen harmaa/vaalean musta. Minusta pään mallissakin oli himpun eroa, Douradon pää näytti leveämmältä.
edit. Ai niin, piti vielä tuosta lisääntymisestä, että kyllähän ne saattaa risteytyä keskenään, vähän niinkuin Pleko88:n, olikohan ne 333 ja 199 sekosivat keskenään. Korjatkaa fisut jos muistin ne väärin...
Rupesin vain miettimään onko plekoni hieroglyfejä vai Monte Douradoja.
Luulin nähneeni pohjakalan poikasen, joka voisi olla Monte Douradon poikanen.
Väritys oli tumman vaalealla pohjalla tummia raitoja. Tosin en ole nähnyt sitä enää sen jälkeen.
Kaverit on noin 7-8cm ja olleet jo pari vuotta.
Nyt mietin kenen poikanen on "monnin näköinen" tumman vaalealla pohjalla tummia raitoja. Iästä ei tietoa. n. peukalon kynnen kokoinen.
Ilmeisesti voin sulkea pois hieroglyfit ja salamanterit löytämieni kuvien perusteellla.
Helmimonnisen poikasista en löytänyt (vielä) kuvia.
6 kpl Hierogyfejä tääl 400 litrasessa. Kiertovesipumpulla ja 2252:lla "pientä" virtausta ja hapetusta laitettu akvaan. Jokaiselle laitettu saviputket ja toisten putkilla vieraillaan vähän väliä. Innolla odotan et joko kohta kutua pukkais ja mielestäni yhdessä putkessa kutu saattaa ollakin kun kaksikko siellä päivän kahdestaa touhusivat, en vain uskalla mennä häiritsemään ja kurkkimaan. Vedenvaihto 2x30% viikossa, lämpö 26, ph 7, muista arvoista ei tietoa. Ruokinta 2-3 kertaa päivässä katkapelleteillä, survareilla ja muilla pohjatabuilla. Kutuinnostuskikkoja otetaan vastaan. Onko hieroglyfien luonnonoloissa humusta vedessä? Mietin turvelisäystä.
Tilattu 720 litranen Akvastabil kaikilla mausteilla! 400 liranen monniste paratiisi..
teemu7117 kirjoitti:
Planetcatfishin kuvia katsellessa kannattaa muistaa, etteivät ne kaikki ole oikeista kaloista.
Tälläistä olen joskus kirjoitellut yksityisviestiin:
Mielestäni aikuiset tai jonkinkokoiset L-411 ja L-260 ovat aikalailla erinäköisiä. Tottakai lajinkin kesken löytyy variaatioita paljon. Kun nuo L-411 kasvaa sinne lähelle 10 cm mittaa varsinkin koiraat näyttävät kertakatsomalla koko mustilta. Tuon "hieroglyfi" kuvion erottaa enää kun katsoo tarpeeksi läheltä. L-411:set ovat myös stressivärityksessä selkeästi eri näköisiä kuin hieroglyfit. L-411 on yleensä todella selkeät vaaleat ja tummat alueet stressivärityksessä. L-411:set näyttävät usein laikukkailta ilman mitään kummempaa stressiäkään valojen ollessa päällä ammeessa, kun taas hieroglyfit ovat normaali tilanteessa "tasavärisiä".
Kalojen hieroglyfikuviot ovat erilaisia. Yksi keino on se että L-260 näiden hieroglyfikuvioiden lisäksi on usein myös yksittäisiä pilkkuja kuvioissa siellä seassa. L-260 hieroglyfikuviot ovat paksumpia kuin L-411.
Nuoremmissa ja naaraissa hieroglyfien värit ovat lähempänä mustaa ja valkoista. L-411 värit ovat sitten lähempänä harmaanmustaa ja harmaata. L-411 kasvavat lisäksi sen tuuman hieroglyfejä isommiksi keskimäärin.
Meidän oletetulla hieroglyfillä on aika montakin yksittäistä pilkkua kuvioiden seassa. Lisäksi se ei ole ainakaan harmaanmusta, vaan pikemminkin tummanruskea. Kuviot ovat mielestäni aika paksujakin, mutta se voi tietysti johtua myös plekon pienestä koosta.
Yritän metsästää sitä kuvaa, mutta tyyppi ei ole oikein yhteistyöhaluinen...
Varmistusta tännekin kaipaisin, eli onko kyseessä hieroglyfi? Tuolta liikkeestä nyt saanut muutenkin mukaansa mm. väärällä nimellä myytyjä monnisia ja eräs todella kiukkuinen ahven. http://i41.photobucket.com/albums/e253/ ... 020582.jpg
Tässä kuvassa kaveri on siis juuri päässyt tuonne altaaseen ja taitaa olla jonkin näköinen stressiväritys. Tällä hetkellä täysin musta valkoisin raidoin.
Olen aivan myyty tälle kalalle, todella kaunis ja näkyy jopa useammin kuin tuota 15cm partis jötkälettä! Tulevaisuudessa tarkoitus hankkia lisää kun ei ollut tuolla kaupassakaan mitenkään älyttömän kallis mielestäni (45€). Parempi tietysti jos joltain harrastajalta löytyisi
Kun kerran ammattilaisia tuntuu olevan liikkeellä, niin varmistetaan nyt että tämäkin on tosissaan hieroglyfi ja kumpaa sukupuolta edustaa?
Tälle kiinnostaisi saada kutukavereita. Tampereella asustelen, joten reippaasti vaan yv:tä jos kaveria löytyisi!
Amatöörin mielestä kuvassa todella on hieroglyfipleko. Sukupuolesta ei pienintäkään arvausta.
heisku kirjoitti:Varmistusta tännekin kaipaisin, eli onko kyseessä hieroglyfi? Tuolta liikkeestä nyt saanut muutenkin mukaansa mm. väärällä nimellä myytyjä monnisia ja eräs todella kiukkuinen ahven. http://i41.photobucket.com/albums/e253/ ... 020582.jpg
Tässä kuvassa kaveri on siis juuri päässyt tuonne altaaseen ja taitaa olla jonkin näköinen stressiväritys. Tällä hetkellä täysin musta valkoisin raidoin.
Olen aivan myyty tälle kalalle, todella kaunis ja näkyy jopa useammin kuin tuota 15cm partis jötkälettä! Tulevaisuudessa tarkoitus hankkia lisää kun ei ollut tuolla kaupassakaan mitenkään älyttömän kallis mielestäni (45€). Parempi tietysti jos joltain harrastajalta löytyisi
Tämäkin fisu näyttää ihan hieroglyfilta "stressi"värityksessä.