Haaveissa pieni kääpiöpallola

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
-annu-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 4
Liittynyt: 07:32, 01.08.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Haaveissa pieni kääpiöpallola

Viesti Kirjoittaja -annu- »

Olen ajatellut hankkia nätin 43 litraisen pytyn keittiön pöydän päähän. Kypsyttelisin ja kasvattelisin kasveja ensin rauhassa ja sitten hankkisin aivan valmiiseen akvaarioon pienen kääpiöpallokalahaaremin. Akvaarioliikkeessä minua kuitenkin asiallisesti varoiteltiin hankkimasta noin pientä akvaariota varsin lihaisaa ruokaa syöville kaloille. Onko noin pienen kääpiöpallolan ylläpito todella lähes mahdotonta?

Aiempaa kokemusta on 53 ja 125 litraisten altaiden hoidosta ja olen hankkinut paljon pohjatietoa. Pieneen akvaarioon liitetään vaikeasti ylläpidettävä tasapaino ja tiheä vedenvaihtoväli. Sopivin vedenvaihtoväli löytynee kokeilemalla, mutta tasapainon kannalta toimivin vaihtoehto on vaihtaa useammin vähän vettä kuin kerralla paljon. Täten 43 litraisen akvaarion vedenvaihdon ei luulisi ainakaan olevan kovin aikaavievää saati raskasta.

Tasapainoa edistänee myös kukoistava kasvillisuus. Varastosta pitäisi löytyä hieman ylipitkä Litiman yksiputkinen 15 tai 18 wattinen valaisin, johon voisi askarrella heijastimet. Tällä jo saavutettanee jokseenkin kohtuullinen valaistus. Hiilidioksidia kokkaisin kiljumenetelmällä ja hiilarille levittimeksi tekisin yksinkertaisen kaasukellon.

Kalojen uimatilaa sekä maisemointia ajatellen mukavinta olisi hankkia pieni ylilaidansuodatin, Eheim Liberty 2040. Myös pikkuruista parvekelaatikkotyyppistä kasvivalutussuodatinta voisin harkita. Riittävää suodatustehoa ajatellen olisi varmaan molempi parempi? Nämä suodattimet ovat erittäin tehokkaan hiilidioksidin poishapettajan maineessa, mutta veden pudotuskorkeutta voi kuitenkin pienentää esim. vedenpinnan korkeutta nostamalla.

Onkohan kenelläkään kokemusta Fluval Stratum pohjamateriaalista?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”