Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Valvoja: Moderaattorit
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Näyttää tuokin ihan poltetulta savelta.
Tuli mieleen, että ruoka menee noihin rakosiin, ehkä tai sit ei.
Tarvisi noin 100 litraa.
bakteerialustana varmaan tosi hyvä.
http://www.youtube.com/watch?v=YI57hnhV3ns
tubessa näkee millasta se on.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
8 litran pussi jossa on muovi mistä näkee hiekan. Mäkin googletin ja moni oli montaa mieltä, oli myös eri hiekkaakin.Maisu kirjoitti:Kissanhiekka kuulostaa kyllä hieman jopa vaikeuksien etsimiseltä. Lähtisin ongelmia ratkoessa aina mieluummin pelkistämään kuin rakentamaan erikoisratkaisua, eli vaihtaisin hiekan vaikkapa Maxitin valmiiksi pestyyn suodatinhiekkaan n. 1 mm. Kehottaisin miettimään vielä hyvin tarkkaan ja ainakin kokeilemaan sitä kissanhiekkaa ensin jossain pienemmässä akvaariossa ennen kuin laitat näin tuntemattoman materiaalin isoon altaaseen rakkaille lemmikkikaloillesi. Googlettamalla ihan kissanomistajatkin näkyivät olleen tuotteesta montaa mieltä sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.
Tuo on hyvää malliltaan, koska luultavasti on poltettu pyörivässä uunissa ja murut on pyöreitä. Kuulostaahan se kissanhiekka pahalta tietysti, mutta toimiessaan se on pro tavaraa.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Tässä on kohta vuosi testattu yhdessä altaassa Manadoa ja kyllä se tuntuu toimivan. Litrahinta ei ole paha ja saisit akvaarioosi pohjan peittävän kasviston helposti. Hennotkin juuret kasvavat tuossa läpi asti. Alle laitoin vielä Florapolia:ramdac kirjoitti:
Näyttää tuokin ihan poltetulta savelta.
Tuli mieleen, että ruoka menee noihin rakosiin, ehkä tai sit ei.
Tarvisi noin 100 litraa.
bakteerialustana varmaan tosi hyvä.
http://www.aquaristikshop.com/cgi-bin/n ... cTemdBKpZJ
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Täällä missä mä asun on toi kissanhiekka ihan tavallista akvaarioissa ravinteen lähteenä. Eli kun valitset oikean tuotteen, ei siitä lähde mitään ihmeitä veteen. Jos pussin kyljessä lukee, että on bentoniittisavea (muistaakseni ja kai suomeksi) niin sinne vain.
Monesti tuota on laitettu maa-akvoihin myös ja tavan akvoihinkin siis hiekan alle. En tiedä kelluuko, mutta ainakin hiekan alla ajaa asiansa.
Monesti tuota on laitettu maa-akvoihin myös ja tavan akvoihinkin siis hiekan alle. En tiedä kelluuko, mutta ainakin hiekan alla ajaa asiansa.
-KaOl
360l Akvastabil myynnissä!
360l Akvastabil myynnissä!
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
KaOl kirjoitti:Täällä missä mä asun on toi kissanhiekka ihan tavallista akvaarioissa ravinteen lähteenä. Eli kun valitset oikean tuotteen, ei siitä lähde mitään ihmeitä veteen. Jos pussin kyljessä lukee, että on bentoniittisavea (muistaakseni ja kai suomeksi) niin sinne vain.
Monesti tuota on laitettu maa-akvoihin myös ja tavan akvoihinkin siis hiekan alle. En tiedä kelluuko, mutta ainakin hiekan alla ajaa asiansa.
Moler-savea Tanskasta ja Damolin valmistaa Tanskassa, olipa selvä lause. Ei tuosta irtoa silleen ravinteita muuten, kuin että se imee niitä vedestä ja kasvien juuret saa siitä sitten imeskellä. Tai en tiedä, on se poltettu 750 asteessa kuitenkin.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Olen sivusilmällä havainnut juttuja kissanhiekan käytöstä akvassa, mutta muuten on ihan uppo-outo juttu meikälle. Pidä Ramdac meidät ajan tasalla jos lähdet sellaista rakentamaan. Ainakin haku cat/kitty litter+aquarium tuotti paljon tuloksia joita tutkiskella.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Paakkuuntuva kissanhiekka on bentoniittisavea, sitä voikin käyttää lannoitukseen ja on helppo levittää ohut kerros hiekan alle.
Rainbow paakkuuntuva valkoinen compact kissanhiekka 5 l on bentoniittisavea. 5 min menee kun tekee tuolla savikerroksen hiekan alle. Aika paljon helpompaa kuin askartelusavesta.
Rainbow paakkuuntuva valkoinen compact kissanhiekka 5 l on bentoniittisavea. 5 min menee kun tekee tuolla savikerroksen hiekan alle. Aika paljon helpompaa kuin askartelusavesta.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Hei jossain oli jotain just tuosta paakkuuntuvaisuudesta, että siinä olisi silloin esim betonia vai mitä ihme sementtiä mukana? Nyt en tähän hätään pysty tarkistamaan mitä se oli ym. Mutta kun aattelee, että se paakkuntuu niin siitä tulee köntti veteen eikä se nyt olisi niin hyvä asia mielestäni? Luin siis aikaisemmin, että juuri paannuuntumaton olisi se, mitä voi käyttää.
Yritän etsiä sulle myöhemmin tietoa siitä!
Yritän etsiä sulle myöhemmin tietoa siitä!
-KaOl
360l Akvastabil myynnissä!
360l Akvastabil myynnissä!
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Siis tuo bentoniittisaven tuleekin paakkuntua ja tavallaan sulaa saveksi. Ei sillä ole merkitystä, koska se on poltetun saven alla, se ei siis jää näkyviin. Kuten ei askartelusavikaan ole näkyvillä.KaOl kirjoitti:Hei jossain oli jotain just tuosta paakkuuntuvaisuudesta, että siinä olisi silloin esim betonia vai mitä ihme sementtiä mukana? Nyt en tähän hätään pysty tarkistamaan mitä se oli ym. Mutta kun aattelee, että se paakkuntuu niin siitä tulee köntti veteen eikä se nyt olisi niin hyvä asia mielestäni? Luin siis aikaisemmin, että juuri paannuuntumaton olisi se, mitä voi käyttää.
Yritän etsiä sulle myöhemmin tietoa siitä!
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Selvä homma, sittenhän siinä ei ole mikään häikkää niinkuin aluksi luulin.
-KaOl
360l Akvastabil myynnissä!
360l Akvastabil myynnissä!
-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
No, minä haluan kuitenkin edelleen varoitella. En laittaisi tähän altaaseen mitään erikoispohjaa, vaan tavallisen hyvälaatuisen millin hiekan ja pohjalannoituksen kasviston mukaan. Toistaiseksi varsinaisia pohjalannoitettavia kasveja ei näy olevan, onko niitä suunnitteilla hankkia? Jos hiekka on nyt liian hienoa ja halutaan siksi vaihtaa niin mitä saavutettaisi laittamalla tilalle vielä tiiviimmäksi pakkautuvaa(?) savimateriaalia? Edes se askartelupunasavi ei ole lopullisesti kyennyt vakuuttamaan minua, vaikka olen itsekin käyttänyt sitä lukuisia vuosia mitä erilaisimpina ratkaisuina ja lannoitteilla terästettynä. Olen käyttänyt monia muitakin savilaatuja ja nostanut itse luonnonsavea useammastakin paikasta Suomesta. Yhdessä altaassani on tällä hetkellä käytössä Aquaclay. Saven vastustamisesta sinällään ei siis missään nimessä ole kyse, vaan siitä että onko tämä kyseinen allas sen tarpeessa tai näiden leväongelmien jäljiltä tarpeeksi stabiili kokeiluun, jonka kanssa kukaan täälläkään ei osaa auttaa mahdollisten ongelmien ilmaantuessa. Näkisin nyt olevan enemmän tarvetta tavalliselle hyvälle perushoidolle ja tilanteen paremmalle vakiinnuttamiselle.
Poltetun saven muodostaman pohjan hyötyjen ajattelen olevan enemmänkin altaan yleisen biologian parantumisessa koko pohjan toimiessa suodattimena, kuin niinkään kasvien hyvinvoinnin edistämisessä juuriston kautta. Kasvien hyvinvointi paranee sitten sen tasapainon myötä.
Poltetun saven muodostaman pohjan hyötyjen ajattelen olevan enemmänkin altaan yleisen biologian parantumisessa koko pohjan toimiessa suodattimena, kuin niinkään kasvien hyvinvoinnin edistämisessä juuriston kautta. Kasvien hyvinvointi paranee sitten sen tasapainon myötä.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Oon kyllä nyt Maisun kanssa vähän samoilla linjoilla. Sen vähän, mitä selasin keskusteluja kissanhiekan käytöstä akvassa, kovin oli ristriitaisia kokemuksia, mutta ehkä niissä negatiivisissa oli valittu väärät tuotteet tai muuten ei oltu toimittu sen edellyttämällä tavalla. Itse kokisin hankalaksi sen, että savi tuppaa pöllyämään kun/jos kasveja siirtelee, mutta en tiedä josko tämä on kaikkien kissanhiekkaplaatujen ongelma. Miettisin kanssa tota lähtökohtaa, josta Maisukin kirjoittaa, ylipäätään, mitä sillä savipohjalla halutaan saavuttaa tai vastaako se tarkoitustaan. Kokeilut on aina mielenkiintoisia ja sinänsä kannatettavia, mutta ainakin tässä tapauksessa kannattaa ottaa selvää miten toimia niin oikein kun ikuna vaan mahdollista, koska ton kokosessa pytyssä sotku ja vaiva voi olla melkoinen ja siitä voi seurata taas ongelmia (tuskin kosmeettisia pahempaa kuitenkaan), mitä et nyt ehkä, Ramdac, kaipaa enempää. Yksi kysymys on ravinteiden käyttäytyminen niin pohjassa kuin vedessäkin. Onko esmes mahdollista että ensin pohja sitoo niitä itseensä ja sitten alkaakin jonkin x-kiintiön tultua täyteen vapauttamaan niitä hallitsemattomasti veteen? Ihan varmasti homman saa toimimaan, koska kissan hiekkaa käytetään, paljonkin, mutta koska se meilläpäin on melko tuntematonta, hommassa on riskinsä. Olisi tosi hyvä jos löytäisit jonkun, joka olisi sitä kokeillut, siis Suomessa, meikäläisillä tuotteilla ja osaisi jakaa kokemuksensa.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Nyt piirrän muuten ruksin seinään...Sisso kirjoitti:Oon kyllä nyt Maisun kanssa vähän samoilla linjoilla.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Tuo on siis paakkuuntumatonta kissanhiekkaa, joka vastaa Akadamaa yms. Todennäköisesti samaa kuin JBL Manado. Enkä aio laittaa ravintosavea ollenkaan. Ajattelin, jos vesi menisi juurille ravinteikkaana kuohkean pohjan avulla. Nyt hiekka on mustaa jo parin sentin syvyydessä ja ihan tukossa. Ei voi lisätä virtausta koska hiekka pölisee. Altaan malli on lisäksi korkea, kapea ja pitkä. Vaikea saada hyvä vedenkierto. Ehkä noin hieno hiekka ei sovi tuohon niin hyvin. Tai se pitäisi vaihtaa vuoden välein puhtaaseen. Tuo hiekka toimis allassubstraattinakin lisäksi.
En missään nimessä ole edes suunnitellut laittavani paakkuuntuvaa kissanhiekkaa, mutta ne jotka käyttää savipohjaa, olisi todella helppo tehdä se kissanhiekalla, siis paakkuuntuvalla. Kolmioviivaimella vain levittelis hiekan haluttuun muotoon ja siemailis samalla Coca-Colaa.
Tuossa The james planted tank asentaa itselle Akadamasta pohjan
http://www.theplantedtank.co.uk/akadama.htm
En missään nimessä ole edes suunnitellut laittavani paakkuuntuvaa kissanhiekkaa, mutta ne jotka käyttää savipohjaa, olisi todella helppo tehdä se kissanhiekalla, siis paakkuuntuvalla. Kolmioviivaimella vain levittelis hiekan haluttuun muotoon ja siemailis samalla Coca-Colaa.
Tuossa The james planted tank asentaa itselle Akadamasta pohjan
http://www.theplantedtank.co.uk/akadama.htm
-
- Advanced Member
- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
No hei, se olikin vähän vaan.... Eiköhän me taas kohta olla vääntämässä. Oikeesti, ihan hyvä kun joku pistää välillä vähän kampoihin, kuuluu asiaan!Maisu kirjoitti:Nyt piirrän muuten ruksin seinään...Sisso kirjoitti:Oon kyllä nyt Maisun kanssa vähän samoilla linjoilla.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Nyt on kissanhiekkaa pesty ja on tosi hyvän väristä. Mitä punaisempi väri sitä enemmän rautaa. Mittasin varsin raudan vedestä, vesi oli kyllä hieman värillistä ämpärissä. Rauta arvo vedessä oli kuitenkin 0.25 mg/l. Ehkä vähän aikaa veteen vapautuu ainakin rautaa, mutta en tiedä sitten saako kasvit sitä käytettyä hyväksi. Väri on kyllä upea ja kuohkeaa on, 20cm paksusti ja käden voi työntää pohjalle, hiekassa se ei onnistu.
Kuvassa on vettä pari senttiä hiekan päällä. Ehkä ei ihan noin punaista, voi kamera vääristää hieman.
Voihan ne olla mun silmätkin.
Kuvassa on vettä pari senttiä hiekan päällä. Ehkä ei ihan noin punaista, voi kamera vääristää hieman.
Voihan ne olla mun silmätkin.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Tuossa on samaa Moler-savea myynnissä bonsai-puille kasvatusalustaksi.
http://www.kaizenbonsai.com/shop/produc ... ts_id=2193
Raisiobonsaikin on kasvattanut bonsai-puita jo vuosia kyseisessä Rainbow kevyt kissanhiekassa. Luulisi hiekan pysyvän sulamatta. Oli testannun jäädyttämällä ja sulattamalla useita kertoja ja kissanhiekka oli kestänyt sen.
Ainoa on tuo hajuste, mutta todennäköisesti sinileväkin on myrkyllinen levä. Ihmisiähän kielletään uimasta jos on sinilevää.
Epäilisin, ettei sinilevämyrkkyä saisi olla kissanhiekassa.
Huuhtelua ja liotusta, lisäksi AquaSafea sitomaan epäpuhtauksia.
Osa kissanhiekoista on kuitenkin hajustettu talkilla tai kasvisuutteilla, eipä ne taida myrkkyä olla.
http://www.kaizenbonsai.com/shop/produc ... ts_id=2193
Raisiobonsaikin on kasvattanut bonsai-puita jo vuosia kyseisessä Rainbow kevyt kissanhiekassa. Luulisi hiekan pysyvän sulamatta. Oli testannun jäädyttämällä ja sulattamalla useita kertoja ja kissanhiekka oli kestänyt sen.
Ainoa on tuo hajuste, mutta todennäköisesti sinileväkin on myrkyllinen levä. Ihmisiähän kielletään uimasta jos on sinilevää.
Epäilisin, ettei sinilevämyrkkyä saisi olla kissanhiekassa.
Huuhtelua ja liotusta, lisäksi AquaSafea sitomaan epäpuhtauksia.
Osa kissanhiekoista on kuitenkin hajustettu talkilla tai kasvisuutteilla, eipä ne taida myrkkyä olla.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Multa meni toi hajuste/sinilevä-juttu ohi. Siis sinilevä on myrkyllistä nimenomaan sisäisesti nautittuna, mutta siitä voi saada myös iho-oireita. Sen sijaan en haluaisin kalojeni uivan myrkkyvedessä, jos sikseen tulee, ja nielevän myrkkyvettä. Ja kyllä, jos sinilevä pääsee akvassa oikein pahaksi, alkavat jo kalatkin olemaan vaarassa. En kyllä ottaisi riskejä talkinkaan kanssa, oli vaikka mitä Natusan-talkkia, sisäisesti nautittuna, jossa muodossa kalat sitä joutuvat "käyttämään" saatikka kasvisuutteiden kanssa. Kaikki kasvikunnan tuotteet ei todellakaan ole terveysvaikutteisia. Täytyyy kuitenkin muistaa, että kalat lilluvat, elävät, siinä liuoksessa ja sitä pääsee niiden soluihin asti. Joitain aineita on ihan jees käyttää ulkoisesti mutta ei sisäisesti, silloin ne voivat olla hyvinkin haitallisia. Kissat, eikä kukaan mukaan, syö sitä hiekkaa mutta kaloilla ei ole vaihtoehtoja sen kanssa.
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, mutta ainakin jossain lukaisemassani jutussa kittylitter-hiekasta akvassa kehoitettiin nimenomaan välttämään hajustettuja hiekkoja. Voi toki olla että se oli epäkuranttia tietoa. Tai sitten ei. TSI-ravinnepohjia (esim Walstad-tyyppiset) on muitakin kuin kissanhiekasta väsätyt, itse valitsisin sen joka on varmasti turvallinen koska vaihtoehtoja löytyy.
Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, mutta ainakin jossain lukaisemassani jutussa kittylitter-hiekasta akvassa kehoitettiin nimenomaan välttämään hajustettuja hiekkoja. Voi toki olla että se oli epäkuranttia tietoa. Tai sitten ei. TSI-ravinnepohjia (esim Walstad-tyyppiset) on muitakin kuin kissanhiekasta väsätyt, itse valitsisin sen joka on varmasti turvallinen koska vaihtoehtoja löytyy.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Tässä väsätään ravinnepohja kissanhiekasta
http://www.youtube.com/watch?v=RLThyWOd3wE
http://www.youtube.com/watch?v=wE1O-y-E ... ure=fvwrel
Niin, saahan kyseistä ainetta ei kissanhiekkanakin. Kyllä sitä kissaniekkaa voi lapsi pistää suuhun, kun löytää sitä vaikka lattialta ja se täytyy ottaa valmistuksessa huomioon. Kissa kävelee hiekassa ja puhdistaa itsensä nuolemalla, ei se kovin myrkkyä voi olla. Ihminen joutuu käsittelemään lisäksi sitä. Mutta jos ainetta verrataan rikkihappoon, todennäköisesti rikkihappo on myrkkyä, mutta tuo hajuste ei ole ja silti rikkihappoa laitetaan akvaarioihin hyvällä omatunnolla. Vetyperiksidikaan ei varmaan ole ihan terveellisimmästä päästä. Poltettu savi on steriiliä ainetta, pystyäkseen markkinoida puhtaana luonnontuotteena, on sen oltava luonnontuotetta. Toisaalta en tiedä onko polttamiseen käytetty polttoaineena mitä. Tuskin Bilteman akvaariohiekkakaan on kuivattu sähköllä. Askartelusavesta ei taida kukaan tietää lisättyjä kemikaaleja, tuskin kukaan on edes ajatellut onko siihen lisätty mitään, silti se on turvallista laittaa akvaarioon. Ja luonnosta itse nostettu savi, savi joka imee itseensä ties mitä. Yleensä savea käytetään altaissa puhdistustarkoituksessa, esimerkiksi zeoliitti. Imemään epäpuhtauksiä vedestä. Bentoniitti on varsinaista terveyssavea, taitaa ihmiset syödäkkin sitä puhdistaakseen itseään.
Muutama vuosi sitten olisin halunnut ostaa vanhaa kiekkokaloille kidusloisiin tarkoitettua kahden aineen seosta apteekista. Oli aika vaikea tapaus, ei ollut kuulemma vetokaappeja ja aineet olivat syöpäaiheuttavia. Kuulosti että purkin näkeminen tappaa ihmisen. Mutta kun neste on kotona, sitäkin voi laittaa akvaarioon ihan huoletta, sehän on lääkettä. Paitsi, että pitäsi olla vetokaappi aineen säilytykseen. Käytin Seran Tremasolia, vedesta tuli silläkin tosi outoa, ihan kuin sen koostumus muuttui pesuainemaiseksi, hapettimen kuplat oli kuin vaahtoa. Ilman hapettimen käyttöä aine tappaa kaiken elävän tosi nopeasti. Sinilevä suljetussa tilassa on aika pienenä määränä myrkyttävä, jos ajatellaan merta jossa on sinilevää, siinä levämäärä on todellisuudessa pienempi kuin akvaariossa. Vaikka akvaariossa näkisikin vain pienen läntin sinilevää.
Mulla on ollut likoamassa pari päivää hiekka vedessä ja minä en kyllä haista mitään hajua, huuhdellessa sihdissä tuli jotain tuoksua , mutta en edes tunnistanut sitä.
Oliko tämä nyt asiaa, vai asian vierestä, en tiedä. Totuus on kuitenkin se, että akvaariokalat jotuu aika kovien aineiden altistukseen elämänsä aikana tahtomattaan. Nythän on vain yksi kuvakulma mistä katsotaan akvaariota, totuuden saamiseksi tarvitaan useita kuvakulmia, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Periaatteessa saisin selville mikä kyseinen hajuste on, jos kehtaisin kysyä.

Kyseessä on sama kissanhiekka akvaario vanhempana:
Aquascape Iwagumi Style - Trimming - 16th Week Update
http://www.youtube.com/watch?src_vid=AA ... feature=iv
Aquascape Iwagumi Style - Trimming - 16th Week Update
http://www.youtube.com/watch?src_vid=AA ... feature=iv
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Uusi hajuton hiekka on saapunut, näyttää ihan samalle kuin kissanhiekkakin. Ajattelin laittaa tuon akvaarioon ja onhan se ollut kohta viikon ilman hiekkaa. Olen tutkinut savilaatuja ja kyseinen vastaava testattu tuote on Turface MVP.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Savilaatujen ja pohjamateriaalien koostumuksia:
http://home.infinet.net/teban/jamie.htm
Erinlaisia pohjamateriaaleja:
http://www.aquariumslife.com/aquascapin ... -aquarium/
http://home.infinet.net/teban/jamie.htm
Erinlaisia pohjamateriaaleja:
http://www.aquariumslife.com/aquascapin ... -aquarium/
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Ei se paljoa pölise, kun oon sihdissä hanan alla huuhdellut rakeet. Tuossa kuvassa on laitettu 20 litraa substraattia. Vesi on vielä ihan kohtalaista, vaikka olen pudottanut hiekan 50 cm korkealta. pH on 6.49. Ei näytä siihen vaikuttavan. Pari pottia jättivesitähdikkiä on akvaariossa ja niihin ei oo tarttunu mitään pölyä, eikä tuohon puuhunkaan. Hiekalla kun tekis saman, sitä olis joka paikka täynnä.
Pohja on jotenkin elävemmän näköinen nyt.
Re: Kasvi- ja vesi-apua 960 ltr. akvaarioon
Hienon näköistä on, hyvä väri, vaikka sanotkin, että näyttää liian punaiselta kuvassa.
-KaOl
360l Akvastabil myynnissä!
360l Akvastabil myynnissä!