Kalastoapua 720l altaaseen
Valvoja: Moderaattorit
Kalastoapua 720l altaaseen
Olen vähän aikaa sitten aloittanut harrastuksen uudelleen, ja vaikka olin päättänyt että en hanki isoa allasta, on kotiin tulossa piakkoin 720 litrainen allas (200x60x60)
Tämä tulee olemaan vähän sellainen kokeiluprojekti että kuinka halvalla saan toimivan kokoonpanon tuohon (tietenkään kalojen hyvinvoinnista tinkimättä). Valutussuodattimen aion tehdä tuohon itse ulkosuodattimen jatkeeksi, koristeet luonnosta ja kalat (mielellään Suomessa viljeltyjä) ja kasvit paljolti muilta harrastajilta ostelemalla.
Altaan olisi tarkoitus olla rehevä seura-akvaario kevyellä kalastolla, pH n.6,5-7,5 ja pehmeähkö vesi, lämpö pitänee laittaa johonkin 20-26°C välille. Kalaston pohjana on seeprakirjoahven, joka on ainut jäljellä ajalta ennen akvaarioharrastuksesta pitämääni taukoa. Myös mustatetroja on nytten 20 kpl parvi jo muissa altaissa, ne meinaan laittaa tuonne myös.
Olen ajatellut mahdollisesti ottaa muutaman käärmekalan. Niitä oli minulla ennen ja pidin niistä kovasti. Vai voiko nuo syödä mustatetrat? Itselläni söivät pari puolikasvuista leväbarbia aikoinaan...
Mitä muita persoonallisia kalalajeja olisi tuonne? Jotain isompaa näyttävää ahventa olen ajatellut ottaa, mikä olisi sopiva?

-
- Junior Member
- Viestit: 184
- Liittynyt: 11:50, 25.02.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Miten olisi tulikirjoahven. Se on suhteellisen kiltti (seura-akvaariokelpoinen), värikäs ja melko isoksi kasvava ahven. Kaivelee tosin jonkin verran kutuaikana, mutta sehän on vain luonnollista käyttäytymistä. Tulikirjoni saivat hiljattain poikasia...
Tässä kuva minun noin 25 senttisestä koiraastani:
Tässä kuva minun noin 25 senttisestä koiraastani:
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Ihan mukavan oloinen kala on, mutta minulla taitaa rajoittua siihen mitä täältä Pohjois-Pohjanmaalta on saatavilla... En voi tulla eteläisestä Suomesta hakemaan
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Jos haluat käärmekaloj aniin tee afrikkalainen kalasto.
Käärmekaloja pieni porukka ja lisäksi ripsimonneja pohjalle.
Kongontetroja sopiva parvi sekä joitakin kivoja afrikkalaisia kirjoahvenia.

Malawi - hietikko-biotoppi
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Olen päätynyt siihen että en välttämättä laitakkaan käärmekaloja, pitää katsoa mihin tässä päätyy, mutta eipä mitään kiirettä olekkaan.
Tuli mieleeni vähän kysellä jalustasta kun huoneessa johon allas tulee on epätasainen lattia. Ei ole vino vaan aavistuksen kiero siitä mihin akvaario tulee ja epätasainen pinnaltaan (vanhanaikaisella tyylillä tehty puulattia, laudat ei ole ihan tasaisia). Jalusta on metalliputkesta tehty "laatikko", eli ei jalkoja. Verhoiltu puulevyillä ja alapuolella n.15mm puulevy. Mitä tuon kanssa kannattaisi tehdä?
Toinen kysymys. Meinasin koetäyttää altaan kuistilla, mutta allas on siinä n.0,5 cm alempana toisesta päästään. Kannattaako koetäyttää tuossa vai rahdata sisälle ja kokeilla siellä?

Altaan kalasto tällä hetkellä:
2 pientä turkoosikirjoahventa
20 mustatetraa
2 taistelukalaa väliaikaisesti
Tulossa 180l altaasta 2 seeprakirjoahventa.
Ajattelin odottaa, että turkoosikirjot vähän kasvavat ennenkuin nuo seeprakirjot lisään tuonne isoon altaaseen (niistä isompi on aika tarkkaan 12 cm pitkä).
Sitten kysymyksiä:
Kuinka nopeasti turkoosikirjoahvenet kasvavat? Tuleeko mustatetrat mahtumaan jossain vaiheessa niiden suuhun?
Olen ihastellut eläinkaupassa vannekirjoahvenia, sopisiko ne tämän porukan kanssa?
Haluaisin jotain hauskoja pinta-asukkaita ja ehkä jotain keskiveden kalaa myös mustatetrojen lisäksi (/tilalle jos uhkaavat tulla syödyiksi).
Onko mitään pohjamönkijöitä, mitkä sopisivat näiden kanssa? Peruspartiksen olen ajatellut ainakin hommata.
Sopisiko nuo käärmekalat tähän porukkaan?

- Viestit: 245
- Liittynyt: 15:51, 26.11.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: kylä länsirannikolla
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Allas kannattaa ehdottomasti & aina pistää tasan vaateriin. Jos se on vinossa, jalustaan kohdistuu sivusuuntaisia voimia, jotka voivat olla jo 10 % altaan painosta. Harva jalusta on suunniteltu tällaisia sivuvoimia kestämään, vaikka suoraa painoa alaspäin kestäisikin reilusti.
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Allas on ihan tukevasti vaakatasossa, en olisi täyttänyt jos ei olisi ollut
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Onko kellään mielipidettä kalastosuunnitelmaan:
20 mustatetraa (on jo)
2x turkoosikirjoahven (on jo)
2x seeprakirjoahven (toisesta altaasta)
2x heros sp rotkeil (tms vanteen sukuinen)
Pari käärmekalaa
Leväbarbeja pikku lauma
Partamonni
Toinen parvikalakasa
Jotain pintakaloja
Ehdottakaa pintakaloja ja toista parvea, tarpeeksi isoja ettei joudu kenenkään ateriaksi.
Olisin menossa Ouluun tiistaina ja voisin silloin hakea asukkaita lisää tuonne, olisi kiva ennen sitä kuulla jotain mielipiteitä/ehdotuksia. Pääsen käymään eläinkaupassa n.2kertaa vuodessa joten olisi hienoa keksiä jotain ennen tuolla Oulussa käyntiä, kun ei tiedä milloin seuraava käynti on...

- Member
- Viestit: 465
- Liittynyt: 19:43, 28.07.2011
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Kalastoapua 720l altaaseen
Kirsikkabarbit olisi mun herkkua, isokokoisia ja näyttäviä. Mitä vesiarvoja olet akvaarioon suunnitellut yllämainitsemallesi kalastolle? Jos olisi suht. lämmintä vettä ja pH olisi 6-7, niin sopiva "pintakala" olisi jokin hieman erikoisempi rihmakalalaji, kuten helmirihma jne. Niitä pari 2-3 haaremia tai parvi ja siinä onkin sitten jo näyttävä kalasto !
54 litraa läträilyä