Parauchenoglanis punctatus
Valvoja: Moderaattorit
Parauchenoglanis punctatus
en löydä mitään tietoa ko kalasta suomenkielisiltä sivuilta eikä englanninkieli suju tarpeeksi hyvin. Onko kala aw:n käyttäjille tuttu?
450l malawi/tanganjika, 60l poikasia, Rapula ja uutta visiota odottava Nano tyhjillään
Re: Parauchenoglanis punctatus
Eipä kyseisestä lajista löydy millään kielellä kovinkaan paljon tietoa koska hyvin harvassa akvaariossa sitä on ylipäätäänkään pidetty.
Itselläni on ollut useampaakin lajia suvusta Parauchenoglanis, eivät vaadi mitään erikoisempaa hoitoa ja syövät lähestulkoon kaikkea mitä altaaseen laittaa. Ovat aika kovia kaivamaan ja yleensä hakevatkin lepopaikkansa jostain kannon alta jonne kolonsa kaivavat. Ovat esillä vaihtelevasti ja lajinsisäistä eroa on huomattavasti käytöksessä, toiset yksilöt saattavat sahata ruokaa etsien useaan kertaan ympäri allasta ja toisia näkee vain ruoka-aikaan, jos silloinkaan.

Kiitos taasen jippo. 
Omat kalat olivat melko kauan itsekseen ja liikkuivat vain pimeällä. Nyt niitä on alkanut näkyä enemmän valoisallakin ja sain vihdoin valokuvankin napatuksi. Epäilen että omassa altaassa ahvenet ovat sen verran ahneita, että jos mielivät ruokaa saada on näiden pakko tulla piilostaan. Muuten jäävät ilman.
Allekirjoitan kyllä kaiken tuon mitä kalasta kerroit. Hiekkaa ne siivilöivät suullaan ja kaivavat ruokaa hiekasta.
Onkohan lajikkeella mitään suomenkielistä nimeä?
Vähän noita vesiarvoja oon myös miettinyt, tuntuu että mitä korkeampi ph ja kh, sen visummin pysyvät piilossaan. Viihtyisikö nämä mieluummin vähän pehmeämmässä vedessä?
Omat kalat olivat melko kauan itsekseen ja liikkuivat vain pimeällä. Nyt niitä on alkanut näkyä enemmän valoisallakin ja sain vihdoin valokuvankin napatuksi. Epäilen että omassa altaassa ahvenet ovat sen verran ahneita, että jos mielivät ruokaa saada on näiden pakko tulla piilostaan. Muuten jäävät ilman.
Allekirjoitan kyllä kaiken tuon mitä kalasta kerroit. Hiekkaa ne siivilöivät suullaan ja kaivavat ruokaa hiekasta.
Onkohan lajikkeella mitään suomenkielistä nimeä?
Vähän noita vesiarvoja oon myös miettinyt, tuntuu että mitä korkeampi ph ja kh, sen visummin pysyvät piilossaan. Viihtyisikö nämä mieluummin vähän pehmeämmässä vedessä?
450l malawi/tanganjika, 60l poikasia, Rapula ja uutta visiota odottava Nano tyhjillään
Re: Parauchenoglanis punctatus
Minun tietääkseni punctatuksella ei ole suomenkielistä nimeä, kuten ei sen monella sukulaisellakaan.
Melko laaja on lajin levinneisyys eli sopivien vesiarvojen skaala on näin ollen myös aikamoinen.