



Valvoja: Moderaattorit
Taitaa siis mennä liian hankalaksi näin aloittelijalle, jolla tällä hetkellä vain muovikasveja akvaariossa!pisarat2 kirjoitti:Vihreät kasvimatot ovat kauniita - niitä on helppo ihailla kauniista kuvista.
Valitettavan monet matalat peittokasvit ovat vaatimuksiltaan melko vaativia. Ainakin valoa pitää olla tarpeeksi, jotta riittää pohjalle asti. Monet kaipaavat myös hiilidioksidilannoitusta.
Jos pohjalla kasvaa tiheästi kasveja, isoja tai pieniä, ei pohjasoraa tietystikään perinteisessä mielessä lapota. Itse imen Lapin päällä kevyesti irtolikaa pois matalien kasvien joukosta tarvittaessa. Siitä päältä imuttelen...
Sammalet pitää kiinnittää johonkin tukevampaan kiinni, esimerkiksi sitoa kiinni isompiin kiviin. Kasvavat niihin lopulta kiinni, mutta tasaisesti pohjan päälle kasvattaminen voi vaatia alkuun vähän mielikuvitusta - niputettavaa varmasti riittää.
Joo, siis hiekka tulee sellaiseen reunalliseen laakeaan astiaan. Reunat ovat noin 5 cm... (Hiekat jo sain, mutta tämä astia ei ole vielä saapunut.. Joten tämä hiekkalaatikko ei ole vielä paikallaankaan!nepis76 kirjoitti:Ja suunnitelmassasi kun on osa pohjasta ilmeisesti soraa ja osa hiekkaa, niin ota huomioon, että nämä sitten ajan kanssa sekoittuvat keskenään. Hiekka menee pohjalle ja sora päälle, jollet erottele niitä alueita millään. Vai tarkoititko tuolla hiekka-altaalla sitä, että olet jo hiekalle rajannut oman alueen?
Miten tämä kiveen tai kantoon sidonta tehdään..? Kun eihän siihen sitomiseen varmaan saa ihan mitä tahansa käyttää..pisarat2 kirjoitti:Linkitän nyt "ristiin" http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=25&t=224535
Eli linkin takana tämän ketjun aloittajan projektista lisää.
Kyllä niitä oikeita kasveja hankkia kannattaa. Alkuun sellaisia helpompia, yleensä hyvin menestyviä ja pikku hiljaa jos tahtoo, niin sitten vaativampaa. Hyviä kasveja alkuun olisivat esimerkiksi köynöstävät kasvit, kuten vesirutto ja vedensuosikki. Intianvesitähdikki viihtyy myös monenlaisessa. Jaavansaniainen menee hämärämmässäkin. Sitä ei istutetaan pohjaan, vaan mielummin sidotaan kiinni kiveen tai kantoon, etteivät juuret mätäne. Jaavansammalta voi kokeilla myös. Se ei yleensä vaadi mahdottomia.
Se hiekka-astia tulee olemaan melkolailla tuon keskustan kokoinen! Etualalle jää varmaan joku 6 cm väliä lasiin..jennali kirjoitti:Tälläinen siis nyt tämä muovikasvi -akvaarioni!Anteeksi huono kuvanlaatu, otettu kamerakännykällä....!
Miten muuten esim; karkeaviuhkalehti, kierteisvallisneria ja konnanputki.. Ovatko ne sitten miten hankalia saada menestymään..? Ne kuuluvat lempi akvaariokasveihini!pisarat2 kirjoitti:Linkitän nyt "ristiin" http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=25&t=224535
Eli linkin takana tämän ketjun aloittajan projektista lisää.
Kyllä niitä oikeita kasveja hankkia kannattaa. Alkuun sellaisia helpompia, yleensä hyvin menestyviä ja pikku hiljaa jos tahtoo, niin sitten vaativampaa. Hyviä kasveja alkuun olisivat esimerkiksi köynöstävät kasvit, kuten vesirutto ja vedensuosikki. Intianvesitähdikki viihtyy myös monenlaisessa. Jaavansaniainen menee hämärämmässäkin. Sitä ei istutetaan pohjaan, vaan mielummin sidotaan kiinni kiveen tai kantoon, etteivät juuret mätäne. Jaavansammalta voi kokeilla myös. Se ei yleensä vaadi mahdottomia.
Ok.. Siimaa minulla sattuu olemaankin jo valmiina!nepis76 kirjoitti:Nuo saniaiset/anubiakset mä oon kiinnittänyt kumilenksuilla, sammaleet taas siimalla sitomalla. Kumilenksu "hapertuu" jossain vaiheessa, joten se kannattaa poistaa kun kasvi on juurtunut paikoilleen. Oon mä kyllä anubiaksesta unohtanu ottaa se lenksun pois, niin se meni vaan poikki. Sitte otin sen pätkän pois akvasta.
Vallisneriat lisääntyvät meillä toisessa altaassa melkein riesaksi asti, sorapohjalla selvästi maltillisemmin. Eivät ole mitään hhuippunirsoja. Konnanputkea kasvattelet altaassamme pinnalla kellumassa. Tämä tietysti varjostaa pohjaa voimakkaasti niiltä kohdin. Mutta konnanputkea voi toki kasvattaa myös pohjalle ankkuroituna.jennali kirjoitti:Miten muuten esim; karkeaviuhkalehti, kierteisvallisneria ja konnanputki.. Ovatko ne sitten miten hankalia saada menestymään..? Ne kuuluvat lempi akvaariokasveihini!pisarat2 kirjoitti:Linkitän nyt "ristiin" http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=25&t=224535
Eli linkin takana tämän ketjun aloittajan projektista lisää.
Kyllä niitä oikeita kasveja hankkia kannattaa. Alkuun sellaisia helpompia, yleensä hyvin menestyviä ja pikku hiljaa jos tahtoo, niin sitten vaativampaa. Hyviä kasveja alkuun olisivat esimerkiksi köynöstävät kasvit, kuten vesirutto ja vedensuosikki. Intianvesitähdikki viihtyy myös monenlaisessa. Jaavansaniainen menee hämärämmässäkin. Sitä ei istutetaan pohjaan, vaan mielummin sidotaan kiinni kiveen tai kantoon, etteivät juuret mätäne. Jaavansammalta voi kokeilla myös. Se ei yleensä vaadi mahdottomia.Juuri tuota vesiruttoa ja vedensuosikkia olinkin ajatellut! Ne kuuluvat myös suosikkeihini!
pisarat2 kirjoitti:Vallisneriat lisääntyvät meillä toisessa altaassa melkein riesaksi asti, sorapohjalla selvästi maltillisemmin. Eivät ole mitään hhuippunirsoja. Konnanputkea kasvattelet altaassamme pinnalla kellumassa. Tämä tietysti varjostaa pohjaa voimakkaasti niiltä kohdin. Mutta konnanputkea voi toki kasvattaa myös pohjalle ankkuroituna.jennali kirjoitti:Miten muuten esim; karkeaviuhkalehti, kierteisvallisneria ja konnanputki.. Ovatko ne sitten miten hankalia saada menestymään..? Ne kuuluvat lempi akvaariokasveihini!pisarat2 kirjoitti:Linkitän nyt "ristiin" http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=25&t=224535
Eli linkin takana tämän ketjun aloittajan projektista lisää.
Kyllä niitä oikeita kasveja hankkia kannattaa. Alkuun sellaisia helpompia, yleensä hyvin menestyviä ja pikku hiljaa jos tahtoo, niin sitten vaativampaa. Hyviä kasveja alkuun olisivat esimerkiksi köynöstävät kasvit, kuten vesirutto ja vedensuosikki. Intianvesitähdikki viihtyy myös monenlaisessa. Jaavansaniainen menee hämärämmässäkin. Sitä ei istutetaan pohjaan, vaan mielummin sidotaan kiinni kiveen tai kantoon, etteivät juuret mätäne. Jaavansammalta voi kokeilla myös. Se ei yleensä vaadi mahdottomia.Juuri tuota vesiruttoa ja vedensuosikkia olinkin ajatellut! Ne kuuluvat myös suosikkeihini!
No varjostusta kyllä tarvitsisinkin puna-aaveiden vuoksi.. Nyt selvästi liian valoisaa niille. Väri ei ole niin oranssi. Nyt kun laitoin sitten muutamia tekokasveja tuohon akvaarion keskiosaan, niin huomasin että tuli vähän varjoisampaa ja puna-aaveetkin tulivat oransseimmiksi!Mutta lisää varjostusta tosiaan vielä olisi hyvä olla! Mitenkähän tuo minun valoteho sitten riittää eläviin kasveihin..? On nimittäin valaisinkansi, johon saa vain yhden putken. Valo on kyllä ihan hyvä laatuinen! Se on tuo victorian aquastar (tai miten se nimi nyt sitten menikään!
) Pitää tuo teho vielä tarkistaa.. Muitaakseni joko 15 w tai 18w.. Akvaarioni on kooltaan lev. 80/kork. 35/ "taka- & -etuseinän väli" 30cm tarkasti mitattuna!
![]()
Sammalin voi sitoa kiviin myös nutturaverkolla.
Ollaan kokeiltu kaikkia niitä tapoja, millä yleensä tuollainen loisteputki lähtisi!nepis76 kirjoitti:Ootteko kokeilleet pyörittää sitä loisteputkea siinä kannessa? Ainaki mulla kaikissa valaisimissa loisteputket vaihdetaan pyöräyttämällä. Se naksahtaa kun on irrotettavissa ja naksahtaa kun on takasin paikoillaan. Tosin ei mulla oo ollu tommosta valaisinkantta koskaan.