Tasapainoon kierteisen kanssa

Muihin ryhmiin sopimattomat kalat (sateenkaarikalat, sädekalat, pallokalat jne.), mukaan lukien muut "örkit".

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
pisarat2
Senior Member
Senior Member
Viestit: 977
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja pisarat2 »

Perustin noin puoli vuotta sitten hiekkapohjaisen altaan. Hienon hiekan kanssa pelaan ihan ensimmäistä kertaa, sillä muissa altaissa on aina ollut soraa.
Pohjan tukkeutuminen on ollut pakonomaisella huolenani alusta asti. Että mitä jos... En ehtinyt kielteisiä altaaseen mistään hankkia, kun jo ensimmäiset huomasin kasvien mukana altaaseen tulleiksi. Näidenhän piti olla hyvä juttu.

Nyt kielteiset ovat kasvattaneet altaaseen aikamoisen populaation puolessa vuodessa. Yhdellä silmäyksellä laskee helposti sata kierteistä - ja osa on varmasti pohjassakin piilossa, eikö? Joka tapauksessa paljon noita on, omaan silmääni ihan liikaa.
Siispä siirsin toisesta altaasta kaksi petokotiloa kierteisten laidunmaille herkuttelemaan. Saa nähdä riittääkö tuo, vai loppuuko kielteiset ehkäpä kesken?

Hyviä neuvoja kaipaisin siitä, kuinka tasapaino Kotilieden kanssa säilytetään. Kuinka monta kierteistä on tarpeeksi, mistä tietää, että niitä on liikaa? Montako petokotiloa pitää kannan kurissa syömättä sitä sukupuuttoon?
kalaton1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 791
Liittynyt: 18:37, 01.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja kalaton1 »

Eikös kierteisten määrä ole verrannollinen ruokinnan määrään. Viisaammat kommentoikoon asiasta lisää.
Krooninen akvaariokuume vuodesta 2012
Kana +-yksipantteri
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1693
Liittynyt: 10:41, 31.12.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja Kana +-yksipantteri »

kalaton1 kirjoitti:Eikös kierteisten määrä ole verrannollinen ruokinnan määrään. Viisaammat kommentoikoon asiasta lisää.
Näinhän se on, eli liikaruokinta kuriin, niin kierteistenkin määrä palaa normaaliksi ajan mittaan.
100, 235 ja 525 litraiset seuralat + 50 litrainen rasbora-allas.
pisarat2
Senior Member
Senior Member
Viestit: 977
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja pisarat2 »

Mulla on ongelma jo tietää, mikä on se "normaali määrä" niitä kierteisiä.

Altaassa ei juurikaan ole kaloja, joten sitä ei näin ollen juurikaan myöskään ruokita. Mutta vähennetään.
Kana +-yksipantteri
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1693
Liittynyt: 10:41, 31.12.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja Kana +-yksipantteri »

Normaalin määrän määrittelee se, että kierteisiä ei näy kertasilmäyksellä kasapäin. Muutama siellä täällä on tavanomainen määrä useimmisssa hyvin toimivissa altaissa jotka olen nähnyt.
100, 235 ja 525 litraiset seuralat + 50 litrainen rasbora-allas.
Riveriana
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1645
Liittynyt: 10:46, 08.11.2010
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja Riveriana »

Kierteiset voivat nousta suuremmissa määristä hiekasta ylös a) syömään, b) pohjan tukkeutumisen takia (sekoita sormella tai jollain, jos nousee mustaa hiekkaa tai paljon kaasua, niin silloin on ongelmia siinä kohdassa), c) jos veden happipitoisuus on jostain syystä alhaalla kehno.

Muitakin syitä voi olla, mutta tuossa ainakin yleisimmät syyt. Jos niitä on paljon, niitä myös näkee paljon. Eikä niiden määrä sinänsä ole ongelma, nehän lisääntyvät myös ruuan määrän mukaan. Eli jos haluat paljon kierteisiä, syötä enemmän, jos haluat vähemmän, vähennä ruokaa. Isompi ongelma se kai on, jos sitä ruokaa jää sinne altaaseen valtoimenaan pilaantumaan.
Maji
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 366
Liittynyt: 11:14, 31.03.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Heinola

Re: Tasapainoon kierteisen kanssa

Viesti Kirjoittaja Maji »

Oletko varma, että kyseessä on nimenomaan kierteiset, eikä jotkut muut kotilot?

Anteeksi, jos kysymys tuntuu typerältä :D
Mutta yleensä kierteisiä ei ihan satapäin näy, ellei ole vaikka ruokatabu pohjalla, jonka kimppuun kyllä suunnistavat isollakin porukalla :)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muut kalat ja eliöt”