Hei,
seeprakalaparvesta on jäljellä kolme yksilöä. Nyt niistä on tullut varsinaisia häiriköitä. Millä ihmeen konstilla saisin pyydystettyä nämä kalat?
Olisiko kellään jotain hyvää keinoa, ovat siis tosi vikkeliä
Vikkelimmät kalat oon saanut itse kiinni vain tyhjentämällä ainakin 50% akvaariovedestä ja poistamalla reunoilta kasveja ja koristeita. Sitten vaan kahdella haavilla ajamaan nurkkaan ja kun kala pakenee pintaa kohti, äkkiä haaviin kiinni.
Niistähän tulee häiriköitä liian pienessä parvessa Itelläki oli seeproja joskus, aikamoinen voima niillä, huomasi silloin kun haavissakin sätkivät. Oletko siis myymässä niitä tai muuta, kun pitää saada kiinni? Ite sain ne aina akvasta reilusti vettä vähentämällä ja sitten haavin kanssa vain kiinni.
Niitä on tosiaan vain kolme kappaletta ja ajattelin ihan lahjoitta ne halukkaalle. Kalojen noutoa on vain hankala sopia, kun en tiedä koska ne saa pyydystettyä .