Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Heippa!

Kyseessä on siis ihan ensimmäinen akvaarioni ja olen ajatellut jotain Amazon-joen tyylistä teemaa (kasveissa tosin laajensin ihan vaan Amerikkaan, kun eläinkaupassa oli niin pieni valikoima kasveja)

Litroja siis on 104 ja kypsymään laitoin perjantaina (kasvit laitoin akvaarioon eilen)

Huomasin että vaikka kasveja huuhtelin eläinkaupan ohjeiden mukaan, niiden mukana tuli hirveästi kotiloida (?) tai niiden kuoria. Eivät näytä eläviltä, kelluvat vain vesirajassa akvaarion reunoissa, joten siitä ajattelin että ovat pelkkiä kuoria. Olen koittanut putsata pois, mutta se on yllättävän haastavaa, aina jostain kulmasta löytyy lisää. Kysynkin, että onko noista haittaa jos niitä altaaseen jää? Toki jos näen jossain selkeästi eläviä veijareita, niin sitten poimin ne pois.

Sitten kysymys noista kasveista. En vielä mitenkään muista kaikkien vehkojen nimiä, joten kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa:
http://i57.tinypic.com/160rdoo.jpg

Eläinkaupassa käskivät juurruuttaa noita kantoihin (joita minulla on vasta yksi) niin että kasvi vain kuminauhalla kiinni kantoon. Kysynkin että mitenhän kauan juurruttamisessa yleensä menee? Pinkki kuminauha akvaariossa ei ole kovin sievä. :D Laitoin toisen samanlaisen kasvin pohjaan siten, että juuret ovat hiekan yläpuolella niin, ettei kasvi kuitenkaan lähde kellumaan. Voinkohan juurruttaa tämänkin kantoon jälkikäteen, kunhan sellaisen saan hankittua?

Sitten toinen kysymys:
http://i61.tinypic.com/2b8djd.jpg
Tämän kasvin yksi lehdistä on muuttunut ruskeaksi. Tuo lehti on ihan lämmittimen vieressä, jota en tosin ole pitänyt päällä koska lämmöt pysyttelevät ilman sitäkin n. 24-25 asteessa (minulla on lämmin asunto)
Pitäisiköhän kasvi siirtää jonnekin muualle? Vai johtuukohan ruskea lehti ihan muista syistä?

Tein tänään ekan vesiarvomittauksen ja tilanne näytti tältä:

NO3 & NO2 = 0

GH = >6

KH = 3

PH = 7,6

Onkohan kaikki ok? Milloin seuraava mittaus kannattaisi tehdä?
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Lisäyksenä vielä, että kamerani on kammottavan huono. :) Kasvi nro. 2 näyttää kuvassa ihan kellertävältä, mutta on kyllä oikeasti ihan terveen vihreä.
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Uudet kasvit olisi hyvä käyttää aluna kylvyn kautta jolloin kotilot kuolevat. Myöhemmin kotiloista voi olla mahdoton päästä eroon. Tuskin kasvin ruskea lehti johtuu lämmittimestä varsinkin kun lämmitin ei ole edes päällä. Muista antaa kasveille niiden tarvitsemat ravinteet. Miten aloitit kypsytyksen. Vesiarvoista ei oikein voi sanoa mitään kun ei tiedä mitä olet tähän mennessä tehnyt.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Eläinkaupasta laittoivat mukaan Easy-Life Easycarbo hiililannoitetta, jota olen laittanut ohjeen mukaan (2 ml päivässä), Easy-life Profito lannoitetta jonka viikkoannoksen (10ml) laitoin eilen.

Lisäksi laitoin eilen Easy-Life vedenparannusainetta.

Muuta en ole tuonne laittanut.

Perjantaina laitoin siis kypsymään (hiekka ja vesi akvaarioon ja laitteet päälle)
pirjoh
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:10, 09.07.2012
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja pirjoh »

Siis millä konstilla olet akvaa kypsyttämässä? Vanhan kaavan kautta, multa+ hirvensarvisuola jne vai uudemmat valmiit bakteerivalmisteet, esim: Prodibio Start up.
("Perjantaina laitoin siis kypsymään (hiekka ja vesi akvaarioon ja laitteet päälle)"), pelkästään näin tehden ei akvaariossa tapahdu minkäälaista "kypsymistä" eli tarvittavan bakteerikannan kasvua vaan sitä varten tarvitaan jonkinlainen ymppi mistä bakut lähtevät lisääntymään akvassa.

Minä en noissa kasviasioissa osaa kovin neuvoa mutta olisiko tuo ensimmäinen kasvi jonkinsortin anubias? Ne tosiaan ei tykkää normi hiekkaan istutuksesta vaan pitää sitoa kantoon, kiveen tms kiinni kasvamaan. Kuminauha ei ole akvassa hyvä koska se sulaa sinne aikaa päälle, paras on ihan ongensiima, se kestää ja on aika huomaamatonkin :) .
Millä testailet vettä? Onko sinulla liuskat vai tippatestit? Ne liuskajutut ei ole kovinkaan tarkkoja, tipat ovat parempi vaihtoehto ja kypsytellessä
ammoniakki, nitriitti ja nitraattitesti on ne tärkeimmät.
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Jaahas. Kuulostanpas nyt typerältä. Toisessa paikassa neuvottiin että riittää kun avkaavrion laittaa käyntiin. :D Mitenkäs tämä multa + hirvensarvisuola systeemi toimii?
Teemu Salonen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Erittäin epävarmasti ja kestää pitkään. Tuota metodia ei oikein enää käytetä muuta kuin sellaisissa vesimäärissä joissa kaupalliset aineet on jo kustannuskysymys=yleisöakvaariot.

Varmatoimisin markkinoilla oleva kypsytysaine on prodibion startup ampullit. Erittäin hyviä kokemuksia on myös JBL:n Denitrol nimisestä aineesta. Sera valmistaa kilpailevaa tuotetta myös.
pirjoh
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:10, 09.07.2012
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja pirjoh »

Minä taas edelleenkin kypsyttäisin sillä hss kypsytyksellä. ei todellakaan epävarma kunhan odottaa maltilla :D .
Ehkä senverran nykyaikaistaisin sitä että ensin laittaisin altaaseen esim prodibion ampulleista tai vastaavasta bakuja
ja lisäisin sitten hss:ää ja sitten seuraisin kuinka ja koska ammoniakit lähtee muuttumaan nitriitiksi.
Kun eka annos hss,ää olis häviämässä ja nitriittiä alkaisi tulemaan, lisäisin sitä ainakin kerran pari kunnes se selvästi häviää, nitriittiä ei
näy testeissä ja vain nitraatit nousee..silloin akva olisi takuu varmasti kypsä ja valmis kaloille.
Tällä tyylillä olemme juurikin tuttavani akvaa kypsytelleet ja aikaa siihen meni n, puolitoista viikkoa. Mutta sitten viimeinen reilu hss lisäys hävisi
muutamassa tunnissa ja luultavasti hänellä on jo ensimmäiset kalaset uiskentelemassa. Enkä usko minkäälaisia ongelmia tulevan :D
Koomikko
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2235
Liittynyt: 13:14, 20.04.2012
Akvaarioseurat: Kalasoppa
Sukupuoli: Mies

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Koomikko »

Dhara kirjoitti:Jaahas. Kuulostanpas nyt typerältä. Toisessa paikassa neuvottiin että riittää kun avkaavrion laittaa käyntiin. :D Mitenkäs tämä multa + hirvensarvisuola systeemi toimii?
Missä toisessa paikassa? Vielä ei ole tapahtunut mitään vakavaan ja tilanteen voi korjata. Aqua-webin alkeet osiossa on tietoa kypsytyksestä ja muutenkin tietoa aloittelijalle. Kypsytys on se ensimmäinen asia mitä pitää tehdä. Nyt kannattaa perehtyä harrastukseen ajan kanssa että tietää mitä pitää tehdä seuraavaksi.

Jos yhtään on lukenut kypsytyksestä ja ongelmista voi todeta että jokainen kypsytystapa on epävarma jos ei tiedä mitä tekee. Jokaisella kypsytys tavalla on onnistuttu ja epäonnistuttu. Mun mielestä kypsytys vanhalla multa ja hirvensarvisuolalla systeemillä on siitä hyvä kun kypsytys kestää pitkään niin samalla oppii mitä akvaariossa tapahtuu ja oppii ymmärtämään mistä kypsytyksessä on kyse ja oppii samalla ymmärtämään biologisen suodatuksen merkityksen.
Kirjoituksistani ei pidä loukkaantua.
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Kiitos vastauksista. :) Pitäkös kasvit muuten ottaa pois kypsytyksen ajaksi? Tästäkin tuntuu olevan vähän ristiriitaista tietoa. Ammoniastahan ne eivät varmaan tykkää, eli varmaan sen lisäilyn ajaksi kannattaa ottaa pois? Miten vesikasvit voi säilöä tappamatta niitä? Pärjäävätkö esim. vesiämpäreissä?
Teemu Salonen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Ei tarvitse ottaa kasveja. Kaupallista kypsytysainetta kun käytät niin akvaario on välittömästi valmis. Ammoniumin/Ammoniakin määrä riippuu pH-arvosta. Alle seiskan pH:ssa ei ammoniumia/ammoniakkia juurikaan edes muodostu.
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Teemu Salonen kirjoitti:Ei tarvitse ottaa kasveja. Kaupallista kypsytysainetta kun käytät niin akvaario on välittömästi valmis. Ammoniumin/Ammoniakin määrä riippuu pH-arvosta. Alle seiskan pH:ssa ei ammoniumia/ammoniakkia juurikaan edes muodostu.
Eli ilmeisesti paras vaihtoehto olisi hakea vaan valmis kypsytysaine? Harmi kun täällä lähin hyvin varustettu lemmikkiliike sijaitsee naapurikaupungissa. Pitänee kuitenkin käydä katselemassa olisiko tuossa pikkuliikkeessä tuollaista.
Teemu Salonen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Vaikee sanoa, onko paras, mutta ainakin yksinkertaisin. Ne prodibion ampullit on varmatoimisia. Tetran safestart täältä lukemani perusteella epävarmin. Muut asettuu sitten sille välille.
jassmd
Junior Member
Junior Member
Viestit: 96
Liittynyt: 17:22, 31.12.2014
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja jassmd »

Minä käynnistin oman akvani Tetran SafeStart -litkulla. Tuon kokoiseen akvaan ei mene kuin yksi pullollinen. Näistä litkuista tuntuu ihmisillä olevan sekä hyvää että pahaa sanottavaa, mutta itse olen ainakin tuohon Tetran tuotteeseen tyytyväinen. Pari päivää, niin voit jo ostaa pari kalaa. :)

// Lisäys: Tuo kasvi, jonka yksi lehti on ruskea, näyttäisi olevan sama kuin minulla, mutta en itsekään muista sen nimeä. Joku miekkalehti se joka tapauksessa on. Lannoitetabletti kasvin juurille voisi tehdä hyvää.
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

No nyt on allas oikeaoppisesti kypsymässä. ^^' Oli muuten tuon miekkalehden (?) (kakkoskuvan kasvi) ruskea lehti kasvanut aivan hillittömän isoksi. Nyt ei ole enää edes niin kamalan ruskeakaan, lisäilin siis lannoitteen määrää joten se ilmeisesti teki jotain. Lämmitintäkin olen pitänyt ihan koemielessä päällä, ei ole reagoinut siihen mitenkään (jos tuo kasvupyrähdys ei sitten johdu siitä :D)
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1270
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja kerttu »

Kannattaa muistaa, että parin viikon sisällä tapahtuvat muutokset voi johtua ihan vaan siitä että kasvi tottuu eloonsa uudessa paikassa (vaikka siirtäisi sitä vain akvaarion sisällä, kestää hetken ennen kuin juuret toipuu jne). Eli yleensä kannattaa vähän toppuutella näiden syy-seuraus-suhteiden arvioimisessa itteään :). Runsaassa valossa hyvien lannoitteiden kanssa reaktiot on kasveillakin nopeampia kyllä.
pirjoh
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:10, 09.07.2012
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja pirjoh »

Millä tyylillä/ aineella lähdit kypsyttämään?
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Laitoin siis multaympin ja hirvensarvisuolaa, lisäksi heitän Tetran Safestartia. Nyt on Nitraatit lähteneet kohoamaan. Kovuus ja PH ovat pysytelleet aikalailla samoissa lukemissa. Onkohan tuo PH 7,6 ihan huono? Pitäisiköhän sille tehdä jotain?

Mitä muuten suosittelisitte kalastoksi tuon kokoiseen akvaarioon?
pirjoh
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:10, 09.07.2012
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja pirjoh »

Olikos sulla ammoniakkitesti? Se olis nyt hyvä testata niin näkisit koska alkaa häviämään, eli
ensimmäinen bakteeristo alkaa toimimaan. Nitriittiäkin luulisin jossain vaiheessa näkyvän. Vaikka siellä nyt näkyy nitraattia, sitä voi tulla myös sen mullan ansiosta jonkunverran. Eli älä luota siihen pelkästään että nitraattia on vähän jos sen arvo ei selvästi lisäänny.
Ph arvo todennäköisesti kyllä vielä jonkinverran muuttuu eikä tuo 7,6 paha ole useimmille kaloille.
Mieti ihan minkälaisia kaloja haluaisit ja miten niiden vesiarvosuositukset sopisivat noihin arvoihin. tetroista löytyy paljon erilaisia, samoin barbeista
sekä kiilakyljistä (ruso,- hehku,-kiilakylki) ja esim monnisista..
Dhara
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 12:56, 22.02.2015
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Dhara »

Hei taas, kypsyttäminen sujuu mallikkaasti ja lisäsin altaaseen vielä Safestartia. Olikos se niin että kalat kannatti lisätä altaaseen n. vuorokausi Safestartin lisäämisen jälkeen? Nitriittipiikki oli ja meni, mutta en ole varma teinkö kypsytyksen oikein joten lisäsin ihan varmuuden vuoksi vielä tuon safestartin.

Nyt olisi taas kysymys kasveihin liittyen:

Ensimmäisen kuvan kasvi (anubias?) muutti lehtensä ruskeiksi ympin lisäämisen jälkeen (luulin ensin että pinnalla on multaa ympistä..). Vettä olen vaihdellut viikottain maltillisesti etteivät nitraatit kohoa liiaksi (en ole vielä uskaltanut vaihtaa enemmän kuin 20% etteivät bakut kuole)

Nyt molemmat anubiakset on kiinnitetty kantoihin juurtumaan. Ottikohan ne nokkiinsa tuosta? Kiinnitin ne kantoihin varovasti ja katsoin ettei se juuren päällä oleva osuus "huku" kuten neuvottiin. Lehdet näyttävät myös vähän rypistyneeltä reunoiltaan (niinkuin kastunut ja kuivanut paperi)

Muuten näyttävät ihan hyvinvoivilta. Unohdin lannoituksen muutamaksi päiväksi ja etualan pikkukasvit ottivat siitä vähän nokkiinsa. Toipuivat kyllä kun jatkoin lannoittamista taas normaalisti.

Aiemmin rusehtanut Miekkalehti voi paksusti.

Otin aiemmin mainitun multaympin yrttipurkista ja huomasin että altaassa kasvaa jotain hassua. Luulin ensin että joku vesikasvi itää omia aikojaan, mutta sitten tajusin että kyseessä onkin Sitruunamelissa. :D Eli mullan seassa oli siemeniä, jotka ilmeisesti tykkäsivät alkaa vesikasveiksi. Pitäisiköhän nuo kutsumattomat vieraat nyppiä pois, vai annanko olla? Taitavat kuitenkin irrota kun imuroin pohjahiekan seuraavan kerran.
pirjoh
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:10, 09.07.2012
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Nokia

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja pirjoh »

Jos altaassa ei ole enää ammoniakkia eikä nitriittiä voit alkaa vähitellen laittaa kaloja.
Jos nitraattia on kovin paljon täytyy ensin vaihtaa vettä..
Jos se ruskea anubiaan lehdillä on sellaista sormin pois pyyhkäistävää se on luultavasti piilevää.
Sitä tulee alkuvaiheessa mutta yleensä häviää itsekseen kun akvaario asettuu. Rypistely ja muu voi olla mielenosoitusta
vasta kypsyvässä altaassa olosta, eiköhän ne siitä piristy :) . Ihan oikein anubiaat olet sitonut, siitä ne lähtevät kasvuun, hitaasti mutta tod näköisen varmasti.
Sitruunamelissasta altaassa en osaa sanoa onko hyvä vai paha muttei sen siellä kovin kauaa luulisi viihtyvänkään..
Vilti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 16:24, 26.03.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Vilti »

Uskaltaisinkohan liittää kysymykseni tähän viestiketjuun :D . Aloittelija kyselee tyhmiä. 2.4. laitettu 125litrainen kypsymään JBL denitrol aquarium starterilla. Ohje pyytää lisäämään ainetta x-määrän ensimmäisenä päivänä ja 9 seuraavana päivänä x-määrän. Nyt nuo 9 päivää ovat menneet ja nitriitti ollut nollassa koko ajan. Nitraatti ehkä todella hivenen noussut. Kalojahan tuonne ei vielä uskalla ostaa, mutta annanko akvaarion nyt vain olla (=en lisää tuota denitrolia enää) vai jatkanko sen lisäämistä päivittäin?
Teemu Salonen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Miksei sinne uskalla ostaa kaloja?
Vilti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 12
Liittynyt: 16:24, 26.03.2016
Sukupuoli: Nainen

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja Vilti »

Myyjä kertoi täälläkin paljon puhutusta nitriittipiikistä ja suositteli kaloja ostamaan vasta sen jälkeen.
mhm
Starting Member
Starting Member
Viestit: 49
Liittynyt: 13:25, 14.02.2016
Paikkakunta: Tampere

Re: Kysymyksiä 104l altaan kypsyttämisestä ja arvoista

Viesti Kirjoittaja mhm »

Denitrolia käyttämällä kalat voi lisätä jo seuraavana päivänä, kun tuo litku sisältää eläviä bakteereita ja sitä laitetaan ekalla kertaa isompi satsi. Denitrolia lisäillään ohjeen mukaan ensimmäiset 9 päivää kalojen jo ollessa siellä. Sen jälkeen aina vedenvaihtojen yhteydessä. Osta myös vedenparannusainetta (vaikkapa JBL Biotopolia, jos tuota merkkiä löytyy lähikaupasta parhaiten) jos sitä ei vielä ole. Vedenvaihdoissa pidetään tunti väliä vedenparannus- ja bakteerilitkun välillä.
Edit: Tietty heti ei osteta akvaariota täyteen kaloja, vaan laji kerrallaan pikku parvi ja vaikkapa viikon välein.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”