Olen tässä nyt tutkiskellut eri vaihtoehtoja ja tuo JBL Manado (onko muita vastaavia, on kuitenkin melko tyyris ja allas on 300l 120x50 pohjalla) vaikuttaisi lupaavalta kasvien kannalta + väri miellyttää kuvien perusteella silmääni. Lisäksi se olisi monnisystävällinen pyöreytensä takia. Keveys kuitenkin mietityttää, että miten helppo se on vaihtaa lennosta, vai jääkö vain kellumaan..? Mietin myös mahdollisesti jonkinlaisen pengerryksen tekoa ja Manado voisi toisaalta tulla vain sen taakse. Mahdollisen pengerryksen tulisin tekemään hiekalla täytetyllä sukkahousun lahkeella, kun sellaisen mallin jollain terraarioiden pengerryssivustolla näin

Jos tuohon Manadoon päätyy, niin miten sen siivous? Osa ilmeisesti lappoaa, osa ei tee sille mitään. Lappoamista en nimittäin varsinaisesti sorapohja-ajoilta kaipaa

Ja sitten vielä kysymys koskien kasvien istutusta. Hennompia siihen on ilmeisesti vaikeampi saada alkuun juurtumaan, mutta mites nuo järeämmät. Tarkoitus on heittää kaikki hullun lailla rehoittavat köynnöstävät kiitämään ja jättää vain miekat, jaavansaniaiset ja anubiaat, mahdollisesti melalehdet ja hankkia jotain vallua uutena (visiot sisustuksesta on jo olemassa
