Uudelleenlämmittely 45 vuoden jälkeen

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
ilkant
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 01:34, 08.05.2022
Sukupuoli: Mies

Uudelleenlämmittely 45 vuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja ilkant »

Noin 15-vuotiaana pidin noin 45 litran akvaariota. Ehkä pari vuotta, en muista tarkkaan. Siitä lähtien on ollut myötämielistä suhtautumista akvaarioihin ja niihin liittyviin asioihin.

Nyt kävi sitten niin, että huomasin netissä myytävänä 240 litran akvaarion edulliseen hintaan laitteineen. Sen verran löytyi rahaakin, niin pistin viestiä. Ja siinä kävi niin, että ostin sen kun myyjä lupasi tuoda sen kotiin pientä korvausta vastaan. Muutaman tunnin aikana pesin entisen omistajan jäljiltä jääneitä pieniä levämuodostumia yms. Sitten laitoin hiekat. Taustakuvakin oli romppeiden mukana. Kiinnitin sen paikoilleen. LED-valaisn myöskin paikoilleen. Ja alkoi näyttää jo akvaariolta. Facebookissa laitoin kuvan siitä tyhjästä akvaariosta ja useampi kymmenen kaveriani tykkäsi siitä. Myös minä tykään ja yksi juttu olikin ostaa paljon isompi kuin 45 litrainen akvaario.

Pitää sanoa, että 45 vuoden aikana on akvaariotekniikka tullut monellakin tapaa paremmaksi. Vähän sähköä kuluttavat ledivalaisimet. Ja niiden säätäminen kännykällä! Myös suodattimissa on kehitytty. Ja vesiarvojen tutkimisessa. Löytyy testaussarjoja.

Selailin nettiä. Kävi ilmi, että on useita todella edullisia käytettyjä akvaarioita myynnissä. Ainoa vika niissä on sijaitseminen kaukana. Olen tehnyt periaatepäätöksen olla autoton ainakin tällä hetkellä. Joten... se rajoittaa aika paljon ostohaluja ympäri maata. Toiseksi käytettyjen suuri määrä myynnissä kertoo sitäkin, että akvaarionhoito vaatii työtä. Useilla harrastus voi lopahtaa siihen. En tiedä, miten itselle käy. No, se on sitten sen mukaan elettävä.

Nyt sitten löysin tämän foorumin. Ja Helsingin akvaarioseuran. Laitoin hakemuksen jäseneksi. Jäsenedut tuntuivat sen verran hyviltä.

Akvaariossa on nyt lähes 10 ämpärillistä vettä. Lisään pikkuhiljaa. Sitten olisi kasvien ja kalojen osto.
totoro
Senior Member
Senior Member
Viestit: 632
Liittynyt: 14:40, 19.03.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudelleenlämmittely 45 vuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja totoro »

Hyvä juttu että löysit sopivan akvaarion käytettynä! Nykyään tosiaankin löytyy akvaarioita monestakin paikasta, hyväkuntoisia ja melko uusiakin. Kannattaa herätellä akvaarioharrastusta uudelleen myös kirjallisuudella, sillä akvaarion aloitus on tärkeä kalojen ja kasvienkin selviytymisen kannalta. Kannattaa siis täyttää akvaario täyteen vettä ja pistää suodatin pörisemään. :mrgreen:

Oliko akvaario edellisellä omistajalla vielä toiminnassa kun ostit sen? Akvaario nimittäin pitäisi kypsyttää ennen kalojen hankintaa, ellei suodatin ole ollut toiminnassa. Akvaarion kypsytys on nykyään aika nopeaakin toimintaa parhaimmillaan, kun akvaarion toiminnalle olennaiset bakteerit saadaan kaupasta ampulleina tai pullosta. Mutta silti kannattaa aloitella ihan rauhassa, akvaariokirjallisuuden osalta suosittelen Markku Varjon Akvaariokalat 2.0:aa. :D Kalaston suunnittelussa vesiarvot kannattaa tarkistaa niin akvaariosta kuin hanavedestäkin ja etsiä kaloja jotka sppisivat parhaiten näihin arvoihin. Lämpötila ja vesiarvot myös vaikuttavat kokonaisuuteen, kannattaa valita kaloja jotka viihtyvät samankaltaisissa oloissa.

Ainakin yksi tärkeä asia (entisiin aikoihin verrattuna) on muuttunut, nimittäin akvaariota ei enää pidä tyhjentää ja puhdistaa kokonaan oikein koskaan. Kaikissa akvaarion pinnoissa, hiekassa, sisustuksessa ja suodattimen sisällä elää bakteereja, joita ei haluta menettää. Akvaariovedessä itsessään ei taas bakteereita ole, joten yleisesti suositeltu vedenvaihtomäärä kypsytyksen jälkeen olisi noin 30 % viikossa, riippuen toki kalastosta. Suodattimen sisältöäkään ei tarvitse jatkuvasti vaihtaa ja pestä, hienosuodatusvanu (valkea hieno pala) toki kannattaa vaihtaa uuteen jos sitä aikoo käyttää. Suodattimeen kannattaa oikeastaan koskea vasta silloin, kun virtausteho heikkenee selkeästi, ja tuolloin suodatusmateriaali huljutetaan hellästi akvaariovedellä täytetyssä ämpärissä.
Teemu Salonen
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5534
Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Uudelleenlämmittely 45 vuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Koska olet pistänyt jäsenhakemuksen Helsingin akvaarioseuraan oletan, että asut pk-seudulla.

Me täällä olemme siitä onnellisessa asemassa, että meillä on liikkeitä mistä valita. Ensisijaisesti suosittelen Vantaan Petikossa sijaitsevaa Akvaariolinnaa joka tiettävästi on Suomen suurin akvaarioalan erikoisliike. Suosittelu siksi, että siellä valikoimat ovat laajat mutta siellä ehdotetaan ostettavaksi vain tuotteita joita oikeasti tarvitset. Toissijaisesti ehdottomasti Faunatar liikkeet, mutta pienenä miinuksena siinä on se, että liikkeet sijaitsevat kauppakeskuksissa joten hintataso sen mukainen. Kolmosvaihtoehtona Megaeläin myymälät.
Helsingin kantakaupungissa on yksi pieni liike, josta monet tuntuvat tykkäävän, mutta ne kerrat jolloin itse olen siellä asioinut on minua yritetty viilata linssiin joka kerta ja muita (ehkä vähän tietämättömämpiä) asiakkaita on kusetettu ihan huolella ostamaan täysin tarpeetonta tavaraa. Eikä tässä ko. liikkeessä valikoimillakaan niin hurrata.

45 vuoden aikana akvaarioharrastus todellakin on mennyt huimin harppauksin eteenpäin. Nyt tiedetään mitä ja miksi. Ja kuten itsekin olet huomannut, on tekniikkakin mennyt eteenpäin huimin harppauksin. Älä kuitenkaan anna tekniikkaähkyn lannistaa. Harrastus voi edelleen olla todellasimppeliä ilman mitään kummoisempia hilavitkuttimia :) Harrastajan haluista se lähtee, mitä tarvitaan ja mitä ei.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”