Olen ostamassa ensimmäistä omaa akvaariotani ja melkein jo päätynyt 180 litraiseen Juwel Rioon. Meillä oli kaksikin akvaariota lapsuudessani, mutta silloin(kaan) en tiennyt eri kalalajien yhdistämisestä mitään. Nyt olen kuitenkin kolunnut netin syövereitä ja pohdiskellut minkälaisen kalaston haluaisin ja olen päätynyt perustamaan aasialaisen akvaarion. Ei nyt ehkä ihan biotooppiakvaario, mutta jos nyt edes Aasian rajojen sisäpuolella pysyttäisiin kalaston kanssa. Olen yrittänyt tehdä tutkimustyötä siitä, mitkä kalat voisivat sopia yhteen. Haluaisin rakentaa akvaarioni helmirihmakalojen ympärille. Tutkiskelin, että näiden kaveriksi voisi laittaa myös mahdollisesti kääpiörihmakaloja ja ainakin yksi parvi jotain rasboroita? Barbeista ilmeisesti ainakin kirsikkabarbit voisivat sopia helmirihmakalojen kanssa.. Pohjalle olin ajatellut pandamonnisia, kunnes minulle selvisi, että ne eivät olekaan Aasiasta

sopivista pohjakaloista voisi joku viisaampi antaa vinkkiä! Kuten varmaan moni muukin aloittelija, valitsen kaloja lähinnä ulkonäön perusteella.. Minulla ei myöskään ole mitään käsitystä kuinka monta lajia / yksilöä tuon kokoiseen akvaarioon voi laittaa niin olisin kovin kiitollinen jos joku osaisi ehdottaa minulle jotain määriä. Kaikki vinkit kalastoon, tekniikkaan, sisustukseen jne tervetulleita! Saa myös mielellään kyseenalaistaa ja korjata

Toivoisin pohjalle vaaleaa hiekkaa, mikäli saan kasaan siihen sopivan kalaston.