Taistelukalojen viljely
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
Kummallekin edellä kysyvälle:
Omien kokemusteni mukaan kudetusaltaaksi sopii niin akvaario kuin ihan muovilaatikkokin. Pohjalla ei ole pakko olla materiaaleja, mutta itse onnistuin paremmin, kun sisustin kudetusaltaan kunnolla. Poikaset kasvoivat huomattavasti nopeammin sisustetussa altaassa. Minulla kudetusaltaat on nyt noin 40 litraisia. Vedenpinta on 20-30 senttiä.
Kuplapesän teon laukaisee usein naaraan läsnäolo minulla. Jos ei, niin koirasta kannattaa pitää eristyksissä pari viikkoa ja sitten näyttää naarasta. Itse lasken ensin vähän vettä vaihtamalla altaan lämpötilaa noin 25 asteeseen, jonka jälkeen nostan (vähitellen) lämmön jopa lähemmäs 30:een. Hyvä ruokinta edesauttaa myös. Konsteja kudetukseen on paljon, toiset koiraat vain eivät tee pesää, tai toiset kalat eivät vain ala kutuhommiin vaikka minkä tekisi.
Itselläni on kudetusta ajatellen varalta muovilaatikoita, pillisuodattimia, poikasverkkoja, ilmastimen letkuja, useita erikokoisia lämmittimiä, erilaisia poikasruokia ja artemia salinan toukkien viljelyyn tarkoitettuja välineitä.
Olen itse huomannut, ettei koiras kovin mielellään ala tekemään pesää, jos on pienintäkään pintaliikettä tai jotain hälinää altaan ympärillä. Kudetusallas siis suojaisaan ja rauhalliseen paikkaan, paljon kasveja yms.
Niin, ja se riippuu kudetettavasta parista, kuinka iso allas tarvitaan. Toiset koiraat (ja naaraat) on ärhäkämpiä kuin toiset, ja silloin kannattaa olla isompi kudetuslaatikkokin.
Omien kokemusteni mukaan kudetusaltaaksi sopii niin akvaario kuin ihan muovilaatikkokin. Pohjalla ei ole pakko olla materiaaleja, mutta itse onnistuin paremmin, kun sisustin kudetusaltaan kunnolla. Poikaset kasvoivat huomattavasti nopeammin sisustetussa altaassa. Minulla kudetusaltaat on nyt noin 40 litraisia. Vedenpinta on 20-30 senttiä.
Kuplapesän teon laukaisee usein naaraan läsnäolo minulla. Jos ei, niin koirasta kannattaa pitää eristyksissä pari viikkoa ja sitten näyttää naarasta. Itse lasken ensin vähän vettä vaihtamalla altaan lämpötilaa noin 25 asteeseen, jonka jälkeen nostan (vähitellen) lämmön jopa lähemmäs 30:een. Hyvä ruokinta edesauttaa myös. Konsteja kudetukseen on paljon, toiset koiraat vain eivät tee pesää, tai toiset kalat eivät vain ala kutuhommiin vaikka minkä tekisi.
Itselläni on kudetusta ajatellen varalta muovilaatikoita, pillisuodattimia, poikasverkkoja, ilmastimen letkuja, useita erikokoisia lämmittimiä, erilaisia poikasruokia ja artemia salinan toukkien viljelyyn tarkoitettuja välineitä.
Olen itse huomannut, ettei koiras kovin mielellään ala tekemään pesää, jos on pienintäkään pintaliikettä tai jotain hälinää altaan ympärillä. Kudetusallas siis suojaisaan ja rauhalliseen paikkaan, paljon kasveja yms.
Niin, ja se riippuu kudetettavasta parista, kuinka iso allas tarvitaan. Toiset koiraat (ja naaraat) on ärhäkämpiä kuin toiset, ja silloin kannattaa olla isompi kudetuslaatikkokin.
-
- Junior Member
- Viestit: 157
- Liittynyt: 21:23, 10.07.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala
Re: Taistelukalojen viljely
Kiitosta kiitos vastauksesta
Epäselvyyksiä kuitenkin vielä on. Mietityttää siis kovasti millaiset välineet pitäisi olla tarkalleen sitten jos saa niitä poikasia ja kun alkavat kasvaa kun koiraathan pitäisi pitää erillään :/

140l + 52l Aasia, taistelukalojen kasvatusta. Kesyhiiriä nimellä Ginka's.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1113
- Liittynyt: 23:03, 31.07.2009
- Akvaarioseurat: TASHAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki & Seinäjoki
Re: Taistelukalojen viljely
Tyyli on vapaa, itse suosin muovilaatikko mallia, kudetus muovilaatikossa, piiloina suodatinmatosta leikellyt palat / väliseinä aukolla, kahvikuppi, plekojen kutuputket, uponneita mantelipuun lehtiä. Ei noi nyt kauheen kranttuja ole sisustuksen suhteen. Pikku lämppäri (lyhyttä mallia, 25W). Pohjalle ei mitään. Pinnalle yksi kutupaikka, mitä nyt sattuu oleen, pala styroksia, hyvä laatuinen mantelipuunlehti (kuiva), miekkakasvin lehti aseteltuna niin että pysyy pinnalla hyvin tai jotain. Kansi hyvin paikalleen, lämppärin johto ulos toisesta päästä missä kutupaikka sijaitsee(itsellä kutupaikka etupuolella jotta pääsee seuraamaan. Nykyinen suosikkini on valkoinen muovirasia joka on kooltaan noin 15x15x20cm. Tämä tuettuna paikalleen, vedenpinta noin 5mm alle tuon rasian (käytän yleensä pikkasen aqua-safea tässä vaiheessa). Poikasten alettua uimaan vaakaa, kaikki sisustus kama veks sekä ukko, lehdet jätän, nobil fluid annostelu on jo aloitettu kutupäivänä (pari kertaa parit tipat päivässä, huom kudetan itse noin 10l vesimäärässä) mutta viimeistään tässä vaiheessa. Kolmantena päivänä artemiat porisemaan (voimmakkaalla ilmastuksella saat satoa 3-4 päivää kunnes vesi alkaa samentua). Noin 5pv ikäisille aletaan antamaan artemiaa ja nobil lopetetaan (suosittelen riittävää valoa suoraan päältä käsin vaikka työpöytä valaisin loisteputkella, tyyliin clasulta 20eeroa, jos muoviloodassa kudettaa) Joskus 10pv kohdilla saatan vaihtaa ekan kerran vettä, noin 50%, Tosin yleensä teen niin että otan toisen laatikon johon siirrän kannulla puolet vanhaa vettä ja loput uutta vettä (aqua safe tai ffm käytössä, kumpaa nyt sattuu olemaan) Loppuveden kutulaarista kaadan kannulla varovasti artemia siivilän läpi (pienimmän) ja lillutan välillä siivilää uudessa laatikossa niin tyypit irtoaa siivilästä, hyvin nuo tyypit on sen kestäneet fyysisesti) Tässä mallissa on se hyvä puoli että tulee suursiivous kerralla vaikka siihen siivilään jääkin kaikenlaista shaissea joka siirtyy uuteenkin. Huomioksi että en vaihda vettä ennen tuota, jos on pysynyt vain noissa kahdessa sapuskassa niin vesi on pysynyt tuon ajan kohtuu kunnossa. Kun tyypit alkaa saamaan kokoa, lisätään artemian määrää, huomioksi että jos et pidä laatikon päällä valoa niin artemia kertyy yleensä johonkin nurkkaaan mistä tyypit ei niitä pakosta huomaa kunnolla, jos tuota erillisvaloa ei ole niin vettä voi sekoittaa esim 30min jälkeen pikkasen niin artemia jakaantuu ympäri lootaa paremmin. Oma mutu on että parempi kasvattaa aluksi pienessä vesimäärässä jolloin myös artemia tavoittaa tehokkaamin tarvitsijansa. Jos et käytä elävää artemiaa vaan haluat kasvattaa kuivamuonalla niin veden puhtauden kanssa pitää olla erityisen tarkka, artemia antaa anteeksi enemmän. Kuivamuonaan siirryttäessä (riippuu pikkasen, joskus 2,5-3 viikkoisena) siirrän tyypit yleensä johonkin pikku akvaan jossa sitten jo suodatinta, hiekkaa, kasveja jne. tai tilanteesta riippuen jatkan muoviloodassa kasvattelua. Jos poikue on ollut suuri esim 100+ kappaletta, niin voisit suorittaa jatkuvaa harvennusta pienimmästä päästä, jos sulla on esim 60L jossa voi jengiä pitää niin sinne mahtuu hyvin noin 40+ junioria kasvamaan aikuisuuden kynnykselle . Ekalle onnistuneelle kudulle suosittelen määräksi noin 10-20 poikasta loppupelissä. Jokusen kudun kasvatettuasi isoksi, osaat jo erottaa mahdollisen sukupuolen aika pienenenä jolloin harvennusta on hyvä suorittaa siihen suuntaan kumpia enemmän haluaa. Pojan klopit sitten kasvaa mulla sellaisissa 2l smartstore loodissa(ei kande vielä tressata tolla tässä vaiheessa, pakasterasiatkin menee hätä tilassa aikanaan, ihan huoneen lämmössä (nostettu sellainen, 27 astetta päivisin, öisin vähemmän). Jos saat esim sen 50 poikasta kasvatettua niin tuollaisessa 60L pytyssä ne kasvaa aika isoiksi ilman kuolemia, mitä nyt evät pikkasen voi repeillä mutta ne kasvaa nuorisolle takaisin nopeasti. Eli sama homma pätee kuin malaweilla, ylikansoitus estää pahimmat riidat(toki pahiksia tulee vastaan välillä). Tuolla kala /litra suhteella (kun ovat jo 3-4kk ikäsiä) joutuu vaihtelemaan sen parit kerrat 80-90% vesistä viikossaGinka kirjoitti:Kiitosta kiitos vastauksestaEpäselvyyksiä kuitenkin vielä on. Mietityttää siis kovasti millaiset välineet pitäisi olla tarkalleen sitten jos saa niitä poikasia ja kun alkavat kasvaa kun koiraathan pitäisi pitää erillään :/

Lue nyt vaikka ees apot 1-2/2008 http://www.aqua-web.fi/aponogeton ja tätä ketjua vaikka 2009 alkaen, ihan vaikka silmäillen noiden apojen jälkeen. Tunnissa varmaan pääset jo pitkälle urakassa.
/möö
-
- Advanced Member
- Viestit: 1645
- Liittynyt: 10:46, 08.11.2010
- Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Taistelukalojen viljely
Oi, ihana tiivistelmä. Kopsasin tuon jutun itsellenikin, löytyy sitten tarvittaessa helpommin. Tosin en oikein ymmärtänyt tuota kutupaikka-kohtaa pakastepurkkeineen. Olisiko mahdollista saada vaikka kuvia näkösälle?
-
- Junior Member
- Viestit: 157
- Liittynyt: 21:23, 10.07.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala
Re: Taistelukalojen viljely
Suurkiitokset tämä valaisti jo paljon enemmän
Karsiminenko on sitten ihan tylysti teloittamista jos ei hätään löydä ketään adoptoimaan?

140l + 52l Aasia, taistelukalojen kasvatusta. Kesyhiiriä nimellä Ginka's.
-
- Senior Member
- Viestit: 929
- Liittynyt: 16:30, 31.01.2010
- Akvaarioseurat: OAS, TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Haukipudas
Re: Taistelukalojen viljely
Kyllä se ihan sitä on, mutta pakko tehdä, koska poikasia ei todellakaan voi kasvattaa kovin suurta määrää. Eli älä tee samaa minkä minä tein ensimmäisen poikueen kohdalla eli kasvatin oikeastaan koko satapäisen poikueen isoiksi asti... Noh nyt koiraiden yksiöitä noin 40 kappaletta ja naaraat on nyt seuralassa jossa on valtava ylikansoitus noiden vuoksi ja ruokaa saa tuonne lykätä järkyttäviä määriä. Ja sitten kun nuo on aika hankala saada myytyä/vietyä kauppaan ja eihän noita joilla on nätit värit enää raski tappaa niin noiden kanssa alkaa olemaan pulassa. Tästä lähtien kasvatan poikueesta enää noin 20-30 poikasta isoiksi, ettei tule niin isoja ongelmia niille kotien löytymisessä.Ginka kirjoitti:Suurkiitokset tämä valaisti jo paljon enemmänKarsiminenko on sitten ihan tylysti teloittamista jos ei hätään löydä ketään adoptoimaan?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1113
- Liittynyt: 23:03, 31.07.2009
- Akvaarioseurat: TASHAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki & Seinäjoki
Re: Taistelukalojen viljely
Jep, vähintään hankkiutuisin eroon 1/3, eli niistä hitaiten kasvavista/kituuttavista kuukauden/parin iässä. Niillä on keskimäärin eniten ongelmia sitten isompina joiden vuoksi ne joutuu lopettamaan tai kuolevat muuten vain. Luonnossakin osa kuolisi, joten luontoäidin emulointi kuuluuu mielestäni asiaan. Muutenkin tässä harrastuksessa joutuu luopumaan monista ihanteista ja tiukkapipoisuudesta tila/litra/lääkitys jutuissa. Taistolle on kuitenkin tärkeämpää puhdas vesi juniorina kuin se että sillä on tupla/tripla määrä vettä ympärillä. Ohjatkaa siis kasvatustapaanne siihen suuntaan että puhtaus on helppo hoitaa säännöllisesti, eikä sen suuntaan että se miellyttää enemmän omaa silmää(okei tää ei sovi kaikille/jokaiselle persoonalle). Kyllä ne sitten aikanaan pääsevät yleensä isompaan asumukseen, periaatteessa ei tarvita yhtään kasvia/hiekkaa/suodatinta kasvatuksen aikana, ruoka, puhdas vesi ja riittävä lämpötila noi tyypit saa kasvamaan nopeasti ja terveeksi.kala_fani kirjoitti:Kyllä se ihan sitä on, mutta pakko tehdä, koska poikasia ei todellakaan voi kasvattaa kovin suurta määrää. Eli älä tee samaa minkä minä tein ensimmäisen poikueen kohdalla eli kasvatin oikeastaan koko satapäisen poikueen isoiksi asti... Noh nyt koiraiden yksiöitä noin 40 kappaletta ja naaraat on nyt seuralassa jossa on valtava ylikansoitus noiden vuoksi ja ruokaa saa tuonne lykätä järkyttäviä määriä. Ja sitten kun nuo on aika hankala saada myytyä/vietyä kauppaan ja eihän noita joilla on nätit värit enää raski tappaa niin noiden kanssa alkaa olemaan pulassa. Tästä lähtien kasvatan poikueesta enää noin 20-30 poikasta isoiksi, ettei tule niin isoja ongelmia niille kotien löytymisessä.Ginka kirjoitti:Suurkiitokset tämä valaisti jo paljon enemmänKarsiminenko on sitten ihan tylysti teloittamista jos ei hätään löydä ketään adoptoimaan?
Riveriana: laitan kuvaa jossain vaiheessa, eipä tuo mikään kaunis setuppi ole mutta toimii ja helppo putsata tiskialtaassa tms.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
Ikävä kyllä tätä "teloittamista" joutuu tekemään myös pienissä poikueissa, jos sieltä löytyy kääpiöityneitä. Ainakin minulla on poikueissa ollut 1-2 elinkelvotontakin mukana, yhtä yritin pitää pitempään hengissä niin se osoittautui vammaiseksi, ei kasvanut ollenkaan ja selkäranka vääristyi. Eli niitä pienimpiä tyyppejä joutuu karsimaan muustakin syystä kuin harventaakseen poikueen kokoa.Ginka kirjoitti:Suurkiitokset tämä valaisti jo paljon enemmänKarsiminenko on sitten ihan tylysti teloittamista jos ei hätään löydä ketään adoptoimaan?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
YIPPEE! Sittenkin jotain tapahtuu.
Suklaapari DaCapo ja Pätkis tuolla parhaillaan kutevat. Luulin jo, ettei ikinä tapahtuisi mitään.
Toivotaan, että poikue onnistuu.

DaCapo

Pätkis
Tää kutu ei kyllä vaatinut itseltä juuri ponnisteluja, muuta kuin psyykkisiä.
Senkun lutaavat keskenään ja itse vain heittää ruokaa välillä perään. Vettäkään en ole vaihtanut altaasta moneen päivään.



DaCapo

Pätkis
Tää kutu ei kyllä vaatinut itseltä juuri ponnisteluja, muuta kuin psyykkisiä.

-
- Member
- Viestit: 485
- Liittynyt: 02:04, 25.02.2011
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Etelä-Karjala/Lappeenranta
Re: Taistelukalojen viljely
Sain vihdoin tänään tuon altaan mitä olin kutualtaaksi taistoille suunnitellut, nyt vaan äkkiä pystyyn se ja ympit vanhasta joukkoon ja sitten Rocky poika pääsee eristykseen
Jos sitten alkaisi jotain jo tapahtumaankin!

-
- Advanced Member
- Viestit: 1682
- Liittynyt: 20:08, 06.04.2007
- Akvaarioseurat: ---
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Taistelukalojen viljely
Poikasia kahdessa altaassa yhdistelmistä;
Triton&Rosalie ja Triton&Pink
.
Triton&Rosalie ja Triton&Pink
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
No ni, onhan Triton päässyt oikein kutemisen makuun! Tsemppiä poikasten kasvatukseen.narm kirjoitti:Poikasia kahdessa altaassa yhdistelmistä;
Triton&Rosalie ja Triton&Pink.

-
- Advanced Member
- Viestit: 1682
- Liittynyt: 20:08, 06.04.2007
- Akvaarioseurat: ---
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Taistelukalojen viljely
Joo Herra kutee tosi helposti ja tytötkin tulee lähes ehjinä pois kutulaaristathank kirjoitti:No ni, onhan Triton päässyt oikein kutemisen makuun! Tsemppiä poikasten kasvatukseen.narm kirjoitti:Poikasia kahdessa altaassa yhdistelmistä;
Triton&Rosalie ja Triton&Pink.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
Mulleki semmonen kutuautomaatti!narm kirjoitti:Joo Herra kutee tosi helposti ja tytötkin tulee lähes ehjinä pois kutulaaristathank kirjoitti:No ni, onhan Triton päässyt oikein kutemisen makuun! Tsemppiä poikasten kasvatukseen.narm kirjoitti:Poikasia kahdessa altaassa yhdistelmistä;
Triton&Rosalie ja Triton&Pink.
.


Noh, en pääse bloggeria päivittämään nyt niin ahdistelen täällä.
Nostin juuri Arielin pikkukippoon Kaukaksen altaan viereen. Hirveä uho tuolla Kakella on lasin toisella puolella päällä, Arielilla grilliraidat tietysti (ainahan niillä..). Rähjätkööt keskenään nyt hetken noin ja katsotaan sitten, intoutuisiko Kake rakentelemaan viimein pesän kun tää keittiö on nyt toistaiseksi vähän hiljentynyt.
Re: Taistelukalojen viljely
Hey, minkä ikäisenä voi poikasia alkaa siirtää artemiasta kuivamuonalle? Noi on nyt kuukauden vanhoja. Mietin et mitä vois alkaa tarjoo sen elävän artemian lisäks, ku toi artemian kasvatus on käynyt semi vaikeaksi.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Taistelukalojen viljely
Minä oon lukenut jostain ohjeen, että poikaset saisivat olla sentin mittaisia, kun kuivaruokinta yritetään aloittaa. Tämä viimeisin poikueeni alkoi ihan itse syömään kuivaruokaa jo aiemmin, kun sitä pohjalla asuville monneille ja ravuille heittelin.Thapahiska kirjoitti:Hey, minkä ikäisenä voi poikasia alkaa siirtää artemiasta kuivamuonalle? Noi on nyt kuukauden vanhoja. Mietin et mitä vois alkaa tarjoo sen elävän artemian lisäks, ku toi artemian kasvatus on käynyt semi vaikeaksi.
Re: Taistelukalojen viljely
Okei, eli vielä hetken saavat artemiaa. Pitää katsoa, jos sattuisi jostain löytymään pakastettua artemiaa. Tuntuu niin suurelle hukkamäärälle noiden munien kohalla ku joka kauhaisulla tuppaa niitä munia tulemaan ite ötököiden lisäks
Mutta kyllä noi onneksi nopeasti kasvaakin! Pääsivät juuri 30L akvaarioon monnin ja rapujen kanssa. Sielläpähän hengaavat

Mutta kyllä noi onneksi nopeasti kasvaakin! Pääsivät juuri 30L akvaarioon monnin ja rapujen kanssa. Sielläpähän hengaavat

-
- Advanced Member
- Viestit: 1682
- Liittynyt: 20:08, 06.04.2007
- Akvaarioseurat: ---
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Taistelukalojen viljely
Mulla 12.4 kuoriutuneet on popsineet kuivaruokaa jo pari viikkoa(Betta Babya,cyclop eezeä,kuorittua artemiaa,betta starteria).
Elävänä saaneet vaan mikromatosia.Mulla ei oo paikkaa viritellä artemiaa.
Elävänä saaneet vaan mikromatosia.Mulla ei oo paikkaa viritellä artemiaa.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1113
- Liittynyt: 23:03, 31.07.2009
- Akvaarioseurat: TASHAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki & Seinäjoki
Re: Taistelukalojen viljely
Se sentti on hyvä mitta, tosin ennemminkin voi alkaa jos soveltuvaa safkaa saatavilla. Elävällä kasvavat kyllä parhaiten pieninä. Pakaste artemia on yleensä sellaista isompaa artemiaa, joka on hyvää tuolta 2kk /2cm koosta alkaen kun saavat purtua kunnolla (kokeile antaa vaikka pala pienen haavin sisällä, syövät sieltä väleistä sulavaa artemiaa). Dupla RinS lienee helpoiten saatavia suomesta, taistoilla on suht pieni suu joka rajoittaa hiukan ruokkimista snadeina, itse syötän ekana kuivasafkana kuorittua artemiaa tai atisonia. Kanssaharrastaja Narm tuossa luettelikin vaihtiksia.Thapahiska kirjoitti:Okei, eli vielä hetken saavat artemiaa. Pitää katsoa, jos sattuisi jostain löytymään pakastettua artemiaa. Tuntuu niin suurelle hukkamäärälle noiden munien kohalla ku joka kauhaisulla tuppaa niitä munia tulemaan ite ötököiden lisäks![]()
Mutta kyllä noi onneksi nopeasti kasvaakin! Pääsivät juuri 30L akvaarioon monnin ja rapujen kanssa. Sielläpähän hengaavat
-
- Senior Member
- Viestit: 929
- Liittynyt: 16:30, 31.01.2010
- Akvaarioseurat: OAS, TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Haukipudas
Re: Taistelukalojen viljely
Thank, kiva kun sulla edes chocojen kudetus onnistui! Mulla nyt ei ihan menny niin.. Tarkoitus oli noita chocoja kudettaa uudelleen keskenään, mutta sitten löysinkin uuden keltaisen ct ukon joka teki upean pesän joten päätin laittaa choco akan sen seuraksi ja kokeilla vähän myöhemmin chocojen kudetusta, sitä ei olisi kannattanut kyllä tehdä..
Nimittäin ensi alkuun kaikki näytti hyvältä, mutta sitten löysinkin choco akan tapettuna pohjalta keltsi ukko sen kimpussa.
Harmittaa kyllä tosi paljon! Nyt on choco ukko vailla morsianta ja sopivan löytäminen on varmasti hankalaa. Mihinhän muuhun väriin tuota suklaata kannattaisi yhdistää?


Re: Taistelukalojen viljely
Tuli ostettua tuota pakastettua artemiaa ja kyl noi sitä näyttäis näykkivän. Tökin sen suht pieneks pienessä tilkassa lämmintä vettä ja spruuttasin tollasen silmätippa jutun lävite. Samalla oon tota elävää artemiaa antanut. Ei tunnu tääl jkl löytyvän mistään kuorittua artemiaa.
-
- Senior Member
- Viestit: 929
- Liittynyt: 16:30, 31.01.2010
- Akvaarioseurat: OAS, TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Haukipudas
Re: Taistelukalojen viljely
Ja eikun epäonni jatkuu.. Laitoin äsken suodattimen tuohon b poikueen akvaan. No suodatin oli todella voimakastehoinen ja tappoi samantien kymmeniä poikasia
Kyseessä siis pienin aquabee suodatin ja poikas altaalla oli kokoa 30l. Pitää tyrkätä tuo rapulan 2006 pickuppi tuonne ja kääntää sen virtaus seinään, jos sitten olisi tarpeeksi pieni virtaus, se tosin pitäisi kääriä sukkahousuun ettei se ime poikasia sisälleen.

-
- Junior Member
- Viestit: 126
- Liittynyt: 21:24, 04.03.2011
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Re: Taistelukalojen viljely
Kiitos myös omasta puolestani, kun jaksatte selostaa näitä perusteita. 
Kyselen vielä, että voiko poikasia kasvattaa samassa altaan niiden emon tai isän kanssa, vai syövätkö ne kudun/poikaset tai onko jotain muuta haittaa? Jos voi, niin kumpi mieluummin jätetään poikasten kanssa samaan altaaseen?

Kyselen vielä, että voiko poikasia kasvattaa samassa altaan niiden emon tai isän kanssa, vai syövätkö ne kudun/poikaset tai onko jotain muuta haittaa? Jos voi, niin kumpi mieluummin jätetään poikasten kanssa samaan altaaseen?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1682
- Liittynyt: 20:08, 06.04.2007
- Akvaarioseurat: ---
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
Re: Taistelukalojen viljely
Höh. Mulla on "liikaa virtaavissa" suodattimissa siinä suuttimen edessä esim. karkeata suodatusvanua tms. joka vähän pienentää sitä tehoa.Fiksailen sitä kuminauhalla siihen kiinni. Toimii ainakin Eheim Aquaballeissakala_fani kirjoitti:Ja eikun epäonni jatkuu.. Laitoin äsken suodattimen tuohon b poikueen akvaan. No suodatin oli todella voimakastehoinen ja tappoi samantien kymmeniä poikasiaKyseessä siis pienin aquabee suodatin ja poikas altaalla oli kokoa 30l. Pitää tyrkätä tuo rapulan 2006 pickuppi tuonne ja kääntää sen virtaus seinään, jos sitten olisi tarpeeksi pieni virtaus, se tosin pitäisi kääriä sukkahousuun ettei se ime poikasia sisälleen.

-
- Senior Member
- Viestit: 929
- Liittynyt: 16:30, 31.01.2010
- Akvaarioseurat: OAS, TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Haukipudas
Re: Taistelukalojen viljely
Pitääpä kokeilla tuota ensin erillisessä ämpärissä, kiitti vinkistä.narm kirjoitti:Höh. Mulla on "liikaa virtaavissa" suodattimissa siinä suuttimen edessä esim. karkeata suodatusvanua tms. joka vähän pienentää sitä tehoa.Fiksailen sitä kuminauhalla siihen kiinni. Toimii ainakin Eheim Aquaballeissakala_fani kirjoitti:Ja eikun epäonni jatkuu.. Laitoin äsken suodattimen tuohon b poikueen akvaan. No suodatin oli todella voimakastehoinen ja tappoi samantien kymmeniä poikasiaKyseessä siis pienin aquabee suodatin ja poikas altaalla oli kokoa 30l. Pitää tyrkätä tuo rapulan 2006 pickuppi tuonne ja kääntää sen virtaus seinään, jos sitten olisi tarpeeksi pieni virtaus, se tosin pitäisi kääriä sukkahousuun ettei se ime poikasia sisälleen.
.
