IderG kirjoitti:Me kaikki elämme ympäristössä, joka on täynnä bakteereita, jopa sairautta-aiheuttavia. Hyvässä fysiologisessa kunnossa oleva niin ihminen kuin kalakin pystyy useimmissa tapauksissa torjumaan bakteereita. Fyysinen kunto voi syistä tai toisista alentua ja altistaa bakteerien hyökkäyksille.
Aivan. Tämähän se on se seikka joka minuakin mm. on tässä viestiketjussa ihmetyttänyt. Minulla menee yli hilseen minkä takia yhtä-äkkiä kalat pitäisi pyrkiä siirtämään tällaiseen lasikoppiin, jossa kaikki mahdolliset bakteerit on pyritty minimoimaan otsa hiessä, ja nimenomaan ne potentiaalisesti vaaralliset peräti eliminoimaan. Tämä tuntuu varsin hämmästyttävältä.
Eläin kuin eläin kokee siirtostressiä. Niin myös koiranpentu muuttaessaan uuteen kotiin, yllättäen vieraaseen ympäristöön, missä emo ja sisarukset eivät olekaan temmeltämämässä. Samalla pennun vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan laskee siirtostressin johdosta. En kuitenkaan ole kuullut kenenkään kasvattajan ehdottavan pennun eristämistä bakteereista riisuttuun ympäristöön vielä tämän painikkeeksi. Päin vastoin. Pennun kokemaa stressiä yritetään lievittää luomalla sille virikkeellinen ympäristö ei-desinfioituine leluineen ja nukuttamalla se omistajan välittömässä läheisyydessä.
Ihmisen kohdalla minulle tulee mieleen vain kaksi tapausta, jolloin ihminen joutuu elämään vähäbakteerisissa oloissa. Toinen tapaus on mm. elimensiirtojen yhteydessä, kuten aiemmin tulikin ilmi, jolloin immuunipuolustus on lääkkein tainnutettu uuden elimen torjuntareaktioriskin pienentämiseksi. Toinen on kohdussa sikiöaikana, tosin tuolloinkin vaarallisten bakteerien riski on olemassa (mm. listerioosi). Ja uudelle syntyvälle lapsoselle siirtostressi kohdusta totuttelemaan aivan erityyppiseen maailmaan, jossa täytyy hengittää ilmaa ja elää bakteerien seurassa, on aivan ilmeinen.
Mutta ei lastakaan yritetä siirtää bakteerivapaaseen ympäristöön miksikään karanteeniajaksi, vaikka pienokainenhan on nyt varsin altis uusille taudinaiheuttajille. Toki pidetään naapurin vesirokkoiset lapset ja keuhkopöhön vaivaama isoisä vauvasta ensialkuun loitommalla, mutta muuten en ainakaan ole kuullut, että noudatettaisi joitakin erikoisempaa systeemiä vauvan ympäristön suhteen. Päivastoin. Pienen vauvan tuleekin tutustua ympäristön bakteereihin voidakseen kehittää vastustuskykyä niille. Jo viikon vanha lapsi voidaan ilman suurempia henkeä salpaavia riskejä ottaa mukaan vaikkapa akvaarionäyttelyyn muiden harrastajien iloksi ja ihmeteltäväksi, jos vain äiti itse jaksaa ihmisten ilmoille raahautua.
Eläimaailmasta minulle tulee yhtenä esimerkkinä taudinaiheuttajavapaasta ympäristöstä mieleen koe-eläintilojen barrieerit, joissa voidaan mm. säilyttää lasikuvussa kasvavia knock-out hiiriä, joilta geenitekniikan menetelmin on vaikkapa joku immuunipuolustukselle tärkeän geeni sammutettu tutkimustarkoituksessa.
Mm. näiden esimerkkien valossa minusta tuntuu yllättävältä tämä hygieeninen kalojen karanteenausohjeistus.
IderG kirjoitti:Sen vuoksi minusta on täysin väärin keskittyä kalojen kotuttamisessa ja karanteenaamisessa yksinomaan bakteereihin. Esimerkkinä on JJarven karanteeniohjeet.
Samoilla linjoilla iiderin kanssa. Nyt tässä on kalatautispesialistin ominaisuudessa innostus ja tietämys erityisesti patogeenien tiimoilta jotenkin aiheuttanut sen, että nämä ovat ahmaisseet ohjeistuksessa hevosen osan kokonaiskuvasta. Vaikka minäkin olen jonkin verran kärryllä näistä, koska entisessä opinahjossa opiskelijapolojen päähän taottiin tietoa mm. yleisen ja ympäristömikrobiologian, kalatautien sekä elintarvike- ja kotieläinhygienian kursseilla jos jonkinmoisesta meitä ja eläimiämme uhkaavasta mikroskooppisesta örkistä, niin tämä bakteeri- ja loistietoisuus on asettunut mielessäni vain osaksi yhtälöä. Kenties juuri siksi, että en ole näiden alojen spesialisti.
Onko nyt unohtumassa eläin fysiologisena (mukaanlukien eritoten immunologian ja stressifysiologian yhteys) ja käyttäytyvänä, toimivana kokonaisuutena?
IderG kirjoitti:Kalojen pitäminen viikkoja hiekattomassa, kasvittomassa, mustalla muovilla peitetyssä akvaariossa on stressi, josta kaikki kalat eivät ehkäi toivu välttämättä koskaan ja mielestäni eläinrääkkäystä.
Toden totta. Olen samaa mieltä tästäkin. Ja ylläolevaan tarinointiini viitaten otan nimenomaan tämän stressin tässä nyt tarkastelun alle. kuten useimmat meistä tietävät on stressi luonnollinen osa meidän ja eläintemme elämää. Ilman kohtuullista, fysiologista stressiä ei ole hyvinvointia. Jopa ankarakin stressireaktio ja siitä toipuminen kuuluvat osana eläimen elämään myös luonnossa. Eläimelle on tätä varten kehittynyt sisäinen säätelyjärjestelmä. Stressitilanteessa, esim petokalan hyökätessä, eläimen stressihormonitaso nousee ja sympaattisen hermoston toiminta aktivoituu ja aiheuttaa sen, että tapahtuu fysiologisia muutoksia, jotka edesauttavat tilanteesta selviytymistä sillä hetkellä (esim. verenkierron lisääntyminen lihaksistossa ja sydämen sykkeen kohoaminen, jotta potentiaali pakenemisen onnistumiseen nousisi). Ja normaaliin elämänmenoon kuuluu myös stressitilanteesta palautuminen.
Kalan pyydystäminen ja kuljettaminen aiheuttavat stressiä, jonka määrä riippuu siitä miten kala pyysystetään (mm. pyydystysnopeus ja -tapa) ja kuljetetaan (mm.pakkaaminen ja kesto). Kuitenkin kala jossakin vaiheessa kotiutetaan, jolloin stressin määrään vaikuttavat mm. poikkeama uusien ja vanhojen vesiarvojen välillä (vaatii sopeutumista) ja uuteen ympäristöön totuttelu (mitä tarkemmin tämä vastaa sitä mihin kala on evolutiivisesti sopeutunut, sitä vähemmän stressaavaa) esimerkiksi reviirien muodostaminen, piilojen paikallistaminen jne.
Kuitenkin hyväkuntoisella kalla on olemassa resurssit tällaisesta stressistä selviämiseen ja toipumiseen samoin kuin siirtostressistä toipumiseen (ellei sitten matkalla ole tapahtunut jotain poikkeavaa, kuten hapen puute tai voimakas kylmettyminen). Esimerkiksi luonnossa ympäristö on jatkuvasti muuttuva kokonaisuus, ja kalalla on luontaiset kyvyt tähän sopeutua (ravinnon paikantaminen, reviirikiistat, uusien ympäristöelementtien tutkiminen eli exploraatio jne). Luonnossa kala myös on jatkuvasti kosketuksissa ympäristön potentiaalisiin patogeeneihin. Miksi meidän tulisi luoda kalalle luonnoton tilanne näiden osalta? Miksi yhtäkkiä karanteenitilanteessa nähdään jo tavalliset mullankin bakteerit kalan henkeä uhkaavana? Kalahan on luonnossakin kosketuksessa tällaisiin bakteereihin. Kalalla on myös elimistön puolustusjärjestelmä olemassa, jonka tarkoituksena on auttaa kalaa selviämään ympäristön patogeenien kanssa.
Kuten yllä sanoin, kala alkaa toipua siirtostressistä ja tämä tapahtuu sitä sujuvammin ja nopeammin, mitä lajin kannalta edullisempi ympäristö kalan uusi elintila on. Tällaisena en nää edellä esitettyä puhdasta karanteenia. Itseasiassa vähäinen sisustus, pohja-aineksen puute, pieni tila ja monet sosiaaliset seikat ovat omiaan pitkittämään kalan kokemaa stressiä kuljetuksen jälkeen, ja pienentää kalojen stressistä toipumisen mahdollisuuksia. Mitä pidempi, voimakas stressi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä myötävaikuttaa kalan immuunipuolustuksen heikkenemiseen, jolloin kalan vastustuskyky ympäristön taudinaiheuttajia kohtaan alenee. Jopa näin muuten suhteellisen vaarattomat bakteerit voivat saada yliotteen kalasta karanteenin aikana.
Esimerkkinä sosiaalisista, stressaavista tekijöistä riisutussa karanteenissa mm. kirjoahvenille voisi listata seuraavaa: suojakalojen puute, vähäinen mahdollisuus normaaliin reviirikäyttymiseen, pohjan kaiveluun jne. Entäpä sitten keskustelun aloittajan aikuinen leväbarbi, joka sijoitettiin pieneen karanateenialtaaseen? Kyseessä ilmeisesti oli täydennysyksilö jo olemassaolevaan parveen. Sosiaalisia stressaavia tekijöitä kalan kohdalla voidaan löytää tässä tapauksessa.
Leväbarbi on kala, joka liikkuu löyhänä ryhmänä etsien ruokaa. Ryhmän jäseniä voidaan paikantaa sekä yksittäin, pareittain tai kolmittain puhdistamassa pintoja. Kun ryhmää uhkaa jokin vaara, se muodostaa tiiviin parven. Stressaantunut leväbarbi siis hakeutuu tovereidensa seuraan välittömästi. Kuljetuksen jälkeen tässä tapauksessa stressaantuneella kalalla ei tähän ollut mahdollisuutta. Lisäksi riisutussa, kalalle varsin luonnottomassa karanteeniympäristössä stressistä toipuminen ei ole helppoa, eli stressitilanne ja pelokkuus vain jatkuivat, eikä edelleenkään mahdollisuutta hakeutua sosiaaliseen kontaktiin muiden lajin yksilöiden seuraan.
Eli ei hyvä!
Lisäksi vielä jokunen ihmetyksen sananen niistä bakteereista, joiden tiimoilta en todellakaan ole spesialisti. Tiedän kuitenkin sen, että ympäristön bakteerien välillä vallitsee tasapaino. Laboratoriossa steriilille alustalle voidaan luoda bakteeriviljelmiä, jotka erottuvat ihan silmällä. Ympäristömme bakteerit eivät kuitenkaan pääse lisääntymään näin voimakkaasti, koska elintilasta ja ravinnosta kilpailee suuri määrä muitakin pieneliöitä. Tällainen tilanne on meneillään myös mahalaukussa. Syömällä esim. asidophilus tuotteita eli lisäämällä hyviä ja hyödylliä bakteereita masuun suunkautta edistää mm. selviämistä etelänmatkalla, jolloin vierailla turistiripulia aiheuttavilla bakteereilla on pienemmät saumat ottaa yliote ja aiheuttaa se ripuli.
Eli tässä karanteeniakavaarion tapauksessa ei ole olemassa akvaariovedessä ja pinnoilla mitään tasapainoa bakteerien välillä. Kypsymättömään karanteeniin voi tulla ihan sen kalan itsensä mukana (ei tarvita edes multaa) jokin kalalle muuten suhteellisen haitaton bakteeri, joka nyt niukassa bakteeriympäristössä saattaa ottaa yliotteen akvaariotilassa kun sitä tasapainoa ei ole olemassakaan. Ja sitten tätä yritetään muka kontrolloida vaihtamalla hiki hatussa vettä. Ollaan ihan itseään kiusatakseen luotu luonnoton tilanne, huonosti toimiva minilaboratorio, jonka olemattomasta tasapainosta suistuminen on koko ajan kuin veitsen terällä. Tämä vaikuttaa minusta varsin omituiselta.
Ja nuo UV-suodattimet sun muut, kenellä perusharrastajalla on saumoja lähteä tällaiseen monimutkaiseen bakteerien manipulointiin mukaan kun edes karanteenikiponkaan omistaminen ei ole suinkaan itsestäänselvyys
(siis tuon äänestyksen mukaan suurin osahan ei käytä karanteenia, johtuisikohan tämä ennemminkin resurssien (mm. tila), kuin ohjeiden puuttumisesta. Moni meistä elää myös sosiaalisessa ympäristössä, jossa sosiaaliset tekijät rajoittavat akvaarioden määrä =lue äitimuori, isukki, aviosiippa jne...).
Hei herätys, nyt ihmiset ennenkuin elämme tässä UV suodatetussa lasikuvussa kohta kaikki
!!!
