Haluat siis väkisin vetää minut mukaan tähän keskusteluun?saurama kirjoitti:Maisu sanoi, että hänellä yhden loisteputken altaassa oli tehoputki, jolla kasvit viihtyivät. Kun siihen vaihtoi täysväriputken, moni alkoi kituuttamaan. Kuinka paljon syynä on valon määrän vähentyminen ja kuinka paljon vain valaistuksen muutos (täysväriputki taisi olla vain kaksi viikkoa, jonka jälkeen se poistettiin) - jälleen kerran pitäisi tehdä perusteellisempi tutkimus.

Tuo mainitsemasi täysväriputki oli Arcadian Freshwater. Se tosiaan oli huono kokemus; koekaniineina minulla oli lähinnä vesitähdikkejä ja melalehtiä. Vesitähdikeille oli käydä köpelösti, melalehdet eivät sanoneet juuta eivätkä jaata ja ainoa pintakasvi eli Salvinia auriculata (tai natans, lähteestä riippuen) potkaisi tyhjää. Akvaario on 45-litrainen, valaisimessa potkua 15 watin verran, kalasto kohtuullinen ja akvaario kaikinpuolin tasapainoinen ja pitkään pystyssä ollut "jalokivi". Mielestäni muut tekijät kuin valon muutos oli suljettu aika tarkasti pois laskuista. Jollakin tuo sama putki voi toimia mainiosti, en sano etteikö se voisi toimia. Minulla kuitenkaan ei toiminut.
Jos minun pitäisi jotain noista spektrikartoista sanoa, niin väittäisin yhä edelleen valitsevani sellaisen putken jossa korkeimmat piikit ovat 520 nm:n yläpuolella ja painotus muutenkin selvästi sillä puolella. Joku toinen voi tehdä toisin enkä aio alkaa käännytystyöhön.
Hienoa että spektrit nyt löytyvät netistä, olet Samu nähnyt tässä paljon vaivaa harrastuksen hyväksi.