Ai kauheeta ei saisi nauraa mutta pakko tunnustaa että nauroin tälle oikein ääneen! Jäätävää mikä tapahtuma, olisinpa ollut kärpäsenä katossa.vikki80 kirjoitti:"Kuollut" kala virkosi wc-pöntössä sätkimään ja minä kauhea akvaristi myrkytin sen kloritilla.
Tunnustusten luola
Valvoja: Moderaattorit
Re: Tunnustusten luola
Jonna
-
- Advanced Member
- Viestit: 1332
- Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala
Re: Tunnustusten luola
Alkaa olla aw-viestijä sen verran jo kasassa, että täytyy nyt tässäkin ketjussa "asioida"...
-Pisimpään olleesta akvaariosta en viitsi tehdä juurikaan vesitestejä. Vain pH:ta mittaan silloin tällöin eli harvoin.
- Karanteeniakvaariossa ei ole tällä hetkellä kuin yksi suodatin, vaikka olen pyhästi itselleni luvannut, että selkärangallisten akvaariossa pitää olla vähintään kaksi toisistaan riippumatonta vedenkieputinta. En ole saanut aikaiseksi ottaa lisäsuodatinta kaapista ja laittaa sitä akvaarioon...
-Olen tappanut yli 20 kalaa pakkaamalla ne "liian hyvin".
Olin lopettaamassa akvaarioharrastusta kun en meinannut jaksaa hoitaa akvaariota kun sain itse lapsen. Oli tosi kova pakkanen kun vein kalat akvaarioliikkeeseen ja laitoin ihan liian kuumaa vettä pusseihin lisälämmikkeeksi styroksilaukkuun, jolla kalat kuljetin liikkeeseen. Kalat paistuivat hengiltä, kun laukun kylmenemisenestovesi kuumensi kalapussin veden.
Ei järki kulkenut, että ei kannata oikeasti kuumaa vettä laittaa niihin lämmityspusseihin, ajattelin vain, että on tosi kylmä ja että eivät vain kalat palele kun vauvallekin kiskottiin päälle villapukua ja toppahaalaria.... Ne kalat olisivat voineet selvitä matkasta, jos akvaarioliikkeeseeen olisi menty ensimäisenä, mutta se oli asiointireitin viimeinen kohde, ja sen vuoksi minä niille kaloille sitä "lämmikettäkin" laitoin niin paljon, että kalapussit eivät kylmene autonperässä matkatessaan.
-Pisimpään olleesta akvaariosta en viitsi tehdä juurikaan vesitestejä. Vain pH:ta mittaan silloin tällöin eli harvoin.
- Karanteeniakvaariossa ei ole tällä hetkellä kuin yksi suodatin, vaikka olen pyhästi itselleni luvannut, että selkärangallisten akvaariossa pitää olla vähintään kaksi toisistaan riippumatonta vedenkieputinta. En ole saanut aikaiseksi ottaa lisäsuodatinta kaapista ja laittaa sitä akvaarioon...
-Olen tappanut yli 20 kalaa pakkaamalla ne "liian hyvin".
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)

-
- Senior Member
- Viestit: 585
- Liittynyt: 17:45, 29.05.2013
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
Re: Tunnustusten luola
Minulla on neontetroja (2 kipaletta) ja kardinaalitetroja (11 kpl.) samassa altaassa.
Lisäksi olen paha saaste vedelle hiuksillani: Pitkä tukka roikkuu aina pakostakin vedessä ja siinä on milloin mitäkin aineita, viimeiseksi pinkkiä väriä. Kiva rumbahan siitä tuli kun huomasin hiusteni latvoista lähtevän väriä veteen. Tosin en tiedä onko se vaarallista kaloille.
+Minun on pakko pulauttaa raitanuoliaismamma ulos ruukustaan viikon välein vain varmistaakseni, että se vielä mahtuu ulos ruukun reiästä. Pitäisi ehkä rei'ittää tuota ruukkua hiukan lisää poran kanssa niin ei tarvitsisi kiusata raitapaitaraukkaa.

- Viestit: 1291
- Liittynyt: 09:55, 18.04.2012
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lohja
Re: Tunnustusten luola
Pitää ilmeisesti tänne itsekin jotain lähteä rustaamaan, kun kerran muutkin
Ja tässä näitä, mitä tulee mieleen äkkiseltään:
Pidin alle 10-vuotiaana ensimmäistä kalaani (v.83 taisi olla..), eli tietysti isoa kultakalaa 40 litraisessa setäni tekemässä akvaariossa, en muista, että siinä olisi ollut edes suodatinta. Kala tuli mulle niin, että isosiskoni oli yrittänyt vetää sitä vessanpöntöstä elävänä moneen kertaan, mutta kala halusi elää ja tuli aina takaisin pönttöön kurkkimaan.
Tämä ei ole minun juttuni, vaan isäni: hän syötti kultakaloilleni aikoinaan HK:n sinistä lenkkimakkaraa
En ole koskaan karanteenannun kalojani, ongelmia on tullut vuosien 1983-2013 välillä kerran, viime vuonna, kun inkkareita alkoi putoilemaan jonkin hometaudin myötä vajaa viikon jälkeen, kun olin tuonut uusia kaloja. Kolme kuoli.
Uusissa altaissa käytän alkuun vedenparannusainetta, jonka puolitan nopeasti ja lopulta jätän käyttämättä kokonaan.
Kypsytyksen olen tehnyt aina "nopealla" kaavalla, ilman mitään ammoniakkeja ja muitakaan mömmöjä. Kaloja ei ole koskaan kuollut, vaikka olen laittanut suht pian aina uuteen vastaperustettuun altaaseen. Vasta viime vuosina olen alkanut enemmän mittailla vesiarvoja.
"Käristin" kerran vahingossa yhden partamonnin elävältä saunan lauteilla, kun nostin kannon kuivumaan leväongelman takia. En ollut huomannut reppanan olemista kannon sisällä kun nostin altaasta lauteille
Oli yksi malaweistani jonkin aikaa seura-akvaariossani, koska en ole ollut varma onko tuo kala hybridi ja miten menettelen jos se alkaa lisääntymään altaassani. Nyt kala on malawilassa ja katsoin, että olisi naaras, jolloin leukapussista on helppo bongata kalat ja olla kasvattamatta niitä isoiksi (toisaalta, nyt olen alkanut tekemään tunnistusta enemmän ja se voisikin olla ihan yhtä malawilajia).
Olen monta kertaa elämäni aikana päästänyt kaloja päiviltä keittämällä, kun ovat olleet sairaita. Luulin pitkään sen olevan hyväksytty keino.
*Hmm.. mitähän vielä, johan tässäkin näitä ihan riittämiin
kauheeta.

Harrastus vähän katkolla, 30l ja 400l.
-
- Starting Member
- Viestit: 24
- Liittynyt: 23:43, 11.08.2012
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Haapavesi , Finland
Re: Tunnustusten luola
Noh, kai se on minunkin pakko...
Minulla oli 12 vuotiaana oma ehkä noin 80 litranen akvaario jossa oli kunnon kalasoppa...Miljoonakaloja joiden määrästä ei mitään tietoa, 1 kuparimonni, kolme partista ja viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä tulievä. Se tulievä oli onneksi lempeä eikä jahdannut muita ja tajusin sen kasvaessa isoksi lahjoittaa sen noin 1000l akvaarioon.
Kuparimonnin vedellessä viimeisiä yritin pillillä puhaltaa sen suuhun happea, mutta se menehtyi ponnisteluistani huolimatta.

No mullahan on kaks Lehtikalaa ja Tulipyrstö tossa 150 litrasessa purnukassa mut onneksi ovat pääsemässä kuitenkin pian saapuvan 320 litrasen hoiviin.
No kylläpä helpotti.
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
No kylläpä helpotti.
150 litrane Seposapusoppa.
-
- Member
- Viestit: 465
- Liittynyt: 19:43, 28.07.2011
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Tunnustusten luola
Itse en nyt ainakaan vielä myönnä mitään (
) mutta yhden tori.fi -ilmoituksen takia on pakko laittaa tänne viestiä..
Katselin tossa tori.fi -sivustoa ihan vain mielenkiinnosta, ja järkytyin nähdessäni myynti-ilmoituksen 40litraisesta akvaariosta. Jo kuvassa näkyi, että akvaariossa on isoja kaloja, joten jostain kumman syystä päätin klikata ilmoituksen auki. Pienenpienessä 40 litraisessa pöntössä oli kaksi täysikasvuista kultakalaa ja yksi pikkuruinen suodatin! Meinasi kyllä silmät pudota päästä, koska tota voi melkein jo kutsua eläinrääkkäykseksi....

54 litraa läträilyä
Re: Tunnustusten luola
Sen verran pitää tähän kommentoida, ettei takuuvarmasti ollut täysikasvuisia kultakaloja. Oletusarvoisesti 40l akvaario on 50cm pitkä. Tuon kokoisessa täysikasvuinen kultakala (40cm + pyrstö) ei olisi mahtunut enää millään edes kääntymään.
Muoks. Olettaen siis että kyseessä on huntupyrstöinen kultakala. Suorapyrstöinen tai komeetta kasvaa vielä kevyesti 10 cm pidemmäksi.
Muoks. Olettaen siis että kyseessä on huntupyrstöinen kultakala. Suorapyrstöinen tai komeetta kasvaa vielä kevyesti 10 cm pidemmäksi.
-
- Member
- Viestit: 465
- Liittynyt: 19:43, 28.07.2011
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Tunnustusten luola
No ei ne välttämättä ihan täysikasvuisia ollut, mutta munmielest kaksi isoa kultakalaa ei kuulu 40l purkkiin...
54 litraa läträilyä
Re: Tunnustusten luola
Joo, siinä olet ihan oikeassa. Ei ne kuulu edes 400l purkkiin. Sitte ku litroja on 4000 ni aletaan jo puhumaan jostain 

Re: Tunnustusten luola
- Vedenvaihtoihin on hankala ryhtyä
- Etulasi on aina täynnä levää, vaikka yritän sitä putsailla
- En tiedä mitä tekisin kyttyräiselle miljoonakalalle, suunnittelin jo, että annan sen jollekkin, mutta peruutin tämän suunnitelman heti.

54l + 50l miljoonakaloille
-
- Member
- Viestit: 416
- Liittynyt: 18:13, 10.06.2012
- Akvaarioseurat: Ihan oma pikku akvaseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lohja
- Viesti:
Re: Tunnustusten luola
Heissan rakkaat kanssa akvaristit..
Pakko myöntää että nyt oon ollut kyllä aika laiskalla tuulella..
Onnekseni nuo kalavalinnat tuntuu oleva ika pirskatin sitkeää sorttia..venytin sisäsuodatinten putsausta ja vedenvaihtoa niin pitkään että hävettää..(kun ei vaan jaksanut)..mut sitten itsenäisyyspäivänä sain potkastua itteeni takapuoleen, että nyt akka joko teet jotain tai myyt altaan pois...
..
No siitä se sitten lähti...nyt on hauska katella kun pandamonniset on ihan hassuina tuolla virtauksessa ja perhoskalat saa hepuleita pitkin pintaa..
..
Olen ollut niin höveli, että olen lahjoitellut kasveja aika rankalla kädellä pois ja nyt olisi kiva saada lisää vihreätä täyttämään keskellä lootaa olevaa aukkoa..rahaa ei tietenkään ole (kuten ei koskaan), joten otetaan riemumielin vastaan.
Mutta kiitos, kun kuuntelitte ja olo keveni huomattavasti..

600 litran maljakko + 3 seropikoiraa + 2 sisäkissaa + Pirun äkänen papukaija (Siniota-amatson) + aviomies
Uusin pätkä http://www.youtube.com/watch?v=6KdAQkcJ ... e=youtu.be