Sivu 12/17

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 07:56, 28.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
Vauvakuvia :D
Vähän saa vielä lihotuskuurilla olla, ennenkuin pääsevät luovutukseen.
Räyhä Ralf yksiössään
Räyhä Ralf yksiössään
Räyhä Ralf salamalla
Räyhä Ralf salamalla
Ralf ilman salamaa
Ralf ilman salamaa
Tytsy
Tytsy
Sekalainen poppoo
Sekalainen poppoo

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 08:21, 28.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
Uudet tuulet täällä tosiaan puhaltelee, uuden ison akvaarion hankinta jäissä ja osa altaista poistuu.
Ajan puute on käsin kosketeltavaa tällä hetkellä, eikä harrastus tunnu mieluisalta kun ainut mitä kerkiää on vedenvaihdot ja ruokinta.
Altaita aletaan pikkuhiljaa tyhjentämään ja kalastoa tulee myyntiin, tarkoitus on jättää juwelin 125l+juwelin 54l.
Näihin rakennetaan mieluinen kalasto jo olevista kaloista ja tehdään ehkä uusia hankintojakin ja kalaston vaihdosta.
Näin aika riittää paremmin jäljelle jääneiden altaiden kanssa ja ehkä mielekkyys säilyy.

Leväbarbit on ensisijalla uusiin kotiin, myös monniset lähtevät ensimmäisten joukossa. Ollaan katseltu kääpiömonnista sillä silmällä, se menisi kummassa vaan jäljelle jäävistä altaista, lämpöjen puolesta pienempään altaaseen paremmin.
Rio 125l on nyt näyttänyt lämpeävän aika lailla, joten joudumme harkitsemaan neontetrojen kohtaloa, tuon kokoinen porukka mikä meillä on ei mahdu mitenkään 54 litraiseen.
Aikataulu on joustava, joulua ajattelin takarajaksi projektille, mutta pääasia on että kalat saa sijoitettua hyviin koteihin.

Tällaisia ajatuksia täällä tällä hetkellä.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 09:17, 28.09.2015
Kirjoittaja Anniquu_
kalaton1 kirjoitti: Rio 125l on nyt näyttänyt lämpeävän aika lailla, joten joudumme harkitsemaan neontetrojen kohtaloa, tuon kokoinen porukka mikä meillä on ei mahdu mitenkään 54 litraiseen.
.
Kuinkas kuumaksi se allas kuumenee? Kun nykynäkemyksen, eli Varjon Akvaariokalat 2.0:n, mukaan neontetrojen "ylälämpö" olisi 27 astetta. :) (Ja niiden kotivesistä on mittailtu vielä kuumempiakian lukemia)

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 09:39, 28.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
Anniquu_ kirjoitti:
kalaton1 kirjoitti: Rio 125l on nyt näyttänyt lämpeävän aika lailla, joten joudumme harkitsemaan neontetrojen kohtaloa, tuon kokoinen porukka mikä meillä on ei mahdu mitenkään 54 litraiseen.
.
Kuinkas kuumaksi se allas kuumenee? Kun nykynäkemyksen, eli Varjon Akvaariokalat 2.0:n, mukaan neontetrojen "ylälämpö" olisi 27 astetta. :) (Ja niiden kotivesistä on mittailtu vielä kuumempiakian lukemia)
Keväällä tilanne näytti alkuun hyvältä, toinen kansi auki ja ilman heijastimia lämmöt pysyi 24-25,5 asteen tienoilla.
Heti kesän tultua lämmöt huiteli 27-28 asteen tienoilla, tähän auttoi stream pumppu joka puhalsi pinnalla ja tuuletin akvaarion vieressä. Heinäkuussa käytiin 29 asteen lämmöissä vaikka kesä oli viileä.

Nyt syksyn tultua taas vähän helpottaa ja pintavettä kierrätettävän streamerin avulla lämmöt n.26-26,5 paikkeilla.
Pitkällä juoksulla kaikki vippaskonstit vaan hankalia ja kaikki hiilarit häviää tuhkaa tuleen tuolta voimakkaan pintakierron takia.
Kesällä kaikki tuulettimet lisäksi haihduttaa vettä todella paljon, ja sitten jää tuon juwelin oma suodatin kuiville jo parissa päivässä, mikä hankaloittaa reissaamista.

Ongelma on tässä koko asunnossa, joka on kuin sauna kesäisin. Ilmapumppu tietysti auttaisi mutta on iso investointi ja kasvattaa sähkölaskua kohtuuttomasti.

Täytyy nyt vielä asiaa pohtia joka kantilta, neontetrat uusimpia tulokkaita ja harmittaisi niistä luopua, mutta en halua että kärsivät tuolla lyhyen elämän. Olisi pitänyt ottaa niitä kardinaalitetroja :|

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 13:17, 28.09.2015
Kirjoittaja mirauria
Äääh. Mä voisin ne leväbarbit mielelläni ottaa, mutta turhan paljon on matkaa sinne :/

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 15:05, 28.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
mirauria kirjoitti:Äääh. Mä voisin ne leväbarbit mielelläni ottaa, mutta turhan paljon on matkaa sinne :/
Leväbarbit vietiin jo käsistä, pääsivät 1000l altaaseen. Ne olikin etusijalla uuden kodin hankinnassa :)

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 21:10, 28.09.2015
Kirjoittaja mirauria
kalaton1 kirjoitti:
mirauria kirjoitti:Äääh. Mä voisin ne leväbarbit mielelläni ottaa, mutta turhan paljon on matkaa sinne :/
Leväbarbit vietiin jo käsistä, pääsivät 1000l altaaseen. Ne olikin etusijalla uuden kodin hankinnassa :)
Heh :D Nehän meni vikkelään :mrgreen:

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 21:15, 28.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
mirauria kirjoitti:
kalaton1 kirjoitti:
mirauria kirjoitti:Äääh. Mä voisin ne leväbarbit mielelläni ottaa, mutta turhan paljon on matkaa sinne :/
Leväbarbit vietiin jo käsistä, pääsivät 1000l altaaseen. Ne olikin etusijalla uuden kodin hankinnassa :)
Heh :D Nehän meni vikkelään :mrgreen:
Nopeeta meni :mrgreen:
Mulla niin hyvä mieli niiden puolesta kun pääsivät altaaseen jossa kunnolla tilaa suhata eestaas.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 20:21, 29.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
Nopeeta toimintaa, iso allas tyhjenee huomenna ruusutetrojen vaihtaessa kotia.
Kaappeja olen siivoillut kaikesta ylimääräisestä ja tehnyt myynti ilmoituksia.

Kahden altaan kokooonpanot tällä hetkellä, pienessä juwelissa taistomuksut ja isossa juwelissa neonit, romminokat, nuolimonnit, ja taistotyttö. Lisäksi monniset jotka odottavat uutta kotia, mutta saavat asustaa tuolla jos kotia ei löydy.

Neoneista enkä nuolimonneista mieluusti luovu, joten nyt mietittävä ratkasua altaan lämpöjen kanssa. Syksyn ja talven pärjään ok, mutta tulee se kevät ja kesä taas.

Isoin taistopoikanen alkaa olemaan sen kokoinen että kodin etsintä hänelle ajankohtaista, muut saa vielä kerätä hiukan lihaa ruotojen ympärille.

125l on päässyt roskakotiloita ja täytyy suunnitella sinne sotasuunnitelma, onko vinkkejä?

Tässä kuvaa 125l tän hetkisestä tilanteesta.
IMAG3455.jpg

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 21:49, 29.09.2015
Kirjoittaja paptus
Roskakotiloista pääsee helposti petokotiloilla eroon mutta ovat tosi tehokkaita kotilot kyllä häviää nopeasti. Itsellä olisi pari ylimääräistä jos kiinnostaa. Postitus voisi vielä onnistuakkian. Jos nousee kiinnostus laita YV:tä! :D

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 08:35, 30.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
paptus kirjoitti:Roskakotiloista pääsee helposti petokotiloilla eroon mutta ovat tosi tehokkaita kotilot kyllä häviää nopeasti. Itsellä olisi pari ylimääräistä jos kiinnostaa. Postitus voisi vielä onnistuakkian. Jos nousee kiinnostus laita YV:tä! :D

Kiitos tarjouksesta :)
Noita kyseisiä otuksia näytti olevan tarjolla tässä lähempänäkin.
Mietin vaan kun altaassa on hiekkapohja ja kierteisiä, kieltämättä tuo kierteiskantakin on päässyt suurentumaan aikalaisesti, joten näitä voisi kyllä harkita.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 15:24, 30.09.2015
Kirjoittaja paptus
Selvä. Juu voisivat kierteisetkin kyllä siinä kärsiä jos niitä ihan mahottomasti ole. On muuten noi taisto vauvat kyllä tooosi ihania! :mrgreen:

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 15:51, 30.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
paptus kirjoitti:Selvä. Juu voisivat kierteisetkin kyllä siinä kärsiä jos niitä ihan mahottomasti ole. On muuten noi taisto vauvat kyllä tooosi ihania! :mrgreen:
Joo täytyy harkita, kierteiset on kyllä räjähtänyt kasvuun tuollakin altaassa.

Ihania ovat, persoja ruoalle ja ihan omia persoonia jo.
Tytöt perivät värinsä isältä ja pojat äidiltä :D

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 16:59, 30.09.2015
Kirjoittaja valkyria
aaargh. otan osaa roskakotiloiden takia :(
Mä onnistuin samaan tuohon nano/poikasaltaaseen myös roskakotiloita (ilmeisesti kasvilähetyksen mukana, vaikka huutelin kasvit hyvin).
Onneksi isommassa tankissa oli 5kpl:tta petokotiloita jotka noukin ja laitoin nanoon. Ja onneksi petokotilotkaan ei käy noiden pikkuisten monnisvauvojen kimppuun :)

toivottavasti löydät pedot ja pääset roskakotiloista eroon, niistä voi tulla helkkarillinen vaiva

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 19:35, 30.09.2015
Kirjoittaja kalaton1
valkyria kirjoitti:aaargh. otan osaa roskakotiloiden takia :(
Mä onnistuin samaan tuohon nano/poikasaltaaseen myös roskakotiloita (ilmeisesti kasvilähetyksen mukana, vaikka huutelin kasvit hyvin).
Onneksi isommassa tankissa oli 5kpl:tta petokotiloita jotka noukin ja laitoin nanoon. Ja onneksi petokotilotkaan ei käy noiden pikkuisten monnisvauvojen kimppuun :)

toivottavasti löydät pedot ja pääset roskakotiloista eroon, niistä voi tulla helkkarillinen vaiva

Ihan varkain nuo on tuonne ilmestynyt, jonkun kasvin mukana varmaankin.
Kesä meni vähemmällä altaiden tuijottelulla, ja nyt heräsin tilanteeseen, eikä noita ihan vähää näytä olevan.
Täytyy laittaa hankintaan tuollainen peto, täytyy sitten aikanaan katsoa miten toimitaan hiekkapohjan kanssa kun ruokalistalle kuuluu myös nuo kierteiset.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 13:01, 01.10.2015
Kirjoittaja tiiasu
125l on päässyt roskakotiloita ja täytyy suunnitella sinne sotasuunnitelma, onko vinkkejä?
Melkein varmaan kaikki roskakotiloiden hävityskeinot vahingoittavat myös kierteisiä valitettavasti. Sun täytyy vaan ottaa kierteisiä turvaan toiseen altaaseen tai johonkin väliaikaisratkaisuun, kunnes pääsevät paluumuuttamaan turvallisesti. Petokotilo on varmaan se "hienovaraisin" tai ainakin huomaamattomin roskakotiloiden surma.

Tietty vois harkita täsmäiskua tekemään jotain ihan pieniä botia suvun nuoliaisia, jos onnistut löytämään poikasia. Ja varsinkin, jos monniset löytävät kodin. Niitä voisi varmaan joitain viikkoja pitää altaassa ja myydä sitten pois, kun ovat hieman kasvaneet. Akvaario on vaan pienillekin nuoliaisille vähän turhan pieni ja nuoliaiset ovat aika kalliita. Mutta kaupaksi menevät kyllä varmasti.

Tai sitten pieni banjomonni tai pari? Monien altaassa ovat innostuneet rouskuttelemaan kotiloita ihan urakalla. Banjomonnit ovat useimmiten päivällä ihan näkymättömiä, eivätkä häiritse ketään. Yöllä syövät kaiken minkä irti saavat. Mä en edes erityisesti ruoki niitä millään ja ovat ihan järkyttävän lihavia! Luoja yksin tietää mitä ne syövät. Varmaan ainakin kierteisiä ja toisten kalojen kutua. Tai mitä ne nyt eivät syö (no eivät toisia kaloja ainakaan)... Jos banjoja hankit (tai esim harlekiininuoliaisia), niin lupaan lunastaa ne sinulta isoon akvaarioon kavereiden seuraan, kun kasvavat. Tai jos et tykkää tai eivät syö kotiloita.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 13:08, 01.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
tiiasu kirjoitti:

Suunnittelinkin juuri niin että laitan kierteisiä evakkoon tuonne pienempään altaaseen ja hankin muutaman pedon tuonne.
Juu pysyväisratkaisuna ei sopivan kokoista nuoliaista taida löytyä. Ja hiekkapohjan pitäisin mieluusti ainakin niin kauan kun monniset asuttaa akvaariota.
Uutta tietoa oli tuo että banjot syö kotiloita, mulla seuralassa oli kaksi banjoa, mutta ne muuttivat asiantuntevampaan kotiin.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 13:38, 01.10.2015
Kirjoittaja tiiasu
Juu, en missään nimessä tarkoittanut nuoliaisia pysyväisratkaisuna. Mutta ne lienevät nopein ja tehokkain tuhokeino. Joa ei jotain myrkkyjä lasketa. Myrkyissä vaan on se huono puoli, että ne ovat, noh myrkkyjä.

Sun täytyy ehkä ensin ottaa kierteisiä evakkoon, sitten tehokuuri kotiloansoja ja käsin keräämistä ja tuhoa viimeistelemään pari petokotiloa:)

Väittävät banjomonnin syövän kotiloita ja myös murskaavan kuoret itse. Tosin se ei liene tehokkain kotiloiden hävittäjä kuitenkaan. Varmaksi en osaa sitä luvata. Omat banjoni ovat ainakin ihan sikaporsaslihavia, siis oikeasti sitä luokkaa, että aluksi luulet pohjalla lekottelevan banjon makaavan kiven päällä, kunnes tajuat, että kyseessä on sen maha 8O. Mä en ruoki niitä mitenkään, eikä noilta vikkelämmiltä pohjakaloiltakaan nyt luulisi niin hirveästi ylimääräistä jäävän...

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 15:31, 01.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
tiiasu kirjoitti:Juu, en missään nimessä tarkoittanut nuoliaisia pysyväisratkaisuna. Mutta ne lienevät nopein ja tehokkain tuhokeino. Joa ei jotain myrkkyjä lasketa. Myrkyissä vaan on se huono puoli, että ne ovat, noh myrkkyjä.

Sun täytyy ehkä ensin ottaa kierteisiä evakkoon, sitten tehokuuri kotiloansoja ja käsin keräämistä ja tuhoa viimeistelemään pari petokotiloa:)

Väittävät banjomonnin syövän kotiloita ja myös murskaavan kuoret itse. Tosin se ei liene tehokkain kotiloiden hävittäjä kuitenkaan. Varmaksi en osaa sitä luvata. Omat banjoni ovat ainakin ihan sikaporsaslihavia, siis oikeasti sitä luokkaa, että aluksi luulet pohjalla lekottelevan banjon makaavan kiven päällä, kunnes tajuat, että kyseessä on sen maha 8O. Mä en ruoki niitä mitenkään, eikä noilta vikkelämmiltä pohjakaloiltakaan nyt luulisi niin hirveästi ylimääräistä jäävän...
Juu kyllä myrkyt on se ihan viimeinen keino.
Kiikutin nyt pieneen akvaan kierteisiä, niitä tosiaan on paljon tuossa isossa. Petokotilot on tilattu, josko ongelma lähtisi tällä hoitumaan.
Meillä banjot ei kerennyt kauan olemaan, mutta siinäkin ajassa mitä olivat, oli pulskistuneet hurjasti. Eli jotain syötävää nuo olivat saaneet vaikka eivät tulleet ruokailemaan. Ainoa mitä näkyvästi hämärässä tulivat syömään oli katkaravut sekä katkarapupelletit.
Jotenkin mulla oli epävarma olo niiden hoidosta ja hyvinvoinnista joten ne lähtivät uuteen kotiin lajitovereiden luo :D

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 23:43, 01.10.2015
Kirjoittaja tiiasu
Jotenkin mulla oli epävarma olo niiden hoidosta ja hyvinvoinnista joten ne lähtivät uuteen kotiin lajitovereiden luo :D
Ymmärrän, että sellainen varmaan helposti tulee, kun kala ei näkyvästi juuri tee mitään :D. Mä en oikein tiedä, tarviiko banjo mitään hoitoa, jos sillä on riittävästi tilaa, hyvä, sille sopiva vesi, ehkä kavereita, hiekkapohja eikä kukaan kiusaa sitä. Vaikka eivät nuo kyllä mitään lapasia ole. Silloin, kun banjolla on vainu ruoasta, niin se tekee melko massiivisella ruhollaan sellaista etsivää sivuttailiikettä, että siinä väistävät kyllä risut ja männynkävytkin :) ... Omani ainakin täysin ongelmitta vetelevät katkarapupelletit kokonaisena. Aika iso suu niillä näyttäisi olevan, että todennäköisesti kotilotkin oikeasti menevät.

En ainakaan ole keksinyt, mitä muutakaan ne niin paljon lihoakseen söisivät? Toki on myös mahdollista, että joku kutee kasvivoittoisen akvaarion suojissa kaiken aikaa ja banjot imuroivat kaiken. Tätä vaihtoehtoa itse veikkaan omieni kohdalla todennäköisimmäksi.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 16:10, 04.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
Tänään kotiutui 5kpl petoja rioon, kovin ovat vaan "hiljaista" porukkaa. Ovat niillä sijoillaan olleet monta tuntia mihin ne pudotin, aktivoituuko nämä hämärällä? Vai pelottaako uusi koti.
Toivotaan että näistä nyt apuja kotilo ongelmaan.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 20:48, 04.10.2015
Kirjoittaja paptus
Meillä ainakin petokotilot liihottaa hiekassa ja lasissa päivälläkin ,mutta olen kuullut että joillain ei näy kotiloita pariin viikkoon. 5kpl tulee kyllä syömään aika vauhdilla kotiloita. Kotilot kyllä menee nopeasti piiloon kun huomaa että niitä saalistetaan.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 06:55, 06.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
Petokotilot aktivoitui, tuolla ne viilleettää pitkin akvaariota.
Kierteisiä pelastettu pikkuakvaan, seuraillaan kuinka kotilo tilanne isommassa etenee.

Viimeiset kalaset muuttaneet uuteen kotiin, ja nyt kun allasta ei asuta enään monniset saattaa pohjan vaihto olla karkeampaan materiaalin mahdollista jossain vaiheessa.

Mutta jotta luopumisen tuska ei olisi ollut liian suuri tämän kaiken vähentämisen johdosta, niin hellyin ottamaan isompaan akvaan uuden asukkaan.
Punaisen partamonnin, partamonni meillä oli aiemminkin mutta se asuttaa millisaltallasta sukulaiselle annetussa akvaariossa.
Tyttö tuo näyttäisi olevan, ja nätti kuin mikä. Kyllä voi ihminen olla iloinen yhdestä imusuusta :mrgreen:

Kalasto Riossa on nyt valmis, partis, nuolimonnit ja tetrat. Ja taistoäippä, jolle suunnittelen omaa pientä asumusta jossain vaiheessa kun taistomuksut saa maailmalle.

Kesää ajatellen tehtävä suunnitelma, lämpöjen osalta. Onneksi reissujenkin ajaksi tuota innokasta nuorisoa on hoitoapuna.

Myöhemmin kuvaa uudesta tulokkaasta.

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 14:43, 06.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
Koitan perehtyä uuteen kameraan pikkuhiljaa, harjoittelulla mennään vielä, joten laatu :roll:
Kuvasaastetta, paljon :mrgreen:
IMG_1024.JPG
IMG_1024.JPG (122.93 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1026.JPG
IMG_1026.JPG (220.52 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1027.JPG
IMG_1027.JPG (210.39 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1028.JPG
IMG_1028.JPG (198.18 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1031.JPG
IMG_1031.JPG (135.75 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1033.JPG
IMG_1033.JPG (185.96 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1032.JPG
IMG_1032.JPG (146.59 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1039.JPG
IMG_1039.JPG (137.32 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1041.JPG
IMG_1041.JPG (131.58 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1043.JPG
IMG_1043.JPG (121.26 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1045.JPG
IMG_1045.JPG (145.87 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1047.JPG
IMG_1047.JPG (174.22 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1048.JPG
IMG_1048.JPG (167.04 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1053.JPG
IMG_1053.JPG (217.79 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1050.JPG
IMG_1050.JPG (165.21 KiB) Katsottu 4038 kertaa
IMG_1044.JPG
IMG_1044.JPG (301.61 KiB) Katsottu 4038 kertaa

Re: Kalattoman kalat

Lähetetty: 09:06, 09.10.2015
Kirjoittaja kalaton1
Altaasta bongattu petokotilon munia, nuo eivät sitten kauan tuumaanneet :D
Meneeköhän nämä kuinka helposti kalojen suuhun?

Sahailin eilen yhden isomman kannon kahtia, täytyisi saada palaset sopimaan johonkin tuonne viidakkoon.

Olen jonkin aikaa pohtinut hankkivani keltakääpiöahven pariskunnan, nyt kun pohjaeläjiä on vain red partis niin paikka näille olisi mahdollinen. Käyn tänään katsastamassa läheiset liikkeet.
Olisi kiva myös istuttaa kantoihin jotain sammaleen tyyppistä. Yleensä vaan kun jotain oikein hakemalla lähtee ostamaan, ei sitä sillä hetkellä löydy.

Taistopoikasista teen viikonloppuna myynti ilmoitusta, osa onkin jo löytänyt uuden kodin, meni suoraan kuormasta :D
Tyttöjä tällä hetkellä 4kpl ja yksi uros.

Vietän tänään ansaittua vapaapäivää ja odottelen seurala altaan uutta omistajaa, nopeasti tavara on liikkunut eteenpäin.
Hyvä niin, etten kerkeä muuttamaan mieltäni ja tulla katumapäälle :mrgreen: Tilanne nyt tälläinen, mutta eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä :roll: