Kypsytystuloksia

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Vieläkö näitä ohjeita pitäisi jotenkin selventää. Lainasin ne sivultani:
" Siis 1:päivä 5 ml 10% ammoniakkia lisätään kuhunkin 100 litraan akvaariovettä; mitataan nitriitti.
2: päivä samoin
3. samoin
4. samoin
5. samoin
6. samoin
7. samoin; nyt pitäisi nitriittiä jo näkyä. Ellei näy, uusitaan jostain parempi multaymppi
8. mikäli nitriittiä on, puolitetaan päivittäin lisättävän ammoniumin määrä puoleen eli 2,5 millilitraan.
Näin jatketaan päivittäin, kunnes myös nitraattia alkaa olla Kun nitraattiakin on, puolitetaan lisättävän ammiakin määrä jälleen puoleen eli noin 1-1,3 millilitraan.
Akvaario on kypsä kun nirtiittiä ei enää piikin jälkeen ole.

Aikaa tuohon kuluu kahdesta neljään viikkoon.
"
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
111na
Elite Member
Elite Member
Viestit: 9127
Liittynyt: 16:21, 27.12.2003

Viesti Kirjoittaja 111na »

Ohjeet näyttävät selkeiltä. Tässä vielä omani:
liina kirjoitti:Tulen entistä huolettomammin neuvomaan kypsytystä 0,5mg/l päivittäisellä ammoniumlisäyksellä sen jälkeen kun alun kertalisäyksen (5mg/l) typenkierron todetaan käynnistyneen - ja sitten jos on tarkoitus asuttaa tiheä kalasto kerralla, vielä jatkamaan kypsytystä 1mg/l päivittäisellä lisällä. Näin kyllä olen jo tehnytkin.
Omani ja "omani". John D:lle terkkuja!
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Hyvä sitten suositan jatkossa:
http://www.aquahoito.info/suomi/aloitte ... psytys.php
Syntyvä bakteeriylimäärä on kapasiteettina. Osa bakteereista kuolee, mutta vahvimmat jäävät henkiin, kuten luonnonvalinnassa on yleistä. Mahdollisen liikaruokinnan, kalojen lisäyksen yms. ilmiöidenseurauksena hyväkuntoinen bakteeristo kehittyy nopeasti vastaamaan esiintyvät haasteet. [;)]
Tämä ei ole ainoa, joskin paras ja nopein tapa vahvan bakteeikannan tuottoon. Miksi siis tyytyä heikompiin.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
111na
Elite Member
Elite Member
Viestit: 9127
Liittynyt: 16:21, 27.12.2003

Viesti Kirjoittaja 111na »

Joku tolkku varmuusvaroihinkin. Löysää puhetta on "paras ja nopein". Muissa kohdin ymmärrän ajattelusi hyvin, mutten tuota ratkaisua annosteluohjeiksi. ( 1:päivä 5 ml 10% ammoniakkia lisätään kuhunkin 100 litraan akvaariovettä, 2: päivä samoin, 3. samoin, jne.)

(En jankkaa enempää tänään. Saa nähdä oliko tämä löysää. :))
arto_m
Junior Member
Junior Member
Viestit: 128
Liittynyt: 12:59, 23.06.2004
Paikkakunta: Imatra

Viesti Kirjoittaja arto_m »

Minä en oikein ymmärrä, miksi ammoniakkia pumpataan altaaseen koko ajan lisää, vaikka entinenkään ei ole vielä hävinnyt. Lisäksi siinä vaiheessa, kun bakteerit alkavat toimia, ammoniakin määrää vähennetään. En ymmärrä toiminnan logiikkaa. Eikö ennemmin kannattaisi pistää ammoniakkia sopiva määrä (mikä se sitten lieneekään), ja sen jälkeen pitää se siinä sopivassa määrässä?

Vai onko tuossa takana jotain sellaista, että jos heti aluksi laitettaisiin sopiva määrä, se tappaisi kaiken elävän samantien? Eli sopeutetaanko bakteerikantaa ammoniakkiin aloittamalla lisääminen vähitellen?
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Jep! Ei siinä sen kummenpaa taikaa. Sama on sitten jatkossa nitriitin suhteen; senkin pitoisuus alkaa nousta, kunnes sitä nitraatiksi hapettavat bakteerit "heräävät". Mitä enemmän ruokaa sitä nopeammin bakteerien määrä kasvaa, kunhan ne ensin on herätetty. Pyritään maksinikasvuun sekä ajallisesti että määrällisesti. Aikaa ei juuri voi lyhentää, koska kahden potensseissa mennään noin 18 tunnin askelin.
Ensin kasvatetaan ammoniumia nitriitiksi hapettavat bakteerit ja vasta kun nitriittiä on riittävästi, alkavat sitä nitraatiksi hapettavat bakteerit lisääntyä.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
111na
Elite Member
Elite Member
Viestit: 9127
Liittynyt: 16:21, 27.12.2003

Viesti Kirjoittaja 111na »

Ammoniakkiuskovaisten olisi syytä kokeilla teorioitaan kerrankin käytännössä. Sanovatko bakteerit todella nam nam ja kuinka prosessi sujuu. Tuolta voi katsoa mitä harrastaja (sanan varsinaisessa mielessä) sanoo, käyttää mm. sanaa ammoniakkilemmikki.

Kummasti tilanne täällä on alkanut näyttää sellaiselta, etteivät kypsyttelijät enää viitsi paljastaa, miten ammoniakkia oikeasti annostelivatkaan. :)

*Nyt oikeasti tämä lähti veks* Adjöö! Be happy!


Lisäys:

Jukka Järvelle.

Kuinka paljon olemmekaan puhuneet näistä! Se alkoi puolisentoista vuotta sitten, kun aloin aiheeseen tutustumaan. Tässä vaiheessa haluan mennä henkilökohtaisuuksiin vastoin palstan sääntöjä. On ollut mukavaa - näkeehän sen sananvaihtomme määrästäkin - ja erityisen mukavaa tässä aiheessa on nyt nähdä että sanot jo ettei suosittelemasi tapasi ole suinkaan ainoa. On vaikea olla kanssasi eri mieltä, mutta jokin aina kirvoittaa siihen. Tämä on palstan suola kannaltani, vaikka aistin myös kuinka monet muut ovat lopen kyllästyneitä kinasteluumme. Minä kiitän ja samalla onkin hyvä ajankohta sanoa ettei mikään ole ikuista: minä muutan pois ja nettiyhteytenikin katkeaa epämääräiseksi ajaksi kuun lopussa. Kiitos huomiostasi minulle, on ollut paljon hyviä hetkiä ja luulen että olet yleisemminkin hyvin pidetty ihminen täällä.

Kimmo Manner
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

Olen luvannut itselleni, etten ikuna enää hämmennä kypsyttelyjä ja tässä sitä ollaan... :roll:
http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/kypsytys.php kirjoitti:Ammoniakkiliuosta voidaan annostella altaaseen lääkeruiskulla, kunnes ammoniumpitoisuus oli 5-6 mg/l. Kypsyttämisen alkuvaiheessa ammoniumpitoisuus on edullista pitää noissa lukemissa, kunnes nitriittiä alkaa muodostumaan. Ammoniumin ja nitriitin määrät voidaan mitata joka päivä aamulla ja illalla, ja lisätä ammoniakkia niin, että ammoniumpitoisuus pysyi tuossa 5-6 mg.l. Tosin alkuvaiheessahan ammoniumia ei juuri luonnollisesti kulunut pienehkän bakteerikannan vuoksi.
Kun taas:
http://www.aquahoito.info/suomi/aloittelija/kypsytys.php kirjoitti: Siis 1:päivä 5 ml 10% ammoniakkia lisätään kuhunkin 100 litraan akvaariovettä; mitataan nitriitti.
2: päivä samoin
3. samoin
4. samoin
5. samoin
6. samoin
7. samoin; nyt pitäisi nitriittiä jo näkyä. Ellei näy, uusitaan jostain parempi multaymppi
Tuolla annostusohjeella ammoniumpitoisuus karkaa varmasti liian suureksi ja joudutaan vedenvaihdoilla pienentämään pitoisuutta, jotta bakteerien kasvu ei hidastuisi.

Vai oletko Jukka käytännössä kokeillut tuon reseptin?

Itsellä on tapauksia, joissa nitriittiä ei ole kypsytysaikana muodostunut veteen ollenkaan, reseptinä ollut:

1 pv. 5ml/100l
2 pv 1ml/100l
3 pv -"-
.
.
.
.
7 pv Nitraatti yli asteikon, 80% vedenvaihto ja kalat tankkiin

Ymppi ollut toimivasta altaasta ja mallia rankka. Pienemmällä ympillä on nitriittipiikkikin löytynyt, mutta homma on silloinkin ollut ohi parissa viikossa.

Reseptin toimivuuden olen testannut kuudessa altaassa.

Että semmosta, jatkakaa 8-)

Edit: Noh, jopas liina nyt vallan herkäksi heittäänty :P
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Siis kun nitriitti/nitraatti nousee yli 100 mg/ niin vaihdetaan vettä.
Muutoin ammonium:
1. kerta 5 mg/l
2. kerta nostaa 10mg/l
3. 15mg/l
4. 20 "
5. 25 "
6. 30 "
7 35 ", jolloin jo pitää nitriittiä alkaa ilmestymään eli
8. korkeintaan 37.5
9. korkeintaan 40 mg/l

Sitten ammoniumpitoisuus altaa laskea ja nitriitti nousta.
jne
Kuva

Korkealla siis käydään.

------------------

Jos vielä lisäisi ettei suosittelemani kypsytys ole suinkaan ainoa enkä ole sitä edes missään väittänyt. Toimiihan kalallinenkin kypsytys eikä tarvita edes ymppiä; kalaparat. [}:)]
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

jarvij kirjoitti:Jos vielä lisäisi ettei suosittelemani kypsytys ole suinkaan ainoa enkä ole sitä edes missään väittänyt.
Niin, tarkoitus ei ole riidellä, vaan keskustella rakentavasti. Tuossa reseptissäsi siis ammoniumpitoisuus nousee toisena päivänä kypsyttäjän toimesta jo kaksi kertaa yli suositellun pitoisuuden, jos bakteerikanta on vajavainen, on ammoniumpitoisuus kuudentena päivänä jo lähes kuusinkertainen suositeltuun (30mg/l vs. 5mg/l). Tuon luulisi jo rajoittavan bakteerien kasvua aika reippaasti, ja kypsyttäjä postaa palstalle viestin : apua nitriitti ei laske, tai muuta vastaavaa.

Olettaen että bakteerikanta on ympissä pieni ja heikko, omassa versiossani vasta kuudentena päivänä ollaan ammoniumpitoisuudessa 10 mg/l, jolloin kantakin on ehtinyt kehittyä ja hajoittaa osan ammoniumista nitriitiksi, jolloin ammoniumpitoisuus tuskin onkaan niin korkea ja kanta saa kehittyä häiriöttä.

Itse olen myös aina "testannut" valmiin altaan siten, että kun nitraatit on laskettu reippailla vedenvaihdoilla siedettäviin lukemiin, pudotetaan altaaseen pussillinen kaloja naamioituna ammoniakkiliuoksen muotoon. Eli ruiskauttanut altaaseen pari milliä ammoniakkia ja seurannut että nitraatti kohoaa ja nitriittiä ei näy. Vaatii noin vuorokauden tämmöinen varotoimenpide ;)

Tämä on vähän semmosta säätelyä, mutta suosittelisin muuttamaan tuota jatkoruokinta-annostusta pienemmäksi, sillä on kuitenkin homma saatu hoidettua kunnialla loppuun, ilman ongelmia. Liika-annostelijoilta niitä postauksia taas on tullut riittämiin...

Toimiihan kalallinenkin kypsytys eikä tarvita edes ymppiä; kalaparat. [}:)]


Tuosta olemme melkoisen samaa mieltä [}:)]

Lisäys: Jos olet Jukka tuon sivuillasi olevan reseptin itse käytännössä kokeillut, niin sitten ei mitään, mutta jos et niin kokeile ihan mielenkiinnosta :)
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
lilo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 719
Liittynyt: 21:50, 19.02.2004
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja lilo »

Miltäs Akvaariofani tilanne nyt näyttää?
Onko nitriitti pysynyt nollissa?
Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (Lapsen kouluaineesta poimittu)
Akvaariofani :)
Junior Member
Junior Member
Viestit: 227
Liittynyt: 20:33, 23.05.2005

Viesti Kirjoittaja Akvaariofani :) »

Kiitos kysymästä, hyvältä näyttää. Kalat voivat hyvin, eikä nitriitti ole noussut. Enää teen vain melko satunnaisia testejä, aina sama tulos: ei nitriittiä. :D
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”