Oulun kalakaupat vaan vähenee

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
tellu73
Junior Member
Junior Member
Viestit: 82
Liittynyt: 16:39, 03.04.2006

Viesti Kirjoittaja tellu73 »

Täälä kun on monta kertaa maristu sitä,kun liikkeet lopettaa.Varmasti syitä huonoon menestykseen on monia.

Tilannetta ei varmasti auta ainakaan se,että (täälläkin olevat)harrastelijat tilaavat tuotteita netistä,varsinkin ulkomailta. Se on aina siltä suomalaiselta pieneltä yrittäjältä pois.Tuskin pienillä paikkakunnilla taikka yleensä pikkuputiikeilla on mahdollisuuksia selvitä hengissä,jos asiakkat hakevat vain silloin tällöin jotain pientä muutamalla eurolla.

Onhan niitäkin asiakkaita,jotka eivät tilaile netistä,mutta heidän varaan sitä menestystä on turha jättää.

Vaikkakin ulkomailta tilattaessa saattaa säästää jonkin verran,itse kannatan kuitenkin ihan sitä oman maan työllistämistä.Eli mun mielestä on ihan turha marista tuosta asiasta,jokainen voi vaikuttaa asiaan omalla käyttäytymisellä.

Jos me alettais jokainen tekemään ostoksia ulkomailta ja jätettäis kotimaan kaupoista ostamasta,oltais täällä jokainen työttömiä..et sillai
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
fisuli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 563
Liittynyt: 15:02, 15.10.2001
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja fisuli »

Eläinkauppojen asiakkaista kyllä niin pieni prosenttiosuus on meitä "tosiharrastajia", jotka oikeasti tilaavat tavaraa ulkomailta, että en kyllä usko sen kaataneen liikkeitä täältä Oulusta. Vaikka kyllähän yhdelläkin isolla ulkosuodattimella on kauppialle taloudellista merkitystä, että tilaako sen Saksasta vai ostaa lähikaupasta. Silti suurin osa eläinkauppojen asiakkaistahan on ihan "tavallisia" harrastajia, jotka ostavat niitä neontetroja ja miljoonakaloja, ja myös kaikki tarvikkeet lähikaupasta, ja ne sen suurimman katteen kauppiaalle tuovat.
Enkä minä ainakaan mene sormella osoittelemaan niitä jotka tavaraa muualta tilaavat, niinhän se on että ihminen ostaa sieltä mistä halvimmalla saa. Niinhän se on kaikessa. En minäkään osta niitä pottuja kalliimmalla toisesta kaupasta vain siksi että se olisi jotenkin eettisempää, vaan sieltä toisesta mistä saan ne halvimmalla. Kilpailu se on joka tätä markkinataloutta pyörittää :mrgreen:
"Miten minä, joka olen niin järkevä, voin olla niin vähä-älyinen!?"
"Monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään."
- Muumit
tellu73
Junior Member
Junior Member
Viestit: 82
Liittynyt: 16:39, 03.04.2006

Viesti Kirjoittaja tellu73 »

No en minäkään niitä perunoita ehkä ostais vitosella kilo,jos muualta saa eurolla.Enkä tarkoittanut juuri Oulun putiikin kaatumista vaan yleisesti.Eiköhän se ole niin,että jos kaupassa ei käy asiakkaita tarpeeksi,niin on pakko laittaa lappu luukulle.

Ja miksi sitten ne asiakkaat eivät käy ostoksilla?Koska ostelevat jostain muualta.

Mutta kyllä mun periaate kuitenkin on se,että kaikki se mitä tarvitsen elämässäni,ostan Suomesta,saadaan silloin rahat kiertoon juuri sinne mihin ne kuuluvatkin,ettei tarvitse lihottaa suoranaisesti ulkomaisia lompakoita.
No onhan ne tuotteet ulkomaisten yritysten valmistamia,mutta suomesta kun ostan,niin varmistan sen,että suomalainen yrittäjä sekä työntekijät saavat palkan,joka ei kaikille ole itsestään selvä asia.Työttömiä kun on aivan liikaa tässä maassa.

Eri asia on taas sitten matkailu,kun ostaa jotain tuliaisia.Mutta muutoin ei kiitos.
Toisaalta jotkut akvaariotarvikkeet on hintavia,mutta jokaisen joka harkitsee akvaarion laittoa pitäisi ymmärtää se,että jos oikeasti ei ole varaa panostaa ja joutuu jokaisen senttinsä laskemaan,jotta normaali elämä sujuisi,niin kannattaisiko harkita lajin vaihtoa.Tai edes odottaa kunnes olisi sitä valuuttaa sen verran,että voi kituuttamatta tai saitailematta ostaa edes kotimaasta.

Syy lamakausiin johtuu siitä,että ei ole tuotteille ostajia ulkomailla saatikka sitten kotimaassa.Ja kun ei ole ostajia,ei ole töitä,ja kun ei ole töitä ei ole rahaakaan.Ja kun mediat sitten oikeen hehkuttaa sillä kuinka ostaminen on laskussa ja pelotellaan ihmisiä siitä, että nyt on laihat kaudet tulossa,ei kukaan uskalla ostaa.Siitä sitten seuraa kaikkea sitä mitä 90-luvullakin nähtiin.Nyt kun pyyhkii hyvin,ei pitäisi aloittaa sitä samaa oravanpyörää uudestaan.Siksi kotimainen yrittäjyys kunniaan [;)]
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
akirpap
Member
Member
Viestit: 414
Liittynyt: 16:33, 26.01.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja akirpap »

Mihinkähän ne esim. Lidliin ja Gigantiin kannetut eurot menevät.. ;) (njoo, kyllähän Lidlissäkin työllistetään suomalaisia opiskelijoita nälkäpalkoilla)

En kyllä kamalan huonoa omatuntuntoa pode, Saksaan menee kuitenkin ehkä 10-20% akvaarioihin kuluttamistani euroista (viimeisen parin vuoden aikana, sitä ennen jo reilu 10v harrastusta). Ihan kotimaiset, ja etupäässä paikalliset yrittäjät ne loput saavat. Niin ja toiset harrastajat, ja ryöstöhintaiset posti ja matkahuolto.. :roll:
Ja kuten edellä mainittu, suurin osa eläinkauppojen tuloista tulee varmasti (varsinkin Pohjois-Suomessa) tavallisilta harrastajilta joilla ei ole hajuakaan saksantilailuista.
Yucca
Junior Member
Junior Member
Viestit: 191
Liittynyt: 18:56, 19.03.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Yucca »

Oulun keskustasta on häippässyt myös Petmania. Enää taitaa keskustassa olla vain Lilzoo jäljellä. 8O

-Jukka
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Viesti Kirjoittaja JJVi »

Joo myös petmanialta lähti parkkipaikat, eikä operaatio ikkunateippi auttanut vaan liike oli edelleen tunnistettaviss akvaariosopiksi.

Kiimingin keskustassa aloitti hiljattain uusi karvaelukkaliike, johon on vissiinkin jollain aikataululla tulossa myös kaloja.
/jari
fisuli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 563
Liittynyt: 15:02, 15.10.2001
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja fisuli »

Hmm, tuon Kiimingin putiikinhan vois käydä katsastamassa ja samalla udella onko sinne kaloja tulossa, ja jos niin millä aikataululla sitten [;)]
"Miten minä, joka olen niin järkevä, voin olla niin vähä-älyinen!?"
"Monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään."
- Muumit
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Viesti Kirjoittaja JJVi »

Joo ei siellä vielä ole oikein muuta nähtävää kuin joku maakilpikonna. Kaloja on kyselty kuulemma paljon, saas nähdä kuinka akvaariokauppiaan ura sujuu kun liikkeen alkuperäinen ajatus on myydä karvaelukkatavaraa.
/jari
Annusa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 25
Liittynyt: 23:19, 08.08.2006
Paikkakunta: kiiminki

Kiimingin elukkapaikka

Viesti Kirjoittaja Annusa »

Noh joo,,,mitä tuossa kävin ikkunasta eräänä iltana kurkisteleen(kiimingin eläinkauppaa) niin aika tyhjältä näytti. Heräsi vaan heti kysymys että mitäköhän ne siellä myy????
Onkohan edes kannattavaa, kun ajattelee kaikkia muita olleita liikkeitä ja sitä mitä kiimingissä tällä hetkellä on??
Plääh, ärsyttää tää koko kiiminki kun ei täällä ole mitään palveluita. :(
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Re: Kiimingin elukkapaikka

Viesti Kirjoittaja JJVi »

Annusa kirjoitti:Noh joo,,,mitä tuossa kävin ikkunasta eräänä iltana kurkisteleen(kiimingin eläinkauppaa) niin aika tyhjältä näytti. Heräsi vaan heti kysymys että mitäköhän ne siellä myy????
Onkohan edes kannattavaa, kun ajattelee kaikkia muita olleita liikkeitä ja sitä mitä kiimingissä tällä hetkellä on??
Plääh, ärsyttää tää koko kiiminki kun ei täällä ole mitään palveluita. :(
Joo sama kävi kyllä mullakin mielessä, liikkeen pitäisi varmaan saada myytyä koko varastonsa kerran viikossa että kannattaisi.
/jari
lare88
Junior Member
Junior Member
Viestit: 142
Liittynyt: 15:01, 25.06.2005
Paikkakunta: Kiiminki

Viesti Kirjoittaja lare88 »

Kiimingin ongelma on sama kuin muidenkin kasvukeskusten ympäristökuntien: Ihmiset eivät viitsi käyttää oman kunnan palveluita kun "vieressä" on kaupunki parempine valikoimineen.
Itse en ole käynyt edes kurkkimassa ko. liikkeessä, koska luin paikallislehdestä että keskittyy kissoihin, koiriin ja hevosiin. Myöhemmin tulee lintu- ja jyrsijäpuoli, tai jotenkin sinnepäin. Kaloista ei puhuttu halaistua sanaa.
Minkä urheilussa saavuttaa sen terveydessä menettää.
Meppuru
Starting Member
Starting Member
Viestit: 37
Liittynyt: 09:46, 16.08.2006
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Meppuru »

Kävin eilen akvaarioshopissa, siellä oli kääpiöpallokaloja. :D mitetityyttää vain ostaa niitä siitä kaupasta, mutta en tiedä tuleeko toista mahdollistuutta. [:I] Sitten siellä oli kaksi kiekkokalaa, red pigeon oli se toinen 54 euroo, mut sitä toisen nimeä en muista mut se oli 43 euroa.
Partamonneja oli myös siellä, kun katsoimme sinne altaaseen niin siellä oli iso partamonni kuolleena pohjalla...

Keskustan lilzoossa oli pallomolleja, ne oli vissiin semmonen laji jonka joku oli itse risteyttänyt vai kuinka? hassun näköisiä kaloja..
Yucca
Junior Member
Junior Member
Viestit: 191
Liittynyt: 18:56, 19.03.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Yucca »

Ne pallomollit on jalostettuja purjemolleja, joiden muoto johtuu selkärenkaviasta. Ihan kivan näkösiä (ainakin näin pallomuotoisia kultakaloja omistavan silmissä), mutta aika sairaita elukoita. :roll:
Nööri
Starting Member
Starting Member
Viestit: 7
Liittynyt: 11:28, 28.09.2006
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Nööri »

Itsellä ei tuo Lilzoo ole kyllä napannut, kuolleita kaloja suodattimen kylkeen imeytyneinä, huonoa, ynseää palvelua ja suppea valikoima. Lupasivat tilata minulle erään tarvikkeen mutta en muistanut kaikkia tietoja sitä varten joten soitin kotiin päästyäni. Soitin n. 10 kertaa liikkeen aukioloaikana, mutta koskaan ei vastattu... Akvaariosopissa olen käynyt vain kerran. Ehkäpä siirryn minäkin Zeppeliiniin.
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

tuo kuolleitten kalojen syndrooma on kyllä Lilzoossa ongelma. Taitotassussa lupasi että jos jotain tavaraa tarttee niin sanoa hyvissä ajoin, kun lähetys tulee joka toinen viikko.
Teemu Salonen

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Lare88 kirjotti asiaa:

Kiimingin ongelma on sama kuin muidenkin kasvukeskusten ympäristökuntien: Ihmiset eivät viitsi käyttää oman kunnan palveluita kun "vieressä" on kaupunki parempine valikoimineen.

Tämä ihan sama ilmiö koskee koko suomea. Ei viitsitä asioida paikallisessa kaupassa vaan tavarat pitää tilata keskieuroopasta... Ja kaikki tämä muutaman euron säästön takia. Sitten ihmetellään, minkä takia suomalaisten kauppojen valikoimat supistuu, laatu laskee jne.
Annusa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 25
Liittynyt: 23:19, 08.08.2006
Paikkakunta: kiiminki

kiiminki

Viesti Kirjoittaja Annusa »

Niinpä niin,,,,Mutta on se kummallista että sitten tuossa lähikunassamme Haukiputtaalla on kaikki mahdolliset liikkeet mukaan lukien eläinkaupan(eikös siellä olekkin musti ja mirri tai jokin vastaava?),,,Kaikkia kyllä luvataan tulevaksi mutta mitään ei loppu peleissä ilmesty. Kyllä ainakin itsellä tulis käytettyy palveluja jos niitä olis lähellä, kun ei noi kaupungin hulinat kiinnosta, saapi työn puolesta ihan kylliksi sitä hulinaa [;)]
No mutta toivomme että kiimingin kauppa kehittyy ajan mittaan ja jospa siellä joskus olis myös niitä akvaario tarvikkeita,,,, [;)]
fisuli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 563
Liittynyt: 15:02, 15.10.2001
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja fisuli »

On HP:lla Musti ja mirri, ja sen lisäksi Säästökuoppa, (tasokas) kenkäkauppa (täällä muuten myydään usein samoja malleja kuin keskustan Andiamossa, tosin huomattavasti halvemmalla!), kolme-neljä vaateliikettä, joista ainakin kaksi erikoisliikkeitä ja paljon muuta. Ja Kiimingissä ei tosiaan ole mitään, vaikka matkaa Ouluun on molemmista suunnillee saman verram. Ihme juttu.
"Miten minä, joka olen niin järkevä, voin olla niin vähä-älyinen!?"
"Monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään."
- Muumit
Annusa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 25
Liittynyt: 23:19, 08.08.2006
Paikkakunta: kiiminki

Viesti Kirjoittaja Annusa »

Että ei muutakuin kunnan miehet vaan uusintaan [;)] Niin voi meilläkin täällä kiimingissä joskus olla eläinkauppa ja paljon muuta!!!
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Viesti Kirjoittaja JJVi »

Kiimingissä on sellainen ominaisuus (ei siis vika), että itse kunnan keskusta on pieni.Väkimäärä on hajallaan ja kun kerran joka tapauksessa joutuu liikkumaan autolla, samalla sitä ajaa Ouluun asti. Lisäksi kuusamontiessä on pitkään pidetty mahdollisuus eritasoliittymien kaavoittamiseen kiimingin keskustan kohdalle ja kirkkaan vihreä kunnanhallitus on pihdannut keskustan kaavoitusta viimeiseen asti. Nythän se on hiljattain vihdoinkin kaavoitettu ja kaavassa on varattu tilaa mm. isolle huoltoasemalle ja lidlille.

Ja onhan noita erikoisliikkeitä jotkin koettaneet, mitälie styleziä ja porkkanaa on perusteltu.... ja alle vuoden ne ovat sitten lopettaneet.

Nämä havainnot siltä neljältä vuodelta kun täällä olen asunut ja hyvin täällä viihtynyt.
/jari
Annusa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 25
Liittynyt: 23:19, 08.08.2006
Paikkakunta: kiiminki

Viesti Kirjoittaja Annusa »

Niin mikäs täällä asustaessa,,,onhan täällä viihdytty sitten koko elämä [;)] Välillä on tietty muuallakin käyty asustamassa, mutta kai se veri sitten vaan veti takas tänne...
Luulunpa että tänne tarvittaisiin ketju liikkeitä joilla on mahdollista pitää hiukan halvempia hintoja, niin luulenpa vaan että kysyntää olisi.
mutta menipä tää taas hieman sivu aiheen,,,tais olla alkujaan puhe akva kaupoista :D
Anumaarit
Member
Member
Viestit: 333
Liittynyt: 15:55, 17.03.2006
Paikkakunta: Oulunlääni

Viesti Kirjoittaja Anumaarit »

Jos kuolleista kaloista puhellaan, niin viimeksi kun kävin Zeppeliinin liikkeessä yhden altaan pohjalla oli kuollut platy. Aikas mössönä se siellä killu ja toisessa altaassa kuollut millis. Tasokas liike silti, tämä tykkää!! [;)]
~ NÄHDÄÄN NÄKYJÄ ~
Anna*
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 22:41, 15.01.2005

Viesti Kirjoittaja Anna* »

Yksi liike tulee lisää, Haukun Paikka 2 avataan Oulussa marraskuussa :D
akirpap
Member
Member
Viestit: 414
Liittynyt: 16:33, 26.01.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja akirpap »

Anna* kirjoitti:Yksi liike tulee lisää, Haukun Paikka 2 avataan Oulussa marraskuussa :D
Jippijaijee!! Samat omistajat? Onko tietoa minne? Akvaariopainoitteinen? :mrgreen:
Meppuru
Starting Member
Starting Member
Viestit: 37
Liittynyt: 09:46, 16.08.2006
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Meppuru »

Ompas kiva uutinen, että hakun paikka tulloo tännekkin, kumpa siellä olisi kalatarvikkeita sekä kaloja! Minnekköhän se mahtaa tulla.. :D
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”