Projektina akvaariopöydän rakentaminen
Valvoja: Moderaattorit
Projektina akvaariopöydän rakentaminen
Tervehdys.
Ajattelin laittaa muutaman kuvan akvaariopöydästä jota olen kasaillut jos siitä vaikka olisi jollekkin toisellekkin inspiraation lähde.
Pöydän koko 100x40cm ja korkeus on säätöjalkoineen 60cm.
Materiaalina on mäntyliimapuulevy koko 100x30 ja 100x40.
Alalevy on sahattu kokoon 98x39 ja pystypuut 50x38 päälikansi on 100x40 sekä ovet 29,50x49,50 ja takapalat 30x50.
Kasaukseen käytetty 4x60 puuruuveja sekä kulmarautoja 50x50 ja niihin ruuvit 4x16.
Kuvista puuttuu vielä ovet jotka ovat parhaillaan maalattavana autotallissa mutta niistä tulee hopeanväriset kuten tuossa yhdessä kuvassa näkyy orginaalipöydässäkin olevan.
Maalina on käytetty Tikkurilan Miranol sävyte maalia ainoa mihin en toistaiseksi ole tyytyväinen niin tuo maali olisi saanut olla puolihimmeää.
Toki ei se paljon jää näkyviin kun allas tulee päälle ja ovet paikalleen.
Kustannus arvio on tällä hetkellä siinä 90€ ja uskon että siinä 100€ tietämille jää kun kaikki on paikalla.
Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4
Kuva 5
Muutettu isot kuvat linkeiksi -ylläpito

Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
-
- Advanced Member
- Viestit: 1451
- Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
- Paikkakunta: oulu/Kempele
Hyvän näköinen, eikä nätä mitenkään vaikea tekoiselta. Muuten voisinkin saada inspiraation, mutta olen laiska aloittamaan mitään ja huono puutöissä. Joku kaunis päivä teen, pienemmille altaille yhteisen jalustan, ehkä kopsaan idean tuosta tai sitten tekaisen teräsputkista, kuitenkin tuo metalli on lähempänä omaa alaa.
Kestävän ja jämäkän näköinen jalusta, eikä paha hintakaan olisi.

Enpä ole tarkastanut mutta on ne senverran vahvaa tekoa että tuon altaan painon kyllä kestävät (180L). Jalat ovat kromattua rautaa ja säätö ruuveina on täysin samanlaiset kuin akvaarioiden alumiinijalustoissa.
Hypin pöydän päällä kun olin saanut sen kasaan ja minullekkin tuota elopainoa on kertynyt 130kg verran joten uskon kyllä jalkojen kestävän myös altaan alla.
Hypin pöydän päällä kun olin saanut sen kasaan ja minullekkin tuota elopainoa on kertynyt 130kg verran joten uskon kyllä jalkojen kestävän myös altaan alla.

Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
Ihan ok systeemi. Mä oisin kuitenkin jättänyt kulmaraudat pois ja vedellyt levyt toisiinsa läpiruuveilla. Sen lisäksi palkittanut etureunan ylhäältä ja alas laittanut kehäsokkelin. Noilla mitoilla ja tolla rakenteella ei tarvita säätöjalkoja. Nuo rautakauppa kamat on juuri niitä jotka maksaa noissa koppuloinneissa. Niitä kannattaa jättää mahdollisimman paljon pois kun ovat periaatteessa turhia. Ja joskus ikävän näköisiä.
Noissa säätöjaloissa kannattaa ennen ostoa tarkistaa että säätöruuvin vastajenka on metallia tai muovin sisällä on metalli mutteri. Joskus niitä on ollut kokomuovisiakin. Tuo mallijalusta kyllä kestää sen normaali altaan mikä siihen päälle mahtuu.

No ne on vedetty läpiruuvein ja kulmaraudat on vain varmistuksena. No ruuvit ja kulmaraudat eivät maksaneet minulle mitään. Ja säätöjalat taisi olla 1,50€ kpl eli en niistä konkkaan mene ja tarvitsen niitä ,työhuoneen lattia seinänpuolelta vähän korkeampi joten säätöjalat ovat tarpeen.
Kyllä tässä projektissa suurin raha meni tuohon mäntylevyyn. Eli 4 kpl100x40 ja 3kpl 100x30 levyä n. 55€ ja maalit n30€. Olisinhan voinut lakata tuon pöydän sitä lakkaakin kun kotona olisi löytynyt. Mutta halusin kokeilla maalilla eli se siitä. Se onko nuo kulmaraudat ikävän näköisiä niin eivät minua haittaa jäävät ovien taakse eli eivät jää näkyviin.

Oli tukevan näköisetkarihe kirjoitti: Hypin pöydän päällä kun olin saanut sen kasaan ja minullekkin tuota elopainoa on kertynyt 130kg verran joten uskon kyllä jalkojen kestävän myös altaan alla.

Hyvin kuvattu projekti!
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
Sen "painumisen" voi ehkäistä helposti lisäämällä siihen jalan kierretankoon yhden kiristysmutterin.try-out kirjoitti: nuohan voi painua ainakin jos korkeutta säädetty lähelle maksimin.
Ja samoilla linjoilla moittenkin kanssa että kyllähän tuo kestää ja hienoa että jotkut jaksavat dokumentoida projektejaan.. Itse tosin jos olisin maalipinnalla tehnyt olisin hakenut vastaavan paksuista MDF levyä ja kitannut reunat tasaisiksi. Liimapuun olisin vetänyt sisustukseen sopivalla Osmolla.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa

Joo Osmolla itsekkin käsittelen pääsääntöisesti.
Mutta nyt oli idea tehdä pöydästä mahdollisimman samannäköinen kuin akvastabilin orginaali. Siitä syystä väri tuo siniharmaa ja ovet tulevat olemaan hopean väriset kunhan saan asennettua sopivat saranat.
Stekkasin noi jalat ja oli myös niin että muovikierre sieltä löytyi. Toki kierre on 30mm pitkä joten tuskin tuottaa ongelmaa.Päätin kuitenkin modifoida niitä siten että lisään kiristysmutterin ja korilevyn tuohon juureen niin sillä poistetaan se vaihtoehto että pääsisi rikkomaan kierteet.
Kiersin 3 rautakauppaa ja en löytänyt yhdestäkään kalustejalkoja joissa tuo rungon kierreosa ei olisi ollut muovia. En väitä mutta muistaakseni tuossa isossa akvastabilissakin oli muoviset säätöjalat eli siihen suuntaan ollaan kovasti menossa.

Aika vaikea on löytää noin pieniä säätöjalkoja sellaisina että ne kestäisi jotain. Yleensäkkin kunnolliset säätöjalat on kiven alla. Mutta jos laittaa pari koriprikkaa tuon muovihärpäkkeen alle ja siihen uuden mutterin ei jalka pääse pettämään pahimmillaankaan kuin muutaman millin.
Itse jos tekisin altaan, hakisin suosiolla joko valmiit säätöjalat ja poistaisin niistä muovin. Ja lisäisin hitsaamalla kunnolliset mutterin putken sisään ja sopiva kierretanko ja siihen mutterit alas ja näihin reilummat metallin palat(jos ei siis halua hitsata lätkiä suoraan kierretangon päähän). Näin koko jalka olisi metallia ja kestäisi varmasti. Ja jos aluslevyt olisi vaikka 15cm halkaisijaltaan jakaisi se painoakin jo paljon tasaisemmin kun nuo pienet töppöset jotka painaa jälken melko herkästi kovempaankin lattiaan.

Itse se on kaikki tehtävä jos hyvää haluaaToniR81 kirjoitti: lisäisin hitsaamalla kunnolliset mutterin putken sisään ja sopiva kierretanko ja siihen mutterit alas ja näihin reilummat metallin palat

Katsoin vaan juu kerran bauhausin valikoimaa ja sopivalla painon kestolla kuusi jalkaa olisi maksanut saman kuin tilattu akva pöytä

Mutta juu, mutterilla ja parilla prikalla olisi saanut riittävän tuen aikaan kohtuu hintaisiinkin jalkoihin.
Aivan nätti jalusta, ei siinä mitään. Jos joku aikoo kopioida tuon mallin isomman altaan alle, nuo keskimmäiset säätöjalat pitää ehdottomasti siirtää pystylevyn kohtaan ja lisätä vielä toisenkin pystylevyn kohtaan jalat. Nythän tuossa varsinkin tuo etummainen keskijalka on lähes turha koska se on sijoitettu keskelle levyä ja ei kanna käytännössä juuri mitään.
/jari
-
- Advanced Member
- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
Juu-u, kyllähän se niin on, että itse tekemällä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Tietysti tarvitaan niitä käden taitojakin.
Sitten ihan yksi ihmettelevän kysymys näin yleisesti ottaen:
Onko tuolle joku rakennus kestävyydellinen syy, että takalevy on koottu useammasta palasta noiden väliseinien väliin. Itse olen rakentanut aina toisin niin, että olen käyttänyt takalevynä vain yhtä palaa. Sitten olen ruuvannut sen vain kiinni takalevystä välilevyihin, sekä samoin kannesta ja pohjasta välilevyihin.
Näin ne tupataan yleensäkin rakentamaan, yksinkertaisempaa ja siistimpää, mutta onko sitten jotenkin rakenteellisesti heikompaa. Vaikka itse kyllä luulisi, että yhtenäiset palat tukisivat paremmin.
Itse sain rakennettua juuri tuon 1430litraisen jalustan ovia vaille valmiiksi, tosin siihen piti rakentaa runko ensin ja sitten vasta päälle levyt niin kuin normaalistikin kaapeissa. Seuraavan altaan kaapin 780litraisen alle taas rakennan tavallisempaan tapaan vähän niin kuin tuonkin, mutta yhtenäisellä takalevyllä.
Itse käytän myös Osmon vahoja, useamman kerroksen kun laittaa niin tulee erittäin hyvin vettä hylkivä kaappi. Melamiinikaappia en enään ikinä ota käyttöön huonojen kokemusten vuoksi.

Mä nyt vastaan tohon palakysymykseen vaikka en tiedä rakentajan motiivia mutta epäilisin kyseessä olevan vain helpoimmin saatavissa olevan materiaalin hyödyntäminen. Eli ostetut levyt oli kaikki sitä kolmesatasta.
Lähestymistapa on sinänsä oikeaoppinen koska ensisijaisesti pitää aina käyttää helpoimmin saatavilla olevia materiaaleja ja systeemejä. Monet menee merta edemmäs kalaan metsästelemään tarvikkeita jotka eivät yleensä ole edes tarpeellisia,kuten esim. nuo säätöjalat. Puujalusta oikein tehtynä ei normaalisti tarvi säätöjalkoja koska rakenne toimii eri tavalla kuin alumiinikehikko johon ne säätöjalat kuuluu.
Tausta siis kannattaa mieluummin tehdä yhtenäisestä levystä. Niin tulee tukevampi ja vähemmällä työllä. Sen lisäksi sen taustan ei tarvi olla samaa ainetta kuin runko. Taustaksi riittää aivan hyvin 3mm kovalevy hyvin paikalleen hakattuna. Taustan virka on estää jalustan kaatuminen ja siihen tuo 3mm piisaa vallan hyvin. Toki mikään ei estä sitä paksummalla laittaa mutta tarpeellista se ei ole.

Niinpä, siksi kirjoitinkin että jos tuon mallin kopioi ison altaan jalustaksi. Mutta kyllä jos tuossakin keskimmäistä säätöjalkaa alkaa ylöspäin kiertämään niin alalevy alkaa taipumaan.joppe kirjoitti:Ei ole käytännön merkitystä tuossa mallijalustassa vaikka lähtökohtaisesti jalat pitäisi olla aina pystytukien kohdalla.
/jari
No jospa minäkin vastailisin mitä olin tekemässä.
Eli joppe oli oikeassa taustalevy tehtiin palasista koska ei ollut järkevään hintaan saatavilla 100x50 mäntylevyä ja en sitä vanerista halunnut tehdä.
Mitä noihin säätöjalkoihin tulee niin olen samaa mieltä että isommassa altaassa pitäisi olla noiden välipuiden kohdalla mutta tämän kokoisessa ei ole mitään väliä.
Ja vielä tarvitaanko tässä tapauksessa säätöjalkoja kyllä tarvitaan ilmoitin jo tuolla aikaisemmin että työhuoneeni lattia on vinossa joten allasta ei saa siittisti laitettua ilman säätöjalkoja.
ToniR81 olisi halunnut laittaa 15cm metalilevyt säätötassujen alle painonjakauman tasaamiseksi. No tuohon totean että ihan vapaasti mutta tässä ei tosiaankaan olla tekemässä rautavarasto hyllykköä.
Minulla on kahdessa muussa altaassa vastaavanlaiset säätöjalat jotka ovat kooltaan 300L ja 250L ja mitään jälkiä ei ole jäänyt parkettiin tai työhuoneessani olevaan toimistolaminaatiin.
Ja se pitää muistaa että nyt on kyseessä 18mm mäntylevy eikä mikään mdf levy joka saattaisi taipua tuosta keskimmäisten tukien kohdalta jos säätö olisi aivan pielessä.
Lopuksi vielä totean että jos olisin pöytää ollut tekemässä vaikka yli 500L altaan alle olisi ratkaisut olleet toki erinlaisia. Ja tämänkin altaan löysin edeliseltä omistajalta pyörillä olevan Tv-tason päältä joten uskon sen nyt olevan pareman alustan päällä kuin ennen.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Aina kun jotain tekee, saa rakentavaa kritiikkiä..
Sattui vaan itsellä niin hiljan kun katselin jalkoja enkä sitten uskaltautunut niitä laittamaan. Olisihan nuo hyvät.
Jos tv tason pyörät kestää, kestää kyllä nuo jalatkin. TV-tasolle yleensä luvataan n 50kg kestoa painon suhteen. Tokihan niissä aina pieni turvavara löytyy.
Rakentava keskustelu kirjoitettuna ompi vaikeaa, tarkoitus ei ollut tosiaankaan mitenkään kritisoida.
Ja vaikka monesti 100-200L allas tuntuu pieneltä, voi niidenkin kanssa törmätä yllättäviin ongelmiin. Juuri parisen viikkoa sitten meinasin rikkoa 110x55x35 altaan (35 korkeus) laittamalla sen 650L altaan alumiinijalustan alle. Eli siis alumiinprofiilien väliin levyt (alumiiniprofiileissa listat joiden väliin sai pudotettua levyt) ja allas siihen retkipatjan päälle. Allas täyttyi iloisesti, kunnes tulin vilkaiseeksi levyjä, jotka olivat taipuneet varmaan sellaiset 5mm. Äkkiä allas tyhjäksi ja sahaamaan 2x4" pätkiä puuta tueksi.