Luotettava ulkosuodatin?

Valaisimet, suodattimet, lämmittimet ym.

Valvoja: Moderaattorit

sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Olen uusimassa 720 litraiseni suodatusta. Vuosi sitten suunnitelmani oli laittaa altaaseeni mattosuodatin ja kaikki tarvikkeetkin ostin jo valmiiksi. Vasta siinä vaiheessa, kun olin saanut mattosuodattimen jo suunniteltuakin ja olisin aloittanut toteutuksen niin mieheni sai sanottua mielipiteensä. Hän ei halunnut, että virittelen mitään omia juttuja vaan hänestä olisi mukavampi jos ostaisimme kunnon ulkosuodattimen altaaseen. No sovimme, että tehdään sitten niin. Nyt vuoden verran allas on toiminut alimitoitetulla ulkosuodattimella ja kahdella eheimin 2048 sisäsuodattimella ihan hyvin.

Nyt kuitenkin olen lisännyt kalojen määrää, pian tulee uusi plekokin eli nyt olisi aika laittaa suodatus viimeisen päälle kuntoon. Tällä hetkellä altaassa oleva ulkosuodatin ei tule jäämään minulle käyttöön vaan annan sen serkulleni myymän akvaarion mukaan. Altaassani asuu myös isommaksi kasvavia kaloja esim. pusukaloja eli suodatus kannattaa valita kunnolla.

Aluksi ajattelin laittaa suodattimeksi fluval fx5:n, mutta se ei mahdu akvaariokaappiini ja siksi olenkin alkanut miettiä muita vaihtoehtoja. On alkanut houkutella ajatus, että laittaisinkin kaksi pienempää ulkosuodatinta, koska silloin saisin suodattimet kivasti piiloon ja siitä olisi sekin etu, että niitä voisi puhdistaa aina vuorotellen eikä bakteerikanta silloin järkkyisi niin helposti.

Haluan, että suodattimissa ei ole mitään turhaa elektroniikkaa tai nippeleitä (senkin takia aloin epäröimään tuota fluvalia). Suodattimen pitäisi myös olla hyvässä maineessa vuotamattomuutensa ansiosta. Olisiko kriteerieni mukainen suodatin eheim classic 2217 vai olisiko joku muu luotettavampi? Näissähän on nykyään tuplahanatkin joten ne on helppo ottaa puhdistettavaksi. Onko noissa suodattimissa tuo kannen kiinnitys luotettava?

Näitä 2217 classic suodattimia olin ajatellut ottaa siis kaksi kappaletta ja laittaa niihin täytteeksi kumpaankin n. 5 litraa muovisia biopalloja (sellaisia n.4cm halkaisijaltaan olevia) ja päälimmäiseksi pari karkeahkoa suodatuslevyä (niitä sinisiä joita tulee suodattimen mukana). Tulisiko tällä systeemillä hyvä ja pitkän huoltovälin omaava suodatus? Tarvitseeko näiden ulkosuodattimien kanssa vielä käyttää sisäsuodatinta/suodattimia lisänä?
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Debugger
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 610
Liittynyt: 18:36, 20.11.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Debugger »

Ostin Cicce 800l/h ulkosuodattimen ja hyvä on, Fluvalin mallien oloinen. Hyvä peli hinta 156€, 6 litran pänikkä, kolme koria ja yksi keskusputki kori makaroneille tms. keraamisille ym. biologisille. Patruunat mukana, yksi karhea/kaksi hienoa+makaroonit. Voi käyttää halutessaan mitä tahansa aineksia korien täyttöön.

Itselläni on kaksi sisäsuodatinta vielä, toinen diffuusoi ja toinen pohjalikaa imuroi.
Minä kerkiän portille 0,8 sekunnissa, entä sinä?
My love: Chiclidae
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Oliko suodatin Sicce eikä cicce? Kummallakaan nimellä ei kyllä löytynyt kauheasti tietoa edes englanniksi tai sitten en vain osaa hakea... Ulkonäöltään minusta Eheimin classic näyttää turvallisemmalta, koska tuossa vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia kohtia jotka mahdollisesti joskus saattavat alkaa vuotamaan ja classicin saa halvemmalla. :) Pelkään ehkä vähän liiaksikin , että ulkosuodatin alkaa vuotamaan...

Muokkaus: Nyt löysin Siccen sivut ja sieltä löytyikin erinäköisiä ulkosuodattimia mitä äskön löysin.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Debugger
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 610
Liittynyt: 18:36, 20.11.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Debugger »

Sicce on italialainen, tässä engelska produktio sivu http://www.sicce.com/prodotti.php?fam_p ... ez=6&id=42" onclick="window.open(this.href);return false; Tämä laite oli oman vakikauppani valikoimassa ja kehuttu laite.

Uskallus kannatti.
Minä kerkiän portille 0,8 sekunnissa, entä sinä?
My love: Chiclidae
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Tutkiskelen tuotakin suodatinta. :) Muitakin kokemuksia saa laitella.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Debugger
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 610
Liittynyt: 18:36, 20.11.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lahti

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Debugger »

Vielä jatkoa, tähän peliin sain mukaan kaksi eri suutinsarjaa, seitsemän pisteen pintarikkoja putken ja sitten normaalin poistoputki sarjan. Letkut ja kaikki vinkeet mukana. Eheimissä lisäsuuttimet maksullisia. Kauppiaani mukaan Eheim on nykyisin jäänyt jälkeen ja ratsastaa vanhalla nimellään. Luotan kyllä itsekkin Eheimiin, toinen sisäsuodattimeni on yli kaksikymmentä vuotta vanha, ostettu kierrätyskeskuksesta eurolla ja toimii kuin unelma.
Minä kerkiän portille 0,8 sekunnissa, entä sinä?
My love: Chiclidae
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Itsekin olen lueskellut siitä, että eheim ei enää ole niin laadukas, mutta olen käsittänyt, että tuo classic olisi ihan luotettava peli ja haluan varmistusta siihen tai parempia ehdotuksia. :)

Minkä kokoisessa altaassa sinulla on nuo mainitsemasi suodattimet?
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Adrian
Junior Member
Junior Member
Viestit: 123
Liittynyt: 20:17, 14.03.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Adrian »

Tetratec EX1200 tai EX2400, kumpi vaan kaappiisi mahtuu. Halpa, kätevä(irroitettava hanayksikkö, käynnistyspumppu, massakorit, virtauksen säätö), suuri suodatustilavuudeltaan ja virtausvoimakkuudeltaan. Vertaappa huviksesi Eheimin vastaavan hintaisiin peleihin, suodatustila ja vedenkierto täysin eri vuosituhannelta. Itselläni tuo 1200 pärrännyt vuoden päivät, ei minkään näköistä huonoa sanottavaa. Eheimin Classiciakin olen kokeillut, eikä sen tuplahanaruuvaukset minussa kovin suurta luottoa herättäneet. Classiciin verrattuna suurin etu on juurikin irroitettava hanayksikkö--->ei tarvitse ruuvata letkuja irti hanoista huollon ajaksi.
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Mutta eikös noissa tetrateceissä ole ollut jotain vuoto-ongelmia letkujen ja suihku-/imuputkien välistä? Muistaisin täällä palstalla lueskelleeni sellaisista ongelmista. Mites tuo käynnistyspumppu, voiko se vuotaa niin kuin on tainnut vastaavilla Eheimeillä käydä joissain tapauksissa? Onko Tetratecissä parempi tuo hanayksikkö, kun Eheimeissä on aika paljon mennyt niitä rikki?

Kannattaisiko muuten joidenkin ulkosuodattimien letkuliitoksissa olevien muovisten kierrettävien kiristimien tilalle laittaa ennemmin metalliset letkusiteet/klemmarit? Minusta vaikuttaisivat paljon luotettavammilta sillä tavalla.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
vege
Member
Member
Viestit: 338
Liittynyt: 16:49, 08.03.2006
Paikkakunta: pietarsaari

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja vege »

Mulla on toisessa päässä eheim 2028 ja toiseen päähän tuli tetratec ex 2400. Eheimistä ei suuria moitteita ole ja tetratec on ollut vasta vähän aikaa. Tetratec on kyllä massiivinen laitos mutta niin on myös äänikin. Mitään vuotoja ei mulla ainakaan ole ollut ja aika näyttää kuinka pitkä tuo huoltoväli on.
-riff-
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1299
Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
Paikkakunta: Tampere

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja -riff- »

sardiini_85 kirjoitti:Haluan, että suodattimissa ei ole mitään turhaa elektroniikkaa tai nippeleitä (senkin takia aloin epäröimään tuota fluvalia). Suodattimen pitäisi myös olla hyvässä maineessa vuotamattomuutensa ansiosta. Olisiko kriteerieni mukainen suodatin eheim classic 2217 vai olisiko joku muu luotettavampi? Näissähän on nykyään tuplahanatkin joten ne on helppo ottaa puhdistettavaksi. Onko noissa suodattimissa tuo kannen kiinnitys luotettava?

Näitä 2217 classic suodattimia olin ajatellut ottaa siis kaksi kappaletta ja laittaa niihin täytteeksi kumpaankin n. 5 litraa muovisia biopalloja (sellaisia n.4cm halkaisijaltaan olevia) ja päälimmäiseksi pari karkeahkoa suodatuslevyä (niitä sinisiä joita tulee suodattimen mukana). Tulisiko tällä systeemillä hyvä ja pitkän huoltovälin omaava suodatus? Tarvitseeko näiden ulkosuodattimien kanssa vielä käyttää sisäsuodatinta/suodattimia lisänä?
Ota vaan nuo Classicit, et taatusti tule pettymään. Eheimin nykyiset ulkosuodattimet on tosiaan täynnä kaikenmaailman turhia kilkkeitä, mutta onneksi tekevät vielä noita perussuodattimia. Hanayksikköä ei tarvi mihinkään, tuplahanat on ihan riittävän helppokäyttöisiä, ei sitä suodatinta avata kuitenkaan turhan usein. Ne ovat myös taatusti luotettavampia, kuin yksikään hanayksikkö.

Koreilla ei tee mitään, massat on helppo erottaa toisistaan vaahtomuovilevyillä ja huollossa kaataa ämpäriin yksitellen ja huuhdella siellä. Noilla massoilla, mitä suunnitellut, huoltoväli on varmasti lähempänä vuotta. Kannen kiinnitys on nykysuodattimien luotettavimpia. Ainoa heikko paikka on kannen ulostulo, se ei kestä kovaa vääntelyä. Mutta ei siihen tarvi koskeakkaan.

Pesin muuten vähän aikaa sitten TAS:in kolme classickia. Aikaa meni vartti, per laite. Että se siitä vaikeasta hoidosta!
Teemu Salonen

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Jos uskallat ottaa eheimriskin niin ehdottomasti classicit. Ja 2217 olisi juuri oikea malli. Tosin jos kahta suodatinta haluat niin 2215 riittää myös.
Jos taasen haluat laatua: Aqua-el unimax professional 500. Pumppaustehoa löytyy 1500l/h.
Laitteen mukana toimitetaan paljon osia, joten muuta et tarvitse. Eli pienen akvaariokaupan hinta olisi: 2 x 229,90 = 549,80€

Jos modataan nuo eheim 2217:t edes lähelle aqua-elin vehkeitä tulis hinta olemaan (akvaariokeskuksen sivuilta):
Suodattimet: 2 x 145€ = 290,00€
Installation set 1 2x 20,85€ = 41,70€
Installation set 2 2 x 20,85€ = 41,70€
Lisäksi suodatusmassat (arvioidut määrät):
Ehfimech 5 l 45,00€
Ehfisubstrat pro 5 l 75€
Suodatusmateriaalipussit 4 x 4,95€ = 19,80€
Yhteissumma siis: 513,20 €

Noista suodatinmassoista en ole ihan varma. Muistaakseni unimaxeissa on myös zeoliitti, mutta kun en ole varma niin jätin sen laskuista pois.

Näköjään eheimin hintaversio jäisi hieman halvemmaksi, mutta toisaalta jo pelkästään pumppaustehoissa on eroa 500l/h per suodatin.

Kannattaa huolella tutustua kumpaankin malliin niin näkee hyvät ja huonot puolet. Kannattaa myös kysellä tarjouksia useista eri liikkeistä pitkin suomea.

Biopalloja en ole koskaan saanut noin pienessä suodatustilavuudessa toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi vaahtomuovit tukkeutuvat helposti. Siksi ulkosuodattimeen kannattaa massat tehdä useasta eri materiaalista.
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Noissa Aqua-el unimaxeissa tulee ongelmaksi ainakin niiden koko sillä ne eivät mahdu akvaariokaappiini.. Muuten en osaa niistä moitittavaa sanoa. Ihan luotettavan näköinen peli.

Halvimmat hinnat mitä noille classic 2217 suodattimille olen nähnyt oli 129,95€. Siihen hintaan sisältyi letkut, putket, tuplahanat ja ne suodatuslevyt joista osan olisin aikeissa korvata muulla suodatusmateriaalilla. Jos ottaisin noita muovipalleroita niin ne tulisi maksamaan noin 30-40€ muistaakseni... Eli aika halpa setti tulisi noilla. :D

Täytyy vielä pohtia noita täytteitä mitä laitan. Onko jollain muullakin kokemusta noista palloista? Mikä niissä palloissa oli Teemu sinun mielestäsi huonoa? Voisi kai sinne laittaa ihan perinteisesti makarooneja ja Eheimin substrattia, mutta noita palloja kehuttiin minulle liikkeessä. :)
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
AqUaRi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 20:34, 24.09.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja AqUaRi »

Minulla on ainakin toiminut biopallerot loistavasti tetratecin ex 600 ulkosuodattimessa. Ei ole nitraatit eikä nitriitit noussut, eli biologinen suodatus on toiminut. Kiitos siitä biopallojen :D
140 litrainen sekala ja 4 litrainen rapula
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

AqUaRi kirjoitti:Minulla on ainakin toiminut biopallerot loistavasti tetratecin ex 600 ulkosuodattimessa. Ei ole nitraatit eikä nitriitit noussut, eli biologinen suodatus on toiminut. Kiitos siitä biopallojen :D
Minkä kokoisia palleroita sinulla on ollut käytössä? Onko siinä jotain muutakin suodatusmassaa niiden lisäksi?
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Noihin Tetrateceihin en itse heti enää sijoita ja harni jos ei tuo FX-5 sovi, sillä siihen olen ollut tyytyväinen.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
AqUaRi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 20:34, 24.09.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja AqUaRi »

Joo on tossa ne suodatusmateriaalit lukeekin : http://www.akvaariopuoti.net/shop/produ ... .php?p=624" onclick="window.open(this.href);return false;
140 litrainen sekala ja 4 litrainen rapula
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Deicide kirjoitti:harni jos ei tuo FX-5 sovi, sillä siihen olen ollut tyytyväinen.
Olenkin lukenut tuosta paljon positiivistä palautetta, mutta aloin kuitenkin kallistua siihen, että otan ennemmin kaksi suodatinta jotka mahtuvat kaappeihin, koska tuon fx-5:n joutuisin laittamaan kaapin viereen lattialle. Ja joutuisin laittamaan sen vielä eri päähän missä olen tottunut pitämään suodatinta ja sehän ei kaavoihinsa kangistuvalle ihmiselle kovin helpolla sovi. :mrgreen:
AqUaRi kirjoitti:Joo on tossa ne suodatusmateriaalit lukeekin : http://www.akvaariopuoti.net/shop/produ ... .php?p=624" onclick="window.open(this.href);return false;
Näyttäisi olevan makaroonejakin mukana. Onkohan niille varsinaista tarvetta noiden pallojen kanssa? Olen lukenut, että pallojen ei pitäisi oikeastaan tukkeutua.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Koss
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2661
Liittynyt: 01:45, 03.06.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Koss »

Tuollainen iso ulkosuodatin, kuten Fluval Fx5 pitää huomattavasti enemmän meteliä kuin vaikkapa Eheimin 2217. Lisäksi isomman suodattimen puhdistaminen on huomattavasti likaisempaa hommaa, sillä tilavuutensa takia siihen mahtuu kertymään enemmän lietettä. Itse tykkäänkin useammasta pienempi kokoisesta ulkosuodattimesta kuin parista isosta juurikin äänien ja puhdistuksen takia.
AqUaRi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 117
Liittynyt: 20:34, 24.09.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja AqUaRi »

No ne makaroonit on siinä ihan ensimmäisenä suodattimena, sitten on suodatuslevy, biopallot ja sitten on karkea sekä hienosuodatuslevyt. Hieno ja karkeasuodatuslevyjen väliin saa laitettua zeoliitti tai aktiivihiilipussin.
140 litrainen sekala ja 4 litrainen rapula
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Kyllä minä nyt luulen, että ostan kaksi noita classic 2217 suodattimia.

Vielä niitä massoja nyt pohdin... Olin ihan varma, että ne isot muoviset pallot pelkästään ja päällimmäisenä pari karkeaa mattosuodatinkiekkoa olisi hyvä ratkaisu, mutta nyt aloin miettimään onko sittenkään, kun sanottiin ettei ne olekaan välttämättä toimiva ratkaisu... Eikö niillä saisi tarpeeksi kasvualustaa bakteereille vai mikä niissä on huonoa? :? Tuossa tetratecin suodattimessa pallukat taitavat olla pienempiä, kuin ne mitä olin suunnitellut, joten ovat varmaan eri asia.

Ajattelin, että olisi tosi kätevää jos kaikki massat suodattimessa olisi samaa kamaa niin putsaus olisi astetta helpompaa. Mites jos isot muovipallot eivät toimi niin toimisiko jos laittaisi suodattimeen 5 litraa esimerkiksi Prodac Clarocil keramiikka putkia http://www.animal-house.co.uk/acatalog/ ... Media.html" onclick="window.open(this.href);return false; . Kaiketi tuollaisten putkien ei pitäisi tukkeutua pitkään aikaan ja noiden ainakin pitäisi toimia hyvänä kasvualustana bakteereille. Ja sitten siihen päälle vielä ne mattokiekot keräämään pienempää kökköä. Ihan hienoa vanua en ajatellut laittaa ollenkaan.

Olen kyllä näiden täytteiden kanssa vähän pihalla... Saa laittaa ehdotuksia miten tulee hyvä suodatin, mutta pitkä huoltoväli. :)
sardiini_85 kirjoitti:Kannattaisiko muuten joidenkin ulkosuodattimien letkuliitoksissa olevien muovisten kierrettävien kiristimien tilalle laittaa ennemmin metalliset letkusiteet/klemmarit? Minusta vaikuttaisivat paljon luotettavammilta sillä tavalla.
Uskaltaako kukaan vastata tuohon mitään..? :)
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Teemu Salonen

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Teemu Salonen »

Uskaltaako kukaan vastata tuohon mitään..?
Ei kannata eikä tarvitse.
Koss
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2661
Liittynyt: 01:45, 03.06.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Koss »

Biopallot tahtoo olla sen verran harvoja, että niihin jää vain isommat roskat kiinni, jolloin taas pienemmät roskat menevät niiden ohitse. Eheimin 2217:ssä on sen verran vähän tuota tilavuutta, jolloinka käy helposti niin, ettei muita massoja sitten tahdokaan enää paljoa mahtua. Silloin päällä oleviin pienempiin massoihin kohdistuu suurempi kuormitus, jolloin ne taas tukkeentuvat helpommin.
sardiini_85 kirjoitti:Kannattaisiko muuten joidenkin ulkosuodattimien letkuliitoksissa olevien muovisten kierrettävien kiristimien tilalle laittaa ennemmin metalliset letkusiteet/klemmarit? Minusta vaikuttaisivat paljon luotettavammilta sillä tavalla.
Itselläni on ollut lähes 20 vuotta vanhoja Eheimin Classic-sarjan ulkosuodattimia, eikä niissä ole ollut ongelmia noiden kanssa. En siis näkisi syytä niiden vaihtamiseen. Toisaalta se on paljolti suodattimen merkistä ja mallista kiinni, joissakin kun on melkoiset lelut nuo kiristimet.
Deicide
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5126
Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja Deicide »

Koss kirjoitti:Tuollainen iso ulkosuodatin, kuten Fluval Fx5 pitää huomattavasti enemmän meteliä kuin vaikkapa Eheimin 2217. Lisäksi isomman suodattimen puhdistaminen on huomattavasti likaisempaa hommaa, sillä tilavuutensa takia siihen mahtuu kertymään enemmän lietettä. Itse tykkäänkin useammasta pienempi kokoisesta ulkosuodattimesta kuin parista isosta juurikin äänien ja puhdistuksen takia.
Paska puhetta. Montako sulla on käytössä? Alku kaneuksien jälkeen todella hiljainen suodatin kokoluokassaan.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
sardiini_85
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 10:37, 10.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: karkkila

Re: Luotettava ulkosuodatin?

Viesti Kirjoittaja sardiini_85 »

Koss kirjoitti:Biopallot tahtoo olla sen verran harvoja, että niihin jää vain isommat roskat kiinni, jolloin taas pienemmät roskat menevät niiden ohitse. Eheimin 2217:ssä on sen verran vähän tuota tilavuutta, jolloinka käy helposti niin, ettei muita massoja sitten tahdokaan enää paljoa mahtua. Silloin päällä oleviin pienempiin massoihin kohdistuu suurempi kuormitus, jolloin ne taas tukkeentuvat helpommin.
Pitäisikö sitten vaan laittaa ihan perus setti noita suodatin materiaaleja noihin suodattimiin? Eli siinä tapauksessa makarooneja, karkea suodatuslevy, Substrattia ja sen jälkeen uusi levy?
Itselläni on ollut lähes 20 vuotta vanhoja Eheimin Classic-sarjan ulkosuodattimia, eikä niissä ole ollut ongelmia noiden kanssa. En siis näkisi syytä niiden vaihtamiseen. Toisaalta se on paljolti suodattimen merkistä ja mallista kiinni, joissakin kun on melkoiset lelut nuo kiristimet.
Ok. Eli en rupea räpeltämään omiani noiden kiristimien kanssa.
"Se on makuasia" Sanoi mäyrä, kun muniaan nuoli.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tekniikka”