Akvaarioharrastajat ry syyskokous 23.10.2012 klo 18.00 Martintalolla.
Käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan johtokunnan puheenjohtaja seuraavaksi vuodeksi ja muut jäsenet .
Näin ollen ensivuonna riittää hallitukseen puheenjohtaja ja vähintään 2-6 varsinaista henkilöä.
Akvaarioharrastajat ry:lla on ollut ennen vaikeuksia saada hallituksen porukkaa kasaan, joten uudella hallituksella kokoonpanolla mahdollistaa sen että puheenjohtaja ja 2 varsinaista jäsentä on laillinen hallitus.
Terveisin: Anna-Marjatta Koskinen
Sihteeri
www.akvaarioharrastajat.net
Huom. Akvaarioharrastajat ry on uudet säännöt uuden hallituksen ja yhdistyksien kokouksien suhteen jolloin yhdistyksen toimintaa on helpompaa eli:
6§. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 2-6 muuta varsinaista jäsentä sekä 0 varajäsentä.
9§. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Akvaarioharrastat ry syyskokous 23.10.2012
Etusivulla näkyvät uutiset. Käyttäjät voivat kommentoida aiheita, mutta eivät lähettää uusia viestejä.
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 20:46, 16.03.2009
- Paikkakunta: Hyvinkää
Vastaa Viestiin
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Etusivun uutiset”
Hyppää
- Aqua-webin omat
- ↳ Uutisaiheet, artikkelit ja kommentit
- ↳ Bugit ym. ongelmat
- ↳ Etusivun uutiset
- Aqua-webin keskustelualueet
- ↳ Akvaariopäiväkirjat ja projektit
- ↳ Alkeet
- ↳ Monnit ja nuoliaiset
- ↳ Tetrat
- ↳ Särkikalat
- ↳ Labyrinttikalat
- ↳ Hammaskarpit
- ↳ Kirjoahvenet
- ↳ Kiekkokalat
- ↳ Malawi ja Tanganjika
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Ostetaan
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Myydään
- ↳ Malawi ja Tanganjika - Lahjoitetaan
- ↳ Meri- ja murtovesi
- ↳ Merivesi - Ostetaan
- ↳ Merivesi - Myydään
- ↳ Merivesi - Lahjoitetaan
- ↳ Lammikot, karpit, kultakalat ja kotimaiset kalat
- ↳ Muut kalat ja eliöt
- ↳ Hoito, ongelmat ja kalataudit
- ↳ Kasvit ja sisustus
- ↳ Tekniikka
- ↳ DIY, eli tee se itse
- ↳ Bongauksia
- ↳ Viljely
- ↳ Valokuvaus
- ↳ Yleistä keskustelua (akvaario)
- ↳ Discussion in English
- Aqua-webin kauppa
- ↳ Ostetaan
- ↳ Ostetaan - Kalat ja muut elävät
- ↳ Ostetaan - Kasvit
- ↳ Ostetaan - Akvaariot, akvaariopaketit ja tekniikka
- ↳ Ostetaan - Muuta
- ↳ Ostetaan - Merivesi
- ↳ Ostetaan - Malawi ja Tanganjika
- ↳ Myydään
- ↳ Myydään - Kalat ja muut elävät
- ↳ Myydään - Kasvit
- ↳ Myydään - Akvaariot, akvaariopaketit ja tekniikka
- ↳ Myydään - Muuta
- ↳ Myydään - Merivesi
- ↳ Myydään - Malawi ja Tanganjika
- ↳ Vaihdetaan
- ↳ Lahjoitetaan
- Aqua-webin testit, äänestykset ja OT
- ↳ "Off-Topic" ja äänestykset
- ↳ Testit ja räpellykset
- Aqua-webin erityisryhmät ja yhteistyökumppanit
- ↳ Aqua-Web yhteistyökumppanit
- ↳ Helsingin Akvaariokeskus
- ↳ Aapelin Akvaario - Akvaarioon.fi
- ↳ Lemmikkieläinliike Faunatar
- ↳ Siniriutta Ky
- ↳ Rallen Riutta
- ↳ Seurat, ryhmät ja järjestöt
- ↳ Labyrinttiyhdistys
- ↳ Nurmijärven Akvaarioseura
- ↳ Tampereen akvaarioseura
- ↳ Lahden Akvaarioseura
- ↳ Helsingin akvaarioseura
- ↳ Porin Akvaariokerho
- ↳ Jyväskylän Akvaarioseura
- ↳ Ciklidistit ry
- ↳ Turun Akvaarioystävät ry
- ↳ Riihimäen akvaristit
- ↳ CorydoradinaeFinland
- ↳ Heinolan Akvaariokerho