Sivu 1/2
Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 12:14, 21.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Olen ihan uusi akvaarioharrastaja Etelä-Pohjanmaalta. Halusin herättää akvaarioharrastuksen henkiin, sillä muistot veivät lapsuuteen ja siihen akvaarioon, mikä meillä oli silloin kotona. Se oli pieni, ja hyvin vaatimaton. 63 litraa täynnä vääriä kalavalintoja ja heikkoa akvaarionhoitoa. Siltä se siis nyt tuntuu, kun jälkeenpäin miettii.

Muistan kuitenkin sen tunteen, jonka vuoksi halusin käynnistää akvan. Nimittäin sen ihanan tunteen, kun katselin kaloja. Oi, niitä olisi voinut katsoa vaikka kuinka kauan! Olen henkisesti kuormittavassa työssä, ja kuljen siellä kahdessa vuorossa. Halusin työlle jotain vastapainoa, ja akvaario tuntui oivalta vaihtoehdolta.
Meinasin ensin käynnistää kotoa saadun, juuri sen saman 63-litraisen, mutta en halunnut niin pientä akvaariota ensimmäisekseni. Kuinka ollakaan, mieheni kotoa löytyi reilu 180-litrainen kaunotar. Testailujen jälkeen totesin, että tämä se on! Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Olen selannut paljon Aqua-Webiä, ja lainasimpa kirjastosta Varjon kirjan Akvaariokalat. Oli huikeaa lukea, kuinka paljon akvaarionhoito on muuttunut siitä, mihin olin tottunut lapsena. Kypsyttäminenkin oli ihan uusi juttu minulle. Muistan vain lapsuudestani sen "kaikki kerralla" -menetelmän...
Aion siis kertoa siitä, kuinka onnistun akvaarioni kypsyttämisessä. En vielä tiedä, jatkanko projektini kirjaamista tänne kypsytyksen jälkeen. Se jää nähtäväksi. Koettakaa kestää, olen ihan noviisi, mutta imen kyllä tietoa itseeni urakalla. Saa tulla apuihin, ja voi olla, että sitä joudun jossain vaiheessa pyytämäänkin. Ja Etelä-Pohjanmaa hox: jos täältä päin löytyisi muitakin harrastajia, olisin enemmän kuin iloinen.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 12:25, 21.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Kun mietin kypsytystä, halusin kokeilla multaymppiä. Onhan se pitkällinen, mutta ei minulla olekaan kiirettä. Saan ainakin suunnitella rauhassa tulevaa kalastoa ja kasvistoa sekä dekoreerausta.
Eilen (20.10.) pesin hiekan ja lisäsin sen akvaarioon (Bilteman hiekka, 0,2-1,0mm), ja sen perästä lisäsin veden. Sisäsuodatin sai seurata näiden perästä. Päädyin Fluval U4:een, koska olin lukenut siitä paljon positiivista. Kaupassa myyjäkin suositteli. Ja kuinka hiljainen se onkaan! Uskomatonta! Näiden toimenpiteiden jälkeen kävin hakemassa takapihalta multaympin, ja lisäsin sen altaaseen. Hirvensarvisuolaa minulla ei ollut, joten sen hakeminen sai jäädä seuraavalle päivälle. Heti ympin lisäämisen jälkeen NO3 oli < 0,5.
Tänään (21.10) minulla oli aikaa ennen iltavuoroa. Hurautin siis lähimpään apteekkiin ja hain elinikäisiksi tarpeikseni hirvensarvisuolaa. Kahdella eurolla! Sekin yllätti minut täysin. Tämän jälkeen eläinkauppaan, ja siellä sitten lähtikin vähän käsistä, hups... Kaikenlaista hilpettä lähti akvaariota varten (mm. PH- ja KH -testit), mutta kaikkihan ne tulevat käyttöön, joten no hätä. Kotiin päästyäni lisäsin heti reilu 1/3 tl hirvensarvisuolaa, ja perään hiutaleruokaa. Arvot näiden toimenpiteiden jälkeen:
- NO3: < 0,5
- NO2: < 0,01
- PH: 7,5
- KH: 3
Tämä on vielä niin lapsenkengissä, mutta tekemällä oppii ja niin pois päin. Merkkailen tänne päivittäin NO3- ja NO2 -mittaukset. Nyt joudun kuitenkin lähteä iltavuoroon, etten vaan myöhästy.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 15:24, 21.10.2013
Kirjoittaja Teemu Salonen
Koska sulla on pH noin paljon päälle seitsemän, muodostuu veteen myös ammoniakkia. Suosittelen myös sen seuraamista. Joissakin tapauksissa nimittäin on käynyt niin, että nitriittipiikki jää kokonaan pois ja ammoniakki alkaa jalostua suoraan nitraatiksi.
Käytännössä se nitriittipiikki sinne siis tulee, mutta on niin lyhytaikainen että jää helposti huomaamatta.
Otithan muuten kunnon testit (JBL) etkä mitään tetraa tms?
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 22:28, 21.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Kiitos vinkistä, hyvä tietää. Täytynee seurailla, mitä tapahtuu, ja hankkia tarvittaessa testit myös tuon ammoniakin seuraamiseen.
NO3 ja NO2 ovat JBL:ää, loput valitettavasti Seraa. Eli juuri tuo PH ja KH. Lähimmässä eläinkaupassa ei ollut muita testejä kuin noita Seran omia, ja koska aika oli rajallinen, oli tyytyminen niihin. Sen vuoksi tasapainoilin tuon PH-tuloksenkin kanssa; oliko se 7 vai 7,5... No, ehkä selviän.
Btw, lähin eläinkauppa saa muutenkin jäädä historiaan. Valikoima akvaariotuotteiden kohdalla erittäin huono, ja merkit juurikin tuota Tetraa ja Seraa, joista en ole oikeastaan kuullut paljoakaan hyvää (korjatkaa jos olen väärässä). Myyjä oli täysin tietämätön, eli minun täytyi selvitä yksin. Tästä edespäin tilaan joko netistä, tai jatkan kulkemista eräässä liikkeessä, joka on hieman kauempana. Siellä sentään oli asiantuntemus enemmän kuin kohdillaan.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 23:21, 21.10.2013
Kirjoittaja Platva
TheCage kirjoitti:
Btw, lähin eläinkauppa saa muutenkin jäädä historiaan. Valikoima akvaariotuotteiden kohdalla erittäin huono, ---. Myyjä oli täysin tietämätön, ---. Tästä edespäin tilaan joko netistä, tai jatkan kulkemista eräässä liikkeessä, joka on hieman kauempana. Siellä sentään oli asiantuntemus enemmän kuin kohdillaan.
Juu, samoja kokemuksia itsellä. Onni on löytää asiantunteva akvaariokauppa myyjineen. Kotikunnassa sellaista ei ole, joten lähettelin meilejä lähimpien kaupunkien kauppoihin. Niihin ei ole vastattu lainkaan tai vastaus kesti monta viikkoa. Saksaan kun meilasin, tuli vastaus viimeistään seuraavana päivänä, nopeimmillaan puolen tunnin sisällä. Opin nopeasti, että suomalaiset kauppiaat eivät tarvitse asiakkaita tai eivät ainakaan minua. Kai heillä menee liian hyvin. Ei minulla ole mitään syytä suosia kotimaisia akvaariokauppoja, jos he eivät halua myydä minulle mitään.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 01:12, 22.10.2013
Kirjoittaja Teemu Salonen
Ei ne seran testit ihan surkeita ole, mut jbl silti tarkempi. Jos et kovin kaukana seinäjoelta ole, niin sieltä löytyy ainakin faunatar josta ainakin tilaamalla saa jbl:n tuotteita. Itse en kyseistä liikettä sen tarkemmin tunne mutta tiedän että tilaavat tavaraa suomen akvaariotukusta joka on jbl:n maahantuoja.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 10:07, 22.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Teemu Salonen kirjoitti:Jos et kovin kaukana seinäjoelta ole, niin sieltä löytyy ainakin faunatar josta ainakin tilaamalla saa jbl:n tuotteita. Itse en kyseistä liikettä sen tarkemmin tunne mutta tiedän että tilaavat tavaraa suomen akvaariotukusta joka on jbl:n maahantuoja.
Seinäjoelle ajaa täältä vajaan tunnin matkan, eli ei kovin paha. Verrattuna siis siihen, että kaikki muukin on tällä seudulla matkojen päässä.

Seinäjoen Faunattaresta ostin suodattimen ja muut hilppeet, kuten nämä JBL:n testit. Sieltä sain hyvää asiakaspalvelua. Minulla tosin sattui olemaan onni matkassa, sillä myyjä, joka on itsekin akvaarioharrastaja, oli juuri palannut viikon lomalta takaisin sorvin ääreen. Tiedäpä tuota, olisinko saanut asiantuntevaa palvelua muilta työntekijöiltä. Jää kenties nähtäväksi, mikäli asioin uudelleen siellä.
Tässä tämän päivän lottorivi.
NO2: < 0,01
NO3: < 0,5
PH: 7,5
KH: 4
Eipä se mitään uutta tarjonnut. Lisäilin kalanruokaa tuonne taas hitusen verran. Tuo KH oli eilenkin siinä 3-4 rajoilla, mutta tänään se oli selkeästi 4. Ja voi olla, että hankin tarkemman PH-testin, sillä on tosi raivostuttavaa kun en pysty kunnolla tulkitsemaan. Nytkin mietin pitkään 7-7,5 -väliä, enkä vieläkään ole täydellisen varma. Nakitin pikkusiskon tuomaan kemian tunnilta mulle PH-liuskoja ja ammoniakkitestin jos liikenee.

Ei luvannut, joten tilaukseen mennee.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 18:13, 23.10.2013
Kirjoittaja TheCage
NO3: < 0,05
NO2: 0,025
Odottelua, odottelua.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 16:09, 24.10.2013
Kirjoittaja TheCage
NO3: <0,05
NO2: 0,05
Nitriitti näyttäis olevan nousussa. Oon nyt lisäillyt päivittäin hipun kalanruokaa, ja eilen laitoin vähän lisää hs-suolaa. Eiköhän tämä tästä. Odottelu ei ole vahvin ominaisuuteni, mutta pitää malttaa. Ja mielenkiintoistahan tätä on seurata. Saa ainakin suunnitella kalastoa ja kasvistoa jos ei muuta.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 22:01, 26.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Eilen oli mittaustauko, mutta tänään tein jälleen mittaukset.
NO2: 0,05
NO3: < 0,05
Kalastoa vähän suunnittelin toissailtana aikani kuluksi. Haluaisin ainakin tapparakaloja, timanttitetroja/punapäätetroja ja rusokiilakylkiä. Pääkaloina voisivat olla avainkirjoahvenet. Pohjaa siivoamaan sitten helmipartamonni ja mahdollisesti jotain rapuja.

Kyllä tämä tästä muotoutuu.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 22:15, 27.10.2013
Kirjoittaja TheCage
... Ja samaa rataahan nämä arvot menevät vieläkin. Liekö ihan normaalia? Lisäilin tänään taas hyppysellisen kalanruokaa ja hs-suolaa.
Ei jaksaisi odotella, mutta täytyy vain malttaa.

Josko seuraavaksi suunnittelisin kasvistoa ja sisustusta. Ehdotuksia? Inspiraatiota olen haeskellut muun muassa tuolta kuvaosastolta. Valaisinkin pitäisi löytää.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 22:27, 27.10.2013
Kirjoittaja Svanttefisu
Mitkä ovat akvaarion mitat?
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 22:50, 27.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Ja voi mahoton mitä typoja nyt kun tutkailen näitä merkintöjäni! Tietenkin tarkoitan NO3 -arvojen olevan < 0,5
EIKÄ <0,05! Näin sitä käy, kun ei katso tarpeeksi tarkasti...
Svanttefisu kirjoitti:Mitkä ovat akvaarion mitat?
Akvaarion mitat ovat 102cm*44cm*43cm (pituus*korkeus*leveys).
Eli akvaarionihan on lähes 193 litraa! Mitenhän olen aiemmin laskenut, kun olen saanut tulokseksi hieman yli 180 litraa...

No eihän siinä mitään, kivaa vaan kun tuli litroja lisää!
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 01:08, 28.10.2013
Kirjoittaja WhattaChafak
Ihan en Etelä-Pohjanmaalta ole, mutta Pohjanmaalta kyllä. Vaasasta tarkemmin

Ihan vaan kun kyselit

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 10:01, 28.10.2013
Kirjoittaja TheCage
WhattaChafak kirjoitti:Ihan en Etelä-Pohjanmaalta ole, mutta Pohjanmaalta kyllä. Vaasasta tarkemmin

Ihan vaan kun kyselit

Voi kun kiva, kiitos "ilmiannostasi"! Eihän Vaasa ole tästä niin kovin kaukana! Mukavaa, että löytyy pohjalaisia harrastajia!

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 10:58, 28.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Jälleen mittauksia. Lisäsin tänään taas hieman kalanruokaa.
NO2: 0,05
NO3: < 0,5
KH: 3
PH: 7,5
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 17:58, 30.10.2013
Kirjoittaja TheCage
Noniin, kerkeänhän minä tännekin!

Eilen oli mittaustauko, koska oli niin tavattoman pitkä työpäivä. Lisäilin eilen kuitenkin kalanruokaa tuonne paljuun. Tänään lisäsin taas kalanruokaa, ja vähän möyhin pohjaakin. Mittailuja:
NO2: 0,1
NO3: < 0,5
Nitriitti nousee, nitraatti ei. Lähteekö jälkimmäinen nousuun sitten, kun nitriitti nousee selkeästi? Ja kuinka korkealle nitriitti nousee, jotta sitä voidaan kutsua nitriittipiikiksi?
Kaksi vapaapäivää tiedossa töistä, jee! Saan rauhassa keskittyä suunnittelemaan akvaarioni sisustusta ynnä muuta.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 13:09, 02.11.2013
Kirjoittaja TheCage
Tulipa pidettyä parin päivän tauko täältä. Syynä nostalgiaryöppy, eli arkistojeni uumenista löytynyt Pokemonin 1. tuotantokausi.

Ällistyttävää, kuinka hyvin sitä voikaan muistaa penskana nähtyjä jaksoja.
Olen myös tässä välissä etsiskellyt akvaariooni sopivia kiviä, ja on niitä löytynytkin mukavasti. Toki varastossa olisi vanhat kiuaskivet, niitäkin voisi hyödyntää. Lenkkipolkuni varrelta löytyi myös mahtavia vänkyräoksia ja -juuria, joita en toki vielä ottanut sieltä mukaan.
Olen jatkanut paljuni "ruokkimista" kalanruoalla, ja tänään sitten mittasin arvot.
NO2: 0,2
NO3: < 0,5
Nitraattitestin väri ei ollut ihan 1-tasoa, mutta ei se ihan kirkaskaan ollut; sellainen hieman kellertävä. Olisikohan sekin nyt sitten nousussa, hmm... Mukavaa kuitenkin, että jotakin on alkanut tapahtua.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 17:43, 06.11.2013
Kirjoittaja TheCage
Huh, kiirettä! Töissä on ollut aikamoista hulinaa, ja niin on sitten jäänyt mittauksetkin muutamalta päivältä. Olen sentään päivittäin murentanut hipun kalanruokaa tuonne boksiin.
NO2: Kirkuvan punainen!!!
NO3: 1
Jopas, nyt alkoi tapahtua! Nitriitti on niin korkealla, ettei edes tuo mittataulukko piisaa. Nitraattikin on alkanut pikkuhiljaa kiipimään ylös. Nyt vain seuraillaan ja mittaillaan.

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 13:09, 09.11.2013
Kirjoittaja TheCage
Pariin päivään en oo murentanut kalanruokaa tuonne, mutta tänään laitoin. Lapposin pohjaakin, kun se oli jo niin törkeän näköinen. Mittauksiakin tein.
NO2: jossain mittataulukon ulkopuolella
NO3: 5-10
Nitraattia oli hankalaa arvioida, mutta noususuhdanteessa sekin. Onko keinoa, millä tuolle nitriitille saisi tarkan arvon? Se huitelee nyt jossain korkeissa lukemissa, mutta olisi kiva saada tietoon tarkemmin. Mun mitta-asteikko loppuu numeroon 1 ... Ja siis JBL:n testi käytössä.
Käytiin toissapäivänä ystävän kanssa Faunattaressa. Voi ihana sitä kalavalikoimaa! Mulla alkaa hahmottua jo oman akvan kalasto, mutta voi kun saisi jo ostaa tuonne niitä sekä kasveja! No, kaikki aikanaan. Toinen kysymys: voiko vanhoja kiuaskiviä käyttää akvaarion sisustuksessa? Onko kellään kokemusta?
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 21:05, 09.11.2013
Kirjoittaja Aquariel
Kyllä kiuaskiviä voi käyttää (ainakin malawilassa).
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 21:26, 09.11.2013
Kirjoittaja pisarat2
Vesitestien asteikon saa riittämään, kun laimentaa näytettä. Laitat esim. Puolet akvan vettä ja puolet puhdasta vettä ja kerrot saadun mittaustuloksen samassa suhteessa eli tässä esimerkissä kahdella.
Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 12:19, 10.11.2013
Kirjoittaja TheCage
Kiitos vastauksista! Ehkä hyödynnän sitten nuo varastossa lojuvat kiuaskivet...

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 17:16, 12.11.2013
Kirjoittaja TheCage
Pariin päivään en oo järvelleni tehnyt yhtään mitään, antanut vain olla. Joka päivä oon silti ahkerasti imenyt netistä ja kirjoista itseeni tietoa. Tänään sitten laitoin taas vähän kalanruokaa, ja puljasinpa tuon suodattimenkin kanssa. Muistelen, että Faunattaressa myyjä kertoi, että aktiivihiilityynyt voi ihan suosiosta ottaa tuolta suodattimesta pois. Mitä mieltä olette? En oikein tiedä, mitä hyötyä niistä on. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin saaneet olla suodattimessani.
NO2: 4
NO3: 1
Jopas nyt, mihin mun nitraatit ovat menneet? Weird...

Re: Reilu 180l akvaarion kypsytyskokeilu
Lähetetty: 23:15, 12.11.2013
Kirjoittaja Teemu Salonen
TheCage kirjoitti:Kiitos vastauksista! Ehkä hyödynnän sitten nuo varastossa lojuvat kiuaskivet...

Mä jättäisin kyllä noi kiuaskivet pois. Niihin kun on vuosien varrella varmasti tullu paiskottua muutakin kun pelkkää puhdasta vettä...
Tolla kalattomalla kypsytyksellä homma on just tollasta. Jotain tapahtu, mutta kukaan ei tiedä, mitä. Nyt vaan sitä venailua ja mittailua että tietää toimiiko homma vai ei. Periaatteessa sitä nitraattia siellä kyllä kuuluis olla, mutta nitriittiä ei. Nähtävästi kuitenkin jossain kohtaa on homma tökkässy kun nitriittiä vielä on ja nitraatti kadonnu.
Sen aktiivihiilen voi ottaa hyvin pois sieltä suodattimesta. Se imee itteensä osittain esimerkiksi kasviravinteet. Käytät sitä sitte vaikka sillon kun on tarvetta poistaa jotain lääkejäämiä tai värjäytymiä.