Olen jo muutamaan otteeseen ollut haavi ja lihakirves kourassa kun kaikki uudet kasviostokset menevät ihan silpuksi parissa viikossa ja vanhatkin kutistuvat päivä päivältä kun pinta kelluu täynnä irtolehtiä. Kala ei siis syö kasveja vaan myllää ne palasiksi. Kasvit kasvavat kyllä samaan tahtiin kuin ennenkin mutta kasvuvauhti ei kuitenkaan pärjää Möykyksi ristitylle plekolle.
Kala näyttää ihan terveeltä ja ruokailu sujuu samaan tapaan kuin ennenkin joten en nälästäkään löydä mielestäni hyvää syytä käytökselle. Kala saa vaihtelevasti kesäkurpitsaa, herneitä ja perunaa. Näiden lisäksi tulee tavalliset pohjakalanruuat kuten wardleyn shrimp pelletit, JBL:n novo tabsit ja JBL NovoPlecoChipsit.
Akvaario on 840-litrainen lähes aasialainen Möykkyä lukuunottamatta. Muina asukkaina tiikerinuoliaisia, leväbarbeja, kiilakylkiä, pusukala-trio, tiikeribarbeja, piikkisilmiä ja tulipyrstö. Alimmaisena pohjalla vajaa sentin savikerros ja päällä bilteman puhallushiekkaa. Kasveja oli aika paljon mutta nyt allas näyttää jo aika harvalta. Valaistuksena monimetallit ja suodatuksesta huolehtii eheim 2217, eheim 2260 ja 2 fluval 4+ sisäsuodatinta. Vesiarvoina pH 6,7; NO2 0; NO3 ~10; GH 3; KH 3 ja lämpötila ~27 astetta.
Onko asialle varsinaisesti tehtävissä mitään muuta kuin pistämällä kala lihoiksi tai antamalla se eteenpäin lupauksista huolimatta? Ja jos asialle ei mitään voi niin kuka haluaisi ao. komean kalan (vanha kuva, vanha pohjamateriaali) omakseen "pitovaikeuksien" vuoksi? Yhteydenotot YV:llä.
