Tervehdys kaikille
Ensin tarinaa vaivan takaa:
Uuteen (6vk sitten perustettuun) ensimmäiseen akvaariooni kotiutin viikko sitten pienen lehtikala parven (6kpl) nuoria lehtikaloja (5cm) josta tarkoitus etsiä pariskunta, mutta heti alkuunsa yksi näistä lehtikaloista oli omissa oloissaan eikä syönyt viimeisinä elonhetkinä haukkoi happea pinnalla. Nyt tänään tunnistin toisessa lehtikalassa samoja oireita, ruoka ei maistu eikä viiletä muiden mukana tutkimassa tiluksia. Tämän lisäksi olen alkanut huolestua kalojen itsensä hankaamisesta kiviä ja kasveja vasten, alkuun asia ei vaikuttanut huolestuttavalle mutta hankailu on mielestäni lisääntynyt plus nämä lehtikalojen oireet ja kuoleminen. Kaloissa ei näy mitään ulkoista vikaa (täpliä, matoja, erikoista ulostetta tms.). Muissa pidempään akvaariossa olleissa kaloissa ei ole ilmennyt muita vaivoja kuin tuota hankailua.
Johtopäätös:
Epäilen kidusmatoja, onko pitkään harrastaneilla mielipiteitä?
Kalakaupasta rohtoja ja lääkitys päälle?
Vaivaako Uppokalaa luulotauti?
Faktoja:
Akvaario 250l
Ph 7
Nitraattia alle 0,3
KH 4
Muut asukit ovat:
12 Platya
6 Leopardi monnista
2 Leväbarbia
---------
Kiitos!
Hankailua, paastoa ja ypöilyä.
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!

- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
quote:
Tervehdys kaikille
. Muissa pidempään akvaariossa olleissa kaloissa ei ole ilmennyt muita vaivoja kuin tuota hankailua.
Miten karanteenissa kävi? Oireilivatko lehtikalat jo tuolloin?
Esiintyikö pitempään olleissa kaloissa hankailua jo ennen lehtikalojen lisäämistä, eli lisäsitkö kaloja loisten vaivaamaan akvaarioon.
Vai lisäsitkö sairaita kaloja suin päin entisten joukkoon?
http://www.akvaariotieto.info/suomi/ohjeita/karante.htm
http://www.akvaariotieto.info/suomi/ohjeita/ehkaisy.htm
Vorbeuben ist besser als heilen.
www.akvaariotieto.info/suomi/oscari.htm
Akvaarion Oscari No:29

- Advanced Member
- Viestit: 1129
- Liittynyt: 11:39, 02.11.2001
- Paikkakunta: Espoo HAS, Monniklubi
- Viesti:
Tarkista Uppokala vielä tuo veden testausjuttu. Jos testasit vain nitraatin, altaassasi voi olla nitriittiä vaikka kuinka paljon ja päinvastoin. Puhut nitraatista mutta tuo arvo voisi sopia paremmin nitriitille eli en osaa arvata, kumman testasit.
Vedenvaihdot? Hanavetesi laatu? Aika paljon kaloja näinkin uudessa akvaariossa.

Jep
Eli Lehtikalat vaikuttivat kaupassa terveiltä, itse en omaa karanteeni akvaariota joten kalat menivät suinpäin muiden sekaan.
Hankailua oli ilmennyt muilla jo ennen Lehtikaloja, mutta ei niin paljoa jotta olisin osannut asiasta huolestua, nyt vain olen laskeskellut näitä oireita 1 plus 1 plus 1 = 1? Ja yrittänyt identifioida mistä moinen johtuu.
Olenko pahasti pielessä jos epäilen kidusloisia?
Jaahas, testit jotka omaan ovat nuo joita kauppias sanoi minun tarvitsevan ja sitä mitä paketin kyljyksessä lukee.
Vettä olen vaihtanut 2 viikon jaksoissa 25% (60l - 70l), hanavesi on kuulemma täällä salpaus selän harjulla pehmeää mutta hyvää.
---------
Uppokala
Muokattu - uppokala on 14/02/2002 09:51:05
Eli Lehtikalat vaikuttivat kaupassa terveiltä, itse en omaa karanteeni akvaariota joten kalat menivät suinpäin muiden sekaan.
Hankailua oli ilmennyt muilla jo ennen Lehtikaloja, mutta ei niin paljoa jotta olisin osannut asiasta huolestua, nyt vain olen laskeskellut näitä oireita 1 plus 1 plus 1 = 1? Ja yrittänyt identifioida mistä moinen johtuu.
Olenko pahasti pielessä jos epäilen kidusloisia?
Jaahas, testit jotka omaan ovat nuo joita kauppias sanoi minun tarvitsevan ja sitä mitä paketin kyljyksessä lukee.
Vettä olen vaihtanut 2 viikon jaksoissa 25% (60l - 70l), hanavesi on kuulemma täällä salpaus selän harjulla pehmeää mutta hyvää.
---------
Uppokala
Muokattu - uppokala on 14/02/2002 09:51:05
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
quote:
Jep
Eli Lehtikalat vaikuttivat kaupassa terveiltä, itse en omaa karanteeni akvaariota joten kalat menivät suinpäin muiden sekaan.
Hankailua oli ilmennyt muilla jo ennen Lehtikaloja, mutta ei niin paljoa jotta olisin osannut asiasta huolestua, nyt vain olen laskeskellut näitä oireita 1 plus 1 plus 1 = 1? Ja yrittänyt identifioida mistä moinen johtuu.
Olenko pahasti pielessä jos epäilen kidusloisia?
Vaivan todellisen syyn selvittäminen ei ilmeisesti tule kyseeseen?