Kiekko seisoo pyrstöllään
Valvoja: Moderaattorit
Kiekko seisoo pyrstöllään
Kyseessä on nuori sinikobolttinaaras. Eilen aamulla kaikki oli vielä ok, kala puhdisteli kutualustaa ja mädinasetin oli alkanut laskeutua. Illalla kun menin katselemaan josko olisivat jo kuteneet, huomasin naaraan uivan pystyssä, pää taivasta kohti. Näyttäisi siltä että uimarakko ei täyty. Olen koittanut muuttaa veden painetta tyhjentämällä altaan noin puolilleen ja täyttämällä taas, tämä on tehty muutamaan kertaan, ei tunnu auttavan. Nyt kysyisinkin itseäni viisaammilta olisiko jotain tehtävissä vai pitäisikö vaan odotella jos vaikka korjaantuisi ihan itsellään?
Jos kalalla on sellainen "sisäänpäin painauma" niin uimarakko on tyhjentynyt, tai kalalta on jostakinsyystä mennyt kyky säädellä uimarakkonsa täyttö/tyhjennystoimintaa. Itselläni on käynnyt joskus samoin nimenomaan kalojen kutemisen yhteydessä, joskus se on parantunut yksin, joskus kala kuolee. Olen kokeillut erillaisia lääkkeitä mutta mielestäni lääkkeillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Parhaiten on auttanut karkea merisuola 1 dl/100 litraa akvaariovettä, auttaa paremmin kalaa saavuttamaan osmoositasapainonsa helpommin takaisin. Luulen että hormoonitoiminnan myötä kalalta on osmoositasapaino mennyt sekaisin. Käsittääkseni muuta ei kannata tehdä kuin laittaa akvaarioveteen merisuolaa, paranee itestään jos paranee ollenkaan.
www.dph.nl sivuilta löytyy artikkeli uimarakkovaivoista ja niiden hoidosta. Mahdollinen hoito olisi aloitettava 3-5 vrk kuluessa, muuten vaiva saattaa jäädä pysyväksi (jos kyseessä on uimarakon toimintahäiriö). Samassa artikkelissa on myös kerrottu kuinka veden syvyyden muutokset olisi hyvä toteuttaa.JanneV kirjoitti:Näyttäisi siltä että uimarakko ei täyty. Olen koittanut muuttaa veden painetta tyhjentämällä altaan noin puolilleen ja täyttämällä taas, tämä on tehty muutamaan kertaan, ei tunnu auttavan.
T:Ville
-
jorge13
- Junior Member

- Viestit: 214
- Liittynyt: 21:38, 27.07.2003
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Pirkkala
Hyviä neuvoja tarvittaisiin.
Kiekot ovat nyt harjoitelleet kutemista n. 3 viikonloppuna, ja nyt koiraalle on tullut rakkovikaa, eli nokka on kohti kattoa.
Koiraalla on ollut 2 naarasta, joiden kanssa on harjoitellut kutua. Liekö käynyt kunnon päälle?
Eli kuinka noi altaan syvyyden muutokset tehdään? www.dph.nl sivuilla kävinkin,
mutta lontoon kieli ei oikein suju tarpeeksi hyvin ymmärtääkseni ohjeita.
Suolaa lisäilin altaaseen pari päivää sitten n. 1 dl/100 l mutta ei ole toistaiseksi auttanut.
Kiekot ovat nyt harjoitelleet kutemista n. 3 viikonloppuna, ja nyt koiraalle on tullut rakkovikaa, eli nokka on kohti kattoa.
Koiraalla on ollut 2 naarasta, joiden kanssa on harjoitellut kutua. Liekö käynyt kunnon päälle?
Eli kuinka noi altaan syvyyden muutokset tehdään? www.dph.nl sivuilla kävinkin,
mutta lontoon kieli ei oikein suju tarpeeksi hyvin ymmärtääkseni ohjeita.
Suolaa lisäilin altaaseen pari päivää sitten n. 1 dl/100 l mutta ei ole toistaiseksi auttanut.
Minullakin kiekot harrastavat pää pystyssä uimista, mutta minusta se on kyllä liittynyt tähän kutemistoimintaan. Siis pariskunta nyppii kulmaa ja ennen ja jälkeen munien ui nokat kohti taivasta kudun edessä ja palaavat normaaliasennossa alas ja taas sama juttu. Tämä nyt lasissa oleva on jo neljäs kutu ja aina ne ovat käyttäytyneet samallalailla. Voisikohan tällainen olla kyseessä? Vai eikö tämä ole normaalia kutemiseen liittyvää käytöstä?


