Olen kiinnostunut kaikista havainnoista (Oulua ja siitä pohjoisempaan sijaitsevia liikkeitä lukuunnottamatta). Tee päivän hyvä työ

Valvoja: Moderaattorit
Jos en vallan väärin muista, siellä olis joskus ollut myös jotain viherpalloja tai vastaavia.Sateenkaari02 kirjoitti:Juu on, mutta ei muita kun sinipalloja ja papukaijoja, niitä "tavallisia"...aqua2002 kirjoitti:Eikös Ruoholahdessakin pallokaloja ole myynnissä?
Hmm.. Mikähän on mennyt munkin korvieni ohitse sitten, jos kerran käytännössä on vaikeaa. Kun viimeksi keskustelin asiasta liikkeen omistajan kanssa, niin kertoi kyllä, että kalojen tilaaminen onnistuu ja yksilöt tuodaan sinne liikkeeseen, jossa ne ovat ensin karanteenissa ja sen jälkeen ne voi ostaa omaksi. Siis koskee kaloja, joita liikkeen valikoimaan ei kuulu."Tilaamalla sitten" on helposti sanottu mutta erittäin vaikeasti tehty.
Juu se ei onnistu ihan noin vain se tilaaminen. Kauppias harvemmin tilaa kalojaan suoraan ulkomailta vaan yleensä suomalaiselta tukkurilta, joten jos tukkurilla ei ole, niin ei saa tilattua. Ja tukkurillahan on yleensä vain niitä kaloja mitä kaupoissa on, jos käy "hyvinvarustetuissa liikkeissä". Jos sitten käy jossain pienemmillä paikkakunnilla missä erikoisuudet eivät käy kaupaksi, eikä niitä kannata pitää "varastossa" itsellään niin kauppias voi helposti tilata tukkurilta erikoisempia kaloja jotka esim. pääkaupunkiseudulla ovat aika tavanomaisia. Itsekin olen liikkeestä jos toisesta yrittänyt tilata purppurasateenkaarikalojen naaraita, ja vastaus on yleensä ollut ettei niitä saa nyt tukkurilta (ja jos saa, niin ne ovatkin yleensä uroksia, hrumpf)...aqua2002 kirjoitti:Hmm.. Mikähän on mennyt munkin korvieni ohitse sitten, jos kerran käytännössä on vaikeaa. Kun viimeksi keskustelin asiasta liikkeen omistajan kanssa, niin kertoi kyllä, että kalojen tilaaminen onnistuu ja yksilöt tuodaan sinne liikkeeseen, jossa ne ovat ensin karanteenissa ja sen jälkeen ne voi ostaa omaksi. Siis koskee kaloja, joita liikkeen valikoimaan ei kuulu.
Aivan totta, superharvinaisista kaloista ei välttämättä kannata edes haaveillaaqua2002 kirjoitti:No, tietenkin pitää tukkuliikkeet huomioida ja mahdollisesti vielä kalojen saanti - ei jonakin vuodenaikana ole esim. jotain lajeja saatavana niin hyvin. Tällä hetkellä taitaa olla esim. jotkin botiat vähän kiven alla.
Se on sitten eriasia, jos haaveilee kalasta, jota ei koskaan ole tuotukaan Suomeen. Helpoiten selviäisi, jos soittaisi (tai lähettäisi faksin) liikkeisiin. Selviäisi kerralla, onko edes mahdollista saada sitä kautta kalaa ja, jos saa, niin koska.