Mulla oli akvaariossa kolme partista. Aika nuoria kaikki (isä, äiti ja niitten tyttölapsi) ja kaikki eli siellä ihan onnellisena ja terveenä tai ainakin näytti siltä, sitten kuitenkin yhtenä päivänä isämonni oli kuolleena siellä pohjalla. Siitä meni sitten vajaa kuukausi niin myös äitimonni oli kuollut vaikka edellisenä päivänä kaikki oli näyttäny aivan normaalilta. No mittasin tietysti vesiarvot ym. jos niissä olisi ollut jotain, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Miten kaksi terveen näköistä partista voi kuolla niin lähekkäin? Oliko kyse vain sattumasta vai vaikuttiko "miehen" kuolema jotenkin äitipartikseen?
Partisten salaperäinen kuolema
Valvoja: Moderaattorit
Partisten salaperäinen kuolema
Eli kysyisin täällä itseäni viisaammilta, että mitä voi olla syynä partisten salaperäiseen kuolemaan?
Mulla oli akvaariossa kolme partista. Aika nuoria kaikki (isä, äiti ja niitten tyttölapsi) ja kaikki eli siellä ihan onnellisena ja terveenä tai ainakin näytti siltä, sitten kuitenkin yhtenä päivänä isämonni oli kuolleena siellä pohjalla. Siitä meni sitten vajaa kuukausi niin myös äitimonni oli kuollut vaikka edellisenä päivänä kaikki oli näyttäny aivan normaalilta. No mittasin tietysti vesiarvot ym. jos niissä olisi ollut jotain, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Miten kaksi terveen näköistä partista voi kuolla niin lähekkäin? Oliko kyse vain sattumasta vai vaikuttiko "miehen" kuolema jotenkin äitipartikseen?
Mulla oli akvaariossa kolme partista. Aika nuoria kaikki (isä, äiti ja niitten tyttölapsi) ja kaikki eli siellä ihan onnellisena ja terveenä tai ainakin näytti siltä, sitten kuitenkin yhtenä päivänä isämonni oli kuolleena siellä pohjalla. Siitä meni sitten vajaa kuukausi niin myös äitimonni oli kuollut vaikka edellisenä päivänä kaikki oli näyttäny aivan normaalilta. No mittasin tietysti vesiarvot ym. jos niissä olisi ollut jotain, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Miten kaksi terveen näköistä partista voi kuolla niin lähekkäin? Oliko kyse vain sattumasta vai vaikuttiko "miehen" kuolema jotenkin äitipartikseen?
joo
Akvaario on semmonen 100 litrainen ja siellä tosiaan oli pohjalla ne kaks partista ja poikanen. Lämpötila on n. 24-25 astetta ja pH 7-7.5. Vettä vaihdan kerran viikossa n. 30 litraa ja kaikki tosiaan näytti aivan normaalilta (ei mitään oireita).
niin
pohjalla on aika hienoa soraa, ei lannoitteita koska käytän nestemäistä kasvilannoitetta.Allas on ostettu v.1998 ja tyhjennetty kokonaan reilu vuosi sitten kun vaihdoin altaan paikan.Suodattimena on Eheim 2010.partikset olivat pari vuotta. 2-3v vanhoja (sain ne kaverilta poikasina)
Muuna kalastona on ne miljoonakalat ja platyt.
Mittasin siis vain lämpötilan ja pH:n ja katsoin että suodatin ja lämmitin toimivat.
Se siinä outoa onkin että muut kalat voivat hyvin ja partamonnitkin näyttivät voivan hyvin.

*kalanen*
Altaasi on ainakin alisuodatettu, Eheimin 2010 on tarkoitettu 60-160l altaisiin. Olitko puhdistanut suodattimen ennen kuolemia? Kysyin kauanko allas on ollut toiminnassa (=pystyssä) siis kauanko vedet ja kalat ovat olleet siinä? Vuoden päivät paikan vaihdosta lähtienkö? Seuraavalla kerralla jos kerrot "mitanneesi vesiarvot" olisi syytä tosiaan mitata vähän enemmän kuin pH. Paljonko niitä miiliksiä ja platyja on?

Eikö 100 litraa mahdu tuohon väliin ihan hyvin? Ei silti, omaan sataseeni olen laittamassa koko päädyn mattosuodatinta, mutta kyllä sen kokoisen nyt sisäsuodattimellakin, jopa 2010:llä pitäisi toimia ihan kohtuullisesti jos altaassa on muutakin pintaa bakteereille.-minttu- kirjoitti:*kalanen*
Altaasi on ainakin alisuodatettu, Eheimin 2010 on tarkoitettu 60-160l altaisiin.
Mika
Sellainen välihuomautus tähän vaan, että eikös ne partikset likaa vettä aika tavalla ja tarvitse tehokkaan suodatuksen. Omassa satalitraisessani oli hetken partamonni ja p*skaa leijui joka puolella. Jos siellä olisi ollut niitä kolme ja vielä muut kalat päälle, aika kuormittunut se olisi ollut.
Ja tuohon partisten kuolemaan... kiinnostaa vaan millä niitä ruokittiin ja että jos vaikka annettiin viherruokaa niin ei kai sitä jätetty akvaarioon pilaantumaan?
ja vielä lisäys: tämä sama tyyppi kyselee samalla otsikolla partisten kuolemasta myös eräällä toisella akvaariopalstalla ja kertoo että akvaariossa on myös 20 miljoonakalaa ja 6 platynpoikasta. Eli aikamoisen suodatuksen mielestäni tarvitsisi tuohon.

Itselläni tapahtui samantapainen selittämätön kahden partamonnin kuolema n. kuukausi sitten, kun sain 250 litraisen käytetyn altaan ja sen mukana kaksi n. viisi senttistä partamonnia. Jonkin ajan kuluttua ne löytyivät altaasta kuolleina, päivän parin välein kumpikin, vaikka ainakaan allas ei ollut vielä ylikuormitettu kaloilla (kaksi leväbarbia, sitten kolme piikkisilmää, kaksi sinihelmirihmaa ja noitamonni). Kummallisinta oli, että kohta altaaseen siirtämäni iso partamonninaaras suorastaan komistui päästyään isompaan altaaseen ja on voinut toisen, pienemmän partamonnin kanssa hyvin.
Selitykseksi annoin itselleni muuttostressin (ehkä kalat haavineet miehet olisivat voineet hoitaa homman paremminkin), siirron toisenlaiselle vesialueelle ja sen, että ehkä kaloilla oli joku häiriö jo muuttaessaan. Akvaarioveden laadusta ei pitäisi johtua jos vertaa siihen, että muut kalat ovat voineet ja syöneet mielestäni hyvin.

Onnenlinnun kotiorsi on vain heikko heinänkorsi, mutta silti ihanasti laulu kuuluu pilviin asti.
kalastosta
Eli pieni tarkennus tähän kalastoasiaan.. Eli altaassa oli ne kolme partamonnia, nyt on enää yksi. Sitten on 6 platyn poikasta ja n 20 miljoonakalaa, joista suurin osa on kyllä poikasia. Ja todella ihmettelen kun -minttu- sanoit että altaani on alisuodatettu?! Kun altaani on 100-litraa ja Eheim 2010 on tarkoitettu 60-160 litrasille, ja suodatusteho on lähes täysillä. Ja toiminnassa tyhjennyksen jälkeen oli ollut sen vuoden.
suodatinta putsaan myös viikottain, n. kerran kuussa vähän paremmin, eikä se silloin kovin likainen ole. Monneja ruokin kasvistableteilla ja tavallisilla tableteilla eikä ruokaa jää pilaantumaan koska imuroin pohjan ruokinta-aukon kohdalta kerran viikossa.
Ja siitä nitriitistä vielä, että mietin vain, että miten sitä voisi niin paljon tulla akvaarioon jos sitä kuitenkin siivotaan säännöllisesti eikä kalojakaan ole paljoa, sillä tosiaan lähes kaikki kalat ovat poikasia.

Re: kalastosta
No jos se on ainoa suodatin, niin aika hurja puhdistustahti on. Jos se ei ole kovin likainen, miksi sitä pitää putsata? Se "lika" siellä suodattimessa on oikeastaan juuri se "suodatin" eli se sisältää suurelta osin sen bakteerimassan joka hoitaa typpiyhdisteiden muuttamisen haitattomampaan muotoon. Suodatinta kuuluu putsata sitten kun se on niin likainen ettei vesi kierrä halutulla tavalla, silloinkin varovasti etenkin jos kyseessä on altaan ainoa suodatin.*kalanen* kirjoitti:suodatinta putsaan myös viikottain, n. kerran kuussa vähän paremmin, eikä se silloin kovin likainen ole.
Mika
suodattimesta
juu..putsaan sitä tosiaan ehkä hieman liian usein, mutta ne kalanpoikaset ovat aika tarkkoja vesiarvoille..(no miljoonakalat kyllä luultavasti selviäisivät muutenkin) niin putsaan sen usein, jotta se kerää paremmin kaikki roskat..ja siis silloin viikottainkin putsaan siitä vain suurimmat liat, siis en puhdista suodatinpatruunaa liian perusteellisesti koska hyödylliset bakteerithan häviäisivät silloin..siis suurimmat liat vain ja kalanpoikaset koska ne menevät niin helposti suodattimeen, niin pitää tyhjentää se usein ja samalla sen siinä putsaa jos joku tajus?