Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Aamulla kun aloin ruokkia kaloja huomasin yhden viidestä leväbarbista makaavan etualalla ja siltä puuttui kokonaan pyrstö! Kala oli muuten hyvässä kunnossa.
Altaassa ei ole aikaisemmin tapahtunut mitään vastaavaa.
Kuka siis voisi olla syyllinen?
Mahdollisuuksia olisi:
- toiset leväbarbit
- tiiikerinuoliaiset
- sinirihmat
Pyrstö kokonaan peräaukosta lähtien vaiko vain pyrstöevä?
Makasi elävänä vai kuolleena?
Hyvässä kunnossa tarkoittaa ettei muuten revitty?
Miten isossa akvaariossa tuo noin 30 senttisiksi kasvavien tiikerinuoliaisten parvi on?
Kalaa ei oltu muuten revitty ollenkaan.
Oli vielä hengissä ja jopa yritti uida!
Evä ja n.1½cm ruumista oli poissa.
Tämä kaikki tapahtui n.280litraisessa altaassa.
Tiikerit vielä pieniä! Kasvaessaan isommiksi on tarkoitus myös kasvattaa altaan kokoa.
Kovasti veikkaan bakteeritulehukseen. Kala on ensin tavalla eri toisella vahigoittunut, ja siten tulehdus perään.
Kuva olisi taas poikaa, kuten kalatauteja ja kalojen vammoja ja niiden syitä yleensäkin arvuuteltaessa.
Saattavatpa muut kalatkin, vaikka yleensä sopuisia olisivatkin, käydä loukkaantuneen eläimen kimppuun, varsinkin jos siitä irtoaa ravinnoksi kelpaavia osia... Mikään noista muista kaloista ei kuitenkaan äkkiseltään ole sen oloinen, että kävisi täysissä voimissaan olevan leviksen kimppuun, joten alkuperäisen vioituksen täytyisi olla tullut jostain muualta.