Syyskuussa yhdeksänvuotias labbiksemme Viki kuoli syövän uuvuttamana. Pääsin sentään viettämään Vikin kanssa viimeiset päivät yhdessä. Hoidin sitä kun se urheasti yritti kamppailla syöpää vastaan, jonka olemassaolosta emme edes tienneet ennen kuin viimeisenä päivänä. Vikiä oltiin hoidettu toisesta syystä ja syöpä ei tullut edes mieleen. No, vaikka se olisikin selvinnyt aiemmin, niin ei Vikiä olisi voinut leikata.
Viki kuoli automatkalla kotiin lääkäriltä muun perheen keskellä. Se rakasti ajelua ja se rakasti meitä, joten se kuoli lempipuuhassaan.
Vikin kuoleman jälkeen sitä neljä vuotta nuorempi suursnautseri Ama masentui. Sille ei tuntunut maittavan enää elämä sen jälkeen kun sen koko elämän ajan läsnä ollut isosisko kuoli. Hankimme sille kaveriksi ja virkistäjäksi 11.9.2003 -syntyneen labbispennun Hanin, joka on sukua Vikille. Toki se vähän piristi Amaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi hiipua pois.
Viime sunnuntaina, viiden jälkeen aamulla, Ama kuoli. Se katseli pitkään pentua, laski päänsä ja nukkui pois.
Viimeinen viikko oli sille hyvä ja leikimme lumessa moneen otteeseen. Perjantaina se sai syötyäkin hyvin. Lauantaina sille nousi nopeasti kova kuume ja sitten ei voinut tehdä enää mitään.
Emme tiedä mihin Ama kuoli, lääkärin paras arvaus oli suru. Kuulemma on törmännyt moneen nuorempaan koiraan, jotka ovat vain ilman sen selvempää syytä kuolleet vanhemman koiran perään. Ne vain eivät enää jaksa olla ilman sitä parasta kaveriaan.
Nyt me olemme täällä yksin Hanin kanssa.


On kova ikävä.