Jouni V kirjoitti:Kattokaas tuota liitteen kuvaa: ei kiva näky. Kuva on vanha, mutta pulpahtanut näköjään uudestaan kun Kauko-Idän kalat tuhosivat taas joltakin tuhansien dollareiden kalat jenkeissä. Näyttä keskustelu käyvän vilkkaana palstoilla (Simply Discus, DAAH).
Tässä uudessa tapauksessa ongelmana ollut joku yksisoluinen pintaloinen, joka olisi pitänyt hoitaa kuparikylvetyksin.
Toivotaan että Jouni V ei vedä hernettä nenään kun julkaisen henkilökohtaisia posteja mutta luulempa että tämän asian saa tuoda suomalaisten "lätkäfanien" katseltavaksi jotka eivät seuraa ulkomaalaisia kiekkofoorumeita.
Jukka, kyseessä oli täysverinen ammattilainen, jolla on tietysti mikroskooppi ja kiinteät yhteydet yliopistojen aktiivisisiin kalapatologeihin. Tuon kuvan kalakuolema johtui muistaakseni kaloista diagnostisoidusta Vibrio cholerasta, ja sen potentiaalinen leviäminen ihmisiin (perheessä pieniä lapsia) teetätti täydellisen putsauksen.
Viimeisin epidemian syy ei ollut toistaiseksi selvinnyt kun palstalla kävin, mutta kiekoilla on monesti nähty, että jotkut tavallisetkin bakteerit ja loiset ovat vain niin virulentteja, ettei mikään tunnu auttavan. Perustason tieto loisista ja bakteeritaudeista ei aina riitä. Tässä tapauksessa besserwisser-mentaliteetti ei oikein pure.
Tässä lyhyt yhteenveto eräästä pahasta ”kiekkoruttoepidemiasta”. Käytin lainausmerkkejä, koska kiekkoruttohan ei ole mikään diagnoosi vaan lähinnä yleisten oireiden yhteydessä käytetty termi, kun on voimakas kuolleisuus ja liman erittyminen ja kuoriutuminen. Kalat olivat Kauko-Idän kaloja, jotka olleet mahantuojalla >2vk ja sitten tällä harrastajalla karanteenissa >3vk. Kaikki oli hyvin. Eräänä aamuna kalat olivat ok ja illalla pahasti sairaita. Harrastaja lähetti kaloja välittömästi kalapatologille. Tyyppi ei itse asiassa kerro käyttikö itse mikroskooppia! Patologi ei löytänyt kalan pinnasta erityisempiä loismääriä, kiduksilla oli erittäin runsasti bakteereja. Munuaisista ei kasvanut pöpöjä. Koska tauti eteni nopeasti, kaloilla aloitettiin laajakirjoisen antibiootin kuuri (oksitetrasykliini) + formaliini. Tauti näytti talttuneen: >40 altaan harrastaja menetti kylläkin 45 kalaa.
Sitten kaikki pahani nopeasti jälleen. Harrastaja soitti eräälle ammattilaiselle, jolla oli ollut vastaavia ongelmia. Totesivat, että ehkä alkueläinten sekundaari-infektio. Samaan aikaan harrastaja oli jo yrittänyt metyleenisineä, formaliinia ja kaupallisia valmisteita ilman tulosta (kuulostaa aika summittaiselta). Ammattilainen oli löytänyt tehoa kuparisulfaatista, joka sitten tehosi harrastajallakin 3 vrk:n kuluttua.
Kokonaistappioita ei kerrota, mutta rahallisesti kaloja meni tuhansien dollareiden edestä.
Olin vähän pettynyt, että tämä harrastaja ei itse asiassa kuvannut tarkemmin sitä oliko käyttänyt mikroskooppia. Näytteitä olisi piisannut, koska kaloja kuoli alkuvaiheessakin aika paljon. Siinä mielessä Jukan sarkastinen kommentti on paikallaan.
Jos tämä kiekoilla kuvattu ongelma olisi helppo selvittää, se olisi jo tehty. On melko varmaa, että Kauko-Idässä on osattu kehittää virulentteja muotoja sinänsä tunnetuista pöpöistä ja loisista. Myös vesiolojen erilaisuus vaikuttanee.
Kuparivalmisteena oli joku ”Copper safe”. En tiedä myydäänkö Suomessa. Tämä harrastaja ei sinänsä suosittele sitä minään yleishoitona, mutta ohjeet siitä kuinka ehkä pitäisi menetellä, löytyvät Simply Discuksen sivuilta.
Korva kirjoitti:
Tosin kuka tervejärkinen menee sitten kuvaamaan niitä ja laittamaan nettiin...?
No varmaan joku ystävällinen harrastaja, joka haluaa antaa varoittavan esimerkin muille harrastajalle. Tuskimpa sentään omien kuolleiden kalojen kuvamiinen mitenkään mielihyvää tuottavaa on? Ei varmaan ole raavaammallakaan miehellä itku kaukana tuollaisessa tilanteessa, kun näkee vuosien työn tuloksen kuolleena nurmikolla.
Korva kirjoitti:Tosin kuka tervejärkinen menee sitten kuvaamaan niitä ja laittamaan nettiin...?
Esimerkiksi minä, jos näin kävisi! Ao. kuvien ja jutun julkaiseminen herättää toivottavasti ihmisissä TERVETTÄ varovaisuutta mitä tahansa lemmikkieläimiä harrastettaessa.
Korva kirjoitti:Tosin kuka tervejärkinen menee sitten kuvaamaan niitä ja laittamaan nettiin...?
Heheh, minä ainakin laitoin kuvan nettiin kun parin satasen edestä kaloja kupsahti tuossa jokunen aika sitten. Olen kyllä todistettavasti jotain muuta kuin täysin tervejärkinen, joten ehkä se johtuu siitä. Anteeksi jos meni liian ot:ksi.
Tässä lisää epänormaalia, tervejärkinen minä en ole vappuna ollut 44 vuoteen joten antaa mennä kun on alamäki. Yllä kuva kotimaisista kampelanpoikasista a`la Jani B