Todellinen parvikala

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
pt70
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 21:55, 28.10.2003
Paikkakunta: Varkaus

Todellinen parvikala

Viesti Kirjoittaja pt70 »

Vinkkejä kaivataan. Etsin todellisia parvikaloja. Siis kaloja jotka suhaavat ees taas oikeassa parvessa. Olen perustamassa nyt kolmatta akvaa ja olen päättänyt etsiä siihen pieniä 4-8 cm pitkiä todellisia parvikaloja. Olen suht kyllästynyt ns. parvikaloihin, jotka linnoitautuvat omille reviireilleen ja jököttävät siellä.

(Huom! Akvaa ei ole vielä hankittu vielä. On siis kohtuu turha kysyä, minkä kokoinen akva on ja minkälaista vettä siinä on. Akvan koko tulee kyllä jäämään alle 200 L.)

Kiitos jo etukäteen.
Mja
Member
Member
Viestit: 255
Liittynyt: 17:54, 19.03.2004
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja Mja »

Jos olisit kertonut mistä ns. parvikaloista sinulla on jo kokemusta, ei tulisi kannaltasi turhia vastauksia.

Koon puolesta tuohon alarajalle menis mainiosti Intiaaninsulka, ja oman kokemuksen, tosin vielä lyhyehkön, mukaan ne kyllä kurvailee ihan tiiviinä parvena hetkellisiä hajaantumisia lukuunottamatta.
skare
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1784
Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pirkkala / TAS

Viesti Kirjoittaja skare »

Punapäätetra on todellinen parvikala... ne tuntuvat uivan tiiviinä parvena lähes aina.

Toisaalta voit ajatella niinkin, että jos parvikalasi uskaltautuvat uimaan muutenkin kuin parvimuodostelmassa, ne viihtyvät akvaariossasi eivätkä tunne oloaan uhatuksi. Meillä esimerkiksi sitruunatetrat eivät juuri koskaan ui parvessa, vaan levittäytyvät koko altaan alueelle. Punapäätetrojen jatkuvaan parveiluun voi olla se syy, että ne asuvat kiekkoaltasssa ja saattavat ajatella olonsa uhatuksi (vaikka kiekot eivät kyllä ole niistä ollenkaan kiinnostuneita).
saurama
Valopää
Valopää
Viestit: 1880
Liittynyt: 13:54, 12.06.2002
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja saurama »

Suuri osa parvikaloista leviää pitkin allasta kun kokevat olonsa turvalliseksi. Erityisesti tetroista moni laji levähtää pitkin poikin. Rasborat tuntuvat olevan vähän parempia tuossa poppoossa pysymisessä, tetroista oman kokemukseni mukaan juuri skaren mainitsema punapää, mutta myös sitruuna. Jos altaan koko antaa periksi niin pikkulasimonni (Kryptopterus minor) on hyvä oikeasti nipussa pysyvä kaveri. Niitä vain pitää olla riittävästi, esim. 10 tai enemmän, jotta viihtyvät. Ei kirkasta valoa eikä liian vilkkaita muita asukkaita, nuo kun ovat kaloina sieltä säikymmästä päästä.
Viimeksi muokannut saurama, 10:52, 02.05.2004. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Samu Saurama
www.AudioVideo.fi - ilmaiseksi kaikki viihde-elektroniikasta
Juhis90
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1294
Liittynyt: 18:47, 15.04.2004
Paikkakunta: Joensuu, LAS

Viesti Kirjoittaja Juhis90 »

Kardinaalitetra pysyy tiukasti parvessa :D .
Jadelin
Starting Member
Starting Member
Viestit: 8
Liittynyt: 10:31, 31.03.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jadelin »

Meidän kardinaalitetrat ei ainakaan pysy parvessa, vaan levittäytyvät koko akvaarioon. :D
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Punapäätetra, kulmatetra sekä punapyrstörasbora ovat suhteellisen hyvin parvessa viihtyviä kavereita. Eikä absoluuttisia totuuksia ole olemassa ;)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
hannu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 508
Liittynyt: 18:00, 18.02.2002
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja hannu »

Kiilakylki pysyy hyvin parvessa, välillä innostuvat jopa uimaan allasta päästä päähän samanaikaisia käännöksiä tehden.

Hannu
pt70
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 21:55, 28.10.2003
Paikkakunta: Varkaus

Viesti Kirjoittaja pt70 »

Kokemusta on musta-aavetetroista ja keisaritetroista. Molemmat ovat omissa akvaarioissaan muiden kalojen joukossa ja ns. levällään pitkin akvaariota (akvojen koot ovat 240L ja 317L). Jälkimmäiset siis keisaritetrat ovat flekmaattisuuden huippuja paitsi ruoka-aikoina. Sen sijaan musta-aavetetrakoiraat (ja naaraatkin) järjestävät jonkin verran näytöksiä.

Vastaukset saivat miettimään mikä on luonnollista. Jos kalat tuntevat olonsa turvalliseksi ja ovat sen vuoksi levällään niin se on ihan ok.

Kolmatta akvaa laittaessa tulee mieleen myös loistobarbit, mutta kun ne ovat aika levottomia liikkujia. Kiilakylki ja punapäätetratkin kuulostivat ihan hyviltä vaihtoehdoilta.
saagelo
Member
Member
Viestit: 418
Liittynyt: 16:15, 25.10.2002
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja saagelo »

kulmatetrojen olen nähnyt olevan tiiviimmissä parvissa...
iiputti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 672
Liittynyt: 16:05, 24.08.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, Niipperi

Viesti Kirjoittaja iiputti »

Intiaaninsulka parveilee enemmän suuressa parvessa. Alle 10 hajoaa herkäsi eri puolille, mutta sitä suuremmat poppoot muodostavat tiiviitä parvia, kurvailevat yhteiskiemuroita pitkin akvaariota.

Meillä suhaavat suuren kannon sokkeloista pitkänä letkana ja käyvät avovedessä tiivistymässä takaisin muodostelmaan [;)]
Suojele mastiffia pienenä, niin se suojelee sinua suurena.
Kaiku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 795
Liittynyt: 13:45, 04.10.2004
Paikkakunta: Keski-Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Kaiku »

Olen sitten kai se tämän kertainen ilonpilaaja, kun kerron että minulla eivät ainakaan inkkarit eivätkä kulmat suostu pysymään "nätisti" parvissaan. :roll:

Purkki on reilu 200 l, inkkareita on 15 ja kulmia 10. Ehkäpä asiaan vaikuttaa juuri tuo turvallisuusasia, sillä akvaariosta puuttuvat "potentiaaliset pedot". Muina kaloina on monnisia sekä nuoli-, noita- ja partamonneja. Tiedä häntää...
jhmp
Junior Member
Junior Member
Viestit: 226
Liittynyt: 16:54, 05.07.2002

Viesti Kirjoittaja jhmp »

Moro,

Mahtaako akvaarion koko & sisustus vaikuttaa mitenkään parvikäyttäytymiseen?

Esim.
1) Paljon avovettä ja vain muutamia piilopaikkoja
2) Avovettä on vähän ja runsaasti piiloja?

Kokemuksia?
Hymyyle vaa, vaikka tuntuus äkkipäätä ourolta naamalihaksis.
Soon suasiteltavaa ihmissuhteeren kannalta -ja ilimaasta peeärrää.
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Viesti Kirjoittaja JJVi »

Ainakin isojen kalojen läsnäolo vaikuttaa parvikäyttäytymiseen myönteisesti. Mun 300L altaassa 40 kardinaalitetran parvi pysyi todella hyvin kasassa. Ikävä kyllä tuloksena on pitemmässä juoksussa ollut 5 isoa kardinaalitetraa ja erittäin lihava lehtikala....
/jari
marko.markkanen
Member
Member
Viestit: 490
Liittynyt: 20:49, 16.04.2004

Viesti Kirjoittaja marko.markkanen »

hannu kirjoitti:Kiilakylki pysyy hyvin parvessa, välillä innostuvat jopa uimaan allasta päästä päähän samanaikaisia käännöksiä tehden.
Kissanhiekka kirjoitti:Kardinaalitetra pysyy tiukasti parvessa.
Minulla oli joku viisi vuotta sitten 80 kiilakylkeä ja 100 kardinaalitetraa, 980 litraisessa altaassa. Haaveena oli että olisi kaksi kaunista suurta parvea, mutta tuloksena oli 180 kalaa ympäri isoa allasta eikä tietoakaan mistään parvikäyttäytymisestä :roll: . Ehkäpä oskarin hankkiminen olisi saanut kalat menemään parveen :mrgreen: .
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

marko.markkanen kirjoitti: Ehkäpä oskarin hankkiminen olisi saanut kalat menemään parveen :mrgreen: .
Niin,tai jos akvaarion ulkopuolelle lasiin liimaisi Oskarin kuvan :mrgreen:
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”