Heippa, leopardiset on meillä ainakin ykkösiä, itselläni oli alussa kaksi urosta ja yksi naaras. Juuri äsken katselin pikkuisten ruokailua, aikuiset ovat aika arkoja, meillä johtuu varmaankin siitä, että niitä on siis vain nuo kolme. Äsken laskin ruokailun aikana, näkyvillä oli kaksi isoa ja pieniä 11 näkyi samalla kertaa.
Eli teen niin, että kudun jälkeen kerään osaa monnisten kudusta poikasverkkoon, joka on samassa altaassa. Heti kuoriuduttuaan nostan poikaset verkosta aikuisten joukkoon, eli ne pärjää, jotka pystyy. Ruokailussa aikuiset ja lapset menevät kaikki ihan sovussa, eli valoisaan aikaan ei ole ollenkaan havaittavissa sellaista, että aikuiset yrittäisivät syödä poikasiaan. Eivät jahtaa niitä, vaikka olisi suun edessä, ei yritä syödä. Eli kiva juttu, poikaset saavat asustella alusta lähtien vanhempiensa kanssa. Kutu tapahtuu kerran viikossa, jolloin yhdellä kerralla tulee noin 15 kutupalleroa. Tätä on nyt jatkunut kahden kuukauden ajan. Kutu tapahtuu aina kaksi päivää vedenvaihdon jälkeen (pidän akvaariopäiväkirjaa). Vedessä käytän seran vedenparannusainetta sekä pmdd:tä kasveille. Lämpötilana meillä on 25 astetta. En laske veden lämpötilaa vettä vaihdettaessa, poikasten ja mätimunien vuoksi. Suodattimena joku vanha Shark -merkkinen sisäsuodatin, eilen kuitenkin vaihdoin eheim 2215 ulkosuodattimen, joka näyttäisi kuitenkin olevan liian kovavirtauksinen poikasille. Suodattimen vaihdon jälkeen kaarimonniset alkoivat tanssahdella ja oleilla T-asennossa, joten katsotaan, miten on?? Kaarimonniset ovat yhtä arkoja kuin leopardiset, vaikka samassa altaassa on niitä 5 (eivät nekään ole poikasista moksiskaan). Aina kun menee altaan eteen ne painelevat piiloon.
Kiekkolassa on helmimonnisia 4 kpl, eivätkä ole moksiskaan vaikka altaan edestä käveleskelee ees taas, joten ovat erittäin rohkeita veijareita. Niiden kudusta ei ole kokemuksia, ovat vielä sen verran nuoria kavereita, että eivät vielä ole sukukypsiäkään. Pikkualtaassa, jossa siis kaari- ja leopardimonniset ovat, on ph 6,8 joka on veden ph meillä täällä hanavedessä. Mitään kummallisia poppaskonsteja ei kutuun siis tarvita. Isoimmat poikaset ovat nyt parikuukautta vanhoja ja noin 1 cm kokoisia. Poikaset eivät näytä olevan moksiskaan meikäläisen pärstästä akvaarion lasissa
Leopardiset ovat nyt olleet minulla sen kaksi kuukautta ja kututapahtumat alkoivat heti kun tottuivat altaaseen. Kututapahtumassa toinen uroksista yrittää aina päästä mukaan, mutta toinen uroksista hätyyttää aina toisen pois. Kututapahtumassa on siis mukana vain yksi naaras ja koiras.
VINKS; Hetken kuluttua meiltä tulee poikasia jakoon

kunhan vielä vähän kasvavat
---------------------------
miljoonakala84 kirjoitti:Miula ois tämmönen ongelma leopardimonnisen kanssa. Eli yhden leopardimonnisen maha on hirmusen iso ja koko monninen muistuttaa lähinnä uivaa palloa. Elikkä miten voisin saada tuon monnisen kutemaan?
Auttaako lämpötilan lasku ja ph:n pudottaminen?
Oletko varma, että monnisesi on terve? meillä ei ainakaan naaras ole yhtään pallomainen, päin vastoin hyvinkin solakka malli ennen kutuakin. Ei uskoisi, että se kutee
