Akvaarioharrastus tempaisi mukaansa

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

kylpyankka
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1565
Liittynyt: 11:38, 21.07.2004
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Akvaarioharrastus tempaisi mukaansa

Viesti Kirjoittaja kylpyankka »

Tuolla alkeissa jo viittasinkin siihen, miten äärettömän innoissani tästä uudesta harrastuksestani olen. En ymmärrä miksen tätä aiemmin tajunnut. Ehkäpä nyt vasta osaan arvostaa oikein todella kun olen muutaman vuoden tuskaillut lemmikittömänä (allergia rajoittaa).

Mutta pointtiin, ajattelin josko jollain muulla on ollut samanlaisia tuntemuksia: kun sain tuon ison akvaarion kotiin saakka, meni pari päivää siihen, että mietin mitä oikeen tuli tehtyä. Säästötili suunnilleen tyhjäksi ja kesälomapalkoistakin taitaa osa aika sujuvasti hurahtaa kunhan kaloja pääsee hankkimaan. Nyt ei kuitenkaan enää tietoakaan että epäilyttäisi, en malta päivisin odottaa että pääsen töistä katsomaan joko kasvit on kasvaneet. :mrgreen: En ymmärrä miksei ihmiset jaksa kuunnella kun alan intoilla jostain monnisista ja selittää niiden vipeltämisestä. Pysähtyyköhän sitä jossain vaiheessa miettimään kauhuissaan rahan määrää, jonka tähän hommaan saa uppoamaan. Ainakin voi samalla ihastella hienoa akvaariotaan.

Oon vissiin vähän pöhkö. :mrgreen:
Tiina_
Member
Member
Viestit: 287
Liittynyt: 12:28, 10.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turenki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tiina_ »

Pöhköjä tässä kai kaikki ollaan :roll: En ikinä jaksa enkä edes pysty ajattelemaan millainen rahasumma akvaarioihin on kaiken kaikkiaan mennyt. Perustelen sitä usein itselleni vaan sillä että olisi ne rahat turhempaankin voineet mennä. Äkkiäkös joku 1 000 euroa hurahtaa vaatteisiin tai baareissa juoksemiseen. Siltä kannalta akvaario on kannattava sijoitus, jää oikeasti jotain käteen (eikö vain maksaan).

Lähelläni ei monia ihmisiä ole ollut, jotka jaksaisivat kuunnella akvaario-juttuja. Onneksi tätä kautta on löytynyt niitäkin. :mrgreen: Akvaario on kyllä mukaansatempaava harrastus, ei voi muuta sanoa. Toivottavasti ei koskaan tarvitse vaan lopettaa 8O Kyllä karvaiset kaverit ovat omaa luokkaansa, mutta mielenkiintoista tämäkin [;)] .
Tiedotus kansalaisille: Tunnelin päässä näkynyt valo on kustannussyistä päätetty sammuttaa.
Cofu
Member
Member
Viestit: 370
Liittynyt: 21:54, 14.01.2004
Paikkakunta: Kouvola, Klas

Viesti Kirjoittaja Cofu »

Hulluja ollaan koko sakki, siitä ei pääse yli eikä ympäri, etenkin suuruuden hulluja. Mikään ei riitä, kun aletaan litroista puhumaan :mrgreen: .

Muutamat kaverit kyllä aina välillä pyörittelee päätään kun minä suu vaahdossa suunnittelen uudistuksia ja parannuksia akvaarioon, tai hullun lailla tiiraan tunti tolkulla planet catfish:n sivuja ja etsin mitä lajia meidän plekot on. Ai, paljonko on rahaa mennyt... No paljon mutta siitä yhteissummasta ei puhuta, ja oman terveyden vuoksi sitä ei edes mietitä 8-) . Mutta kyllä se kieltämättä on vähän hirvittänyt kun raahaa uuden altaan kotiin ja tuumailee että tulipa taas köyhdyttyä pieni omaisuus. Hetkellinen katumus on normaalia kun puhutaan suuremmista summista, jokainen normaali "kuluttaja" potee joskus syyllisyyttä ja epätietoisuutta ostoksestaan, kun tajuaa että sinne hurahti kankkulan kaivoon 500€, mitä kaikkea muuta sillä olisinkaan voinut tehdä.

Mutta mikään ei ole parempaa ja rattoisampaa tekemistä kuin istahtaa akvaarion eteen ja tuijottaa sitä tunti tolkulla, ja mikä parasta, ei koskaan uusintoja :mrgreen: .
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Akvaarioharrastukseni tuntuu kuitenkin jossain määrin vielä järjelliseltä, kun vertaan mieheeni ja kavereihini, jotka harrastavat aktiivisesti musiikkijuttuja. Puhumattakaan autojen himotuunaajista, joille ei riitä mikään. Jatkuvaa tuhansien eurojen kulutusta, minä pääsen sentään hiukan helpommalla, mutta rahatilanteeni takia joudun kyllä jarruttelemaan jonnii verran ;)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Jokeri
Member
Member
Viestit: 445
Liittynyt: 22:42, 08.03.2003
Paikkakunta: Etelään Hesasta

Viesti Kirjoittaja Jokeri »

Miten niin hurahtanut? Tässä harrastuksessa nälkä kasvaa syödessä ja jostain koloista niita altaita hiipii taloon ihan huomaamatta. Olen aivan vakuuttunut, että meidän talon alla asuu akvaariotonttuja, jotka kantavat taloon uusia altaita multa lupaa kysymättä :)

Harrastus lähti liikkeelle 210 litraisesta ja nyt talossa on jo yli kuutio vettä ja lisää tuppaa. Ja sitäpaitsi, akvaarioon/-oihin käytettyjä rahoja ei lasketa.
- Keittiössäni roikkuu katosta amppeli. Jossain toisaalla se löytyy pöydän äärestä -
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Jokeri kirjoitti:Ja sitäpaitsi, akvaarioon/-oihin käytettyjä rahoja ei lasketa.
Miten meikäläinen sen sanoo: "Akvaarioharrastukseen kuUluvia rahoja ei lasketa" ;)

Btw, oletteko koskaan tunteneet halua soittaa Ring-a-Lingiin akvaarioharrastuksen takia? 8-)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Eikä sureta yhtään se, että tilillä on 39 senttiä, lompakossa 40 euroa ja bussilippu ostamatta eikä palkka tule kuin vasta perjantaina... Näkkäri on terveellistä! Kun ne kalat piti saada just ja ehdottomasti nyt! :mrgreen: Paras toivoa että avokki suuressa kiltteydessään maksaa tänään hakemansa monimetallien johdot... :roll: Meillä rahat uppoavat akvaarioihin ja siloin kun ei akvaarioihin upoa niin ne menevät kissaharrastukseen joka on jos mahdollista vielä kymmenen kertaa älyttömämpi harrastus!
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Juuh erehdyin minäkin ostamaan tuon 180l altaan kolme vuotta sitten ja sittenhän se homma ryöstäytyi jälkeenpäin aivan käsistä! Ensin tuli hankittua lisäksi 317l-allas jotta saisi hieman lisää kaloja. Sitten sain akvaariopakettiin kinuttua mukaan salamanteriplekon, joka oli selvä virhe sillä kun yhden plekon ostaa niin niitä tarvitsee myöskin lisää. Vähitellen 317l-altaan kalasto muuttui pohjavoittoiseksi ja kalamäärä kasvoi kokoajan, joten nytten 2kk sitten oli pakko saada isompi allas 780l, jonka ostin vielä täysin omilla rahoilla eli rahaa kyllä myöskin palaa.

Uusin allas 780l on ostettu uutena kaikilla herkuilla eli loistavilla laitteilla, kaapistolla ym. , mutta ainakaan vielä en ole joutunut turvautumaan omiin rahoihini vaan nuo on kaikki on onnistuttu maksamaan vähitellen kesätyöllä. :D

Juuri kun on tuo iso allas kokolailla kunnossa niin pitäisi vielä rakentaa tuohon vanhaan 317L-altaaseen valutussuodatin ja hankkia sitten sinne pieni ja iloinen seepraplekoparvi. 780L-altaaseen pitää rakentaa vielä metallihalogeeneille teline johon ne saa kiinni, joten eiköhän tässä myöskin kohta ole akvaariopussi PA. :mrgreen:

Täytyy varmaan alkaa sitten ruinaamaan porukoilta, jos niiltä joku euro edes heltinisi akvaarioharrastukseeni. :roll:
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
kylpyankka
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1565
Liittynyt: 11:38, 21.07.2004
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kylpyankka »

Alkaa olla tosi huvittavaa kun itsekseni hykertelen täällä - innoissani kun pienempi akva kypsyi kaikesta sähläämisestä huolimatta.
Harmi vain ettei tuttavapiirissä ole akvaarioharrastajia joille voisi asiasta intoilla.

Yksi kommentti jonka kuulin tulleen sukulaiselta (jolla ollut akvaario): parin päivän päästä voi sitten laittaa kaloja (juuri kun olin akvaarion hankkinut). Kaverit vain ihmettelee miksei niitä kaloja jo ole. Eivätkä ymmärrä miksi pitäisi kalatonta akvaariota tulla katsomaan. Onhan siellä kasveja ja vaikka mitä.. :mrgreen:

Enää ei mieti paljonko rahaa meni, ehkä sitten uudestaan kun alkaa kaloja ostaa.
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

kylpyankka kirjoitti:Harmi vain ettei tuttavapiirissä ole akvaarioharrastajia joille voisi asiasta intoilla.
Senkun liittyy johonkin akvaarioseuraan ja tulee AW:n kokoontumisajoihin joita on aika-ajoin, niin kyllä se tuttavapiiri akvarisoituu kummasti :mrgreen: Tosin vanhat kaverit pitävät entistä vinksahtaneempana...
Anti-hero
Junior Member
Junior Member
Viestit: 161
Liittynyt: 22:13, 10.01.2004
Paikkakunta: jkl mlk

Viesti Kirjoittaja Anti-hero »

Joo-o olen varmaan koko pienen ikäni ollut akvaarioista kiinnostunut ja viime keväänä sain hankittua 200 litrasen... nälkä kasvoi syödessä ja nyt on 300 litranen tossa vieressä, mutta koko ajan mielessä pyörii 500l vaneri tankin rakentaminen... netissäkin ei tule paljon muualla oltua ku akvaario sivuilla...
aquasol
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1376
Liittynyt: 21:01, 20.02.2003
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja aquasol »

pleko_88 kirjoitti:Uusin allas 780l on ostettu uutena kaikilla herkuilla eli loistavilla laitteilla, kaapistolla ym. , mutta ainakaan vielä en ole joutunut turvautumaan omiin rahoihini vaan nuo on kaikki on onnistuttu maksamaan vähitellen kesätyöllä. :D

Juuri kun on tuo iso allas kokolailla kunnossa niin pitäisi vielä rakentaa tuohon vanhaan 317L-altaaseen valutussuodatin ja hankkia sitten sinne pieni ja iloinen seepraplekoparvi. 780L-altaaseen pitää rakentaa vielä metallihalogeeneille teline johon ne saa kiinni, joten eiköhän tässä myöskin kohta ole akvaariopussi PA. :mrgreen:

Täytyy varmaan alkaa sitten ruinaamaan porukoilta, jos niiltä joku euro edes heltinisi akvaarioharrastukseeni. :roll:
Melkoiset kesätienestit 8O , pitäsiköhän tässä alkaa harkita alan vaihtoa :mrgreen:

Ei vaan, kyllä tässä kaikki roposet uppoavat akvaarioharrastukseen. Talossakin pitäsi tehdä remppaa, mutta kun uusi ja isompi allas olisi taas "ihan välttämätön" [;)]
Sade
Senior Member
Senior Member
Viestit: 613
Liittynyt: 13:32, 15.09.2002
Paikkakunta: Kangasala / TAS

Viesti Kirjoittaja Sade »

Täällä porukat ovat tainneet tajuta kuinka tämä viattomalta vaikuttava harrastus voi levähtää järjettömiin mittasuhteisiin, ja kieltävät tiukasti uusien altaiden hankinnan. Voi minua... Täytyy kituuttaa tuolla satalitraisella niin kauan kunnes muutan omaan kämppään ja sisustan sen akvaarioilla! :mrgreen:
Hugo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 58
Liittynyt: 12:56, 18.02.2004
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Hugo »

Viime kesänä sain hankittua ensimmäisen altaan (118L), mutta en jaksanut odottaa sen kypsymistä vaan hankin toisen altaan (100L) sitten kaloineen. Vähän tämän jälkeen taloon tumpsahti hieman isompi allas jonka sain pikaisesti käyntiin. Sen jälkeen on tullut pari pientä allasta karanteeniksi ja nyt viimeviikolla kävin hakemassa 300 litrasen tankin. No, ei siinä mitään mutta asun yksiössä ja meininki alkaa olla kohtalaisen akvaariopainotteista 8O Muutama on tosin nyt myynnissä että elämä alkaisi hieman "normalisoitua". Ihan hyvä saldo (myös rahallisesti) noin vuoden mittaiselle ajanjaksolle ;)
rithiam
Member
Member
Viestit: 254
Liittynyt: 15:38, 24.08.2004
Paikkakunta: Alajärvi

Viesti Kirjoittaja rithiam »

Niin, kylpyankka ja muut hurahtaneet, on tämä tosiaan uusi ja ihmeellinen maailma! :mrgreen: Olen aina pitänyt akvaarioita tylsinä ja etäisinä, kunnes... sain ekan akvaariomme (54L) heinäkuun puolessavälissä, ja nyt on talossa ollut pari viikkoa paranneltu painos (450L) - se oli ihan pakko saada. Mies pyörittelee päätään mutta lapset on lähes yhtä innoissaan kuin äiti, jonka ensimmäinen puuha aamulla ja viimeinen illalla - ja tiuhaan siinä välissäkin - on kykkiä akvaarioiden edessä katselemassa, mitä sinne kuuluu.. 8-) Iltalukemiset ovat vaihtuneet vain ja ainoastaan kalakirjoiksi, ja kalastosuunnitelmat syrjäyttävät työaatokset tämän tästä. Olen oppinut jopa nettailemaan tämän uuden harrastuksen myötä! [;)]

En olisi ikinä arvannut, että näin kiehtova ja kiinnostava maailma voi avautua omaan eteisaulaan (ja lompakkoon)! Jotkut kyllä väittävät että tämä alkuinnostus menee jossain vaiheessa ohikin; onko näin?
Liiu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 21:03, 16.09.2004
Paikkakunta: vantaa

Niinpä niin...

Viesti Kirjoittaja Liiu »

Sama tarina kun muillakin teillä. Ensin oli se 130l. Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että on mopo ryöstäytymässä käsistä. Joka muuton yhteydessä on akvaario vaihtunut suurempaan (Kun se on niin kätevä vaihtaa "siinä samalla"). 130l->150->180->320. Ja nyt kun on taas muutto edessä (opiskelujen perässä ravaan), niin tulossa on 450l. Miesystävä repii hiuksia päästään kun valitan ettei ole rahaa mihinkään ylellisyyksiin (kuten kahvimaitoon), kun viikon ruokarahat meni käärmekalaan ("Napostele kulta niitä surviaisia sieltä pakkasesta jos nälkä iskee...").
maximoves
Senior Member
Senior Member
Viestit: 620
Liittynyt: 07:52, 20.01.2004
Paikkakunta: Pukkila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja maximoves »

No jooh, pöpiä porukkaa ainakin jos mun ukolta kysyy...
Ensin oli 200 l joka vaihtui paniikki 85 litraiseen, sitten tuli lisäksi 63 l ja tämän jälkeen perään marssi 480 l. Nyt kierroksessa tai etsinnässä plekoallas yli 300 litrainen jostain edukkaasti kun hankintahaluja on, vaan kukkarossa asuu Matti tai joku sen sukulainen...
Ratsastan auringonlaskuun....

http://community.webshots.com/user/maximove
NannaJ
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 15:30, 26.04.2004

Viesti Kirjoittaja NannaJ »

-Alix- kirjoitti:
kylpyankka kirjoitti:Harmi vain ettei tuttavapiirissä ole akvaarioharrastajia joille voisi asiasta intoilla.
Senkun liittyy johonkin akvaarioseuraan ja tulee AW:n kokoontumisajoihin joita on aika-ajoin, niin kyllä se tuttavapiiri akvarisoituu kummasti :mrgreen: Tosin vanhat kaverit pitävät entistä vinksahtaneempana...
Totta. Jostain kumman syystä noissa normaaleissa ihmisissä maininta "akvaarioseuran kokouksesta" saa aikaan naurunremahduksen ja kysymyksen "Ai MIKÄ?"
BBhouse
Junior Member
Junior Member
Viestit: 157
Liittynyt: 23:15, 20.06.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja BBhouse »

Kesällä tuli tuhlattua kesälomarahat melko tehokkaasti 320-litraiseen kokolasialtaaseen, johon oli tarkoitus hankkia Malaweja, allas on kuitenkin edelleen tyhjillään, kun on tuo merivesipuoli alkanut kiinnostamaan. Nyt ei oikein vielä tiedä kumpaan suuntaan kääntyisi :? katsellaan rauhassa, eikä tehdä hätiköityjä päätöksiä joita voisi myöhemmässä vaiheessa sitten katua. Tosin eipä taida olla mitään katumista, jotain kaunista ja mielenkiintoista altaassani kuitenkin tulee uiskentelemaan :)
kylpyankka
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1565
Liittynyt: 11:38, 21.07.2004
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kylpyankka »

NannaJ kirjoitti:Totta. Jostain kumman syystä noissa normaaleissa ihmisissä maininta "akvaarioseuran kokouksesta" saa aikaan naurunremahduksen ja kysymyksen "Ai MIKÄ?"
Viimeksi eilen kaveri ihmetteli lattialla olevaa Akvaristi-lehteä, että onko tällainenkin suomeksi. Lopulta totesi että on se ihanaa kun on noin innoissaan harrastuksesta. Ensin oltiin kummasteltu miksi isompi akvaario on peitetty (keijulevää), jota yritin perustella kuulostamatta ihan hullulta. :mrgreen:

Mitä rahaan tulee, en uskalla enää edes laskea minkä verran olen kaloihin ja tarvikkeisiin kuluttanut. Ainakaan ei tarvitse ihmetellä miksi tili on melkein nollillaan. Ja vähemmän menee baariin tms. toimintaan kun ei vaan ole mitä kuluttaa. [;)]
Adrianna
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6704
Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Karhula (Kotka)
Viesti:

Re: Akvaarioharrastus tempaisi mukaansa

Viesti Kirjoittaja Adrianna »

kylpyankka kirjoitti:En ymmärrä miksei ihmiset jaksa kuunnella kun alan intoilla jostain monnisista ja selittää niiden vipeltämisestä.
Sama vika rahikaisella... Kukaan ei enää jaksa kuunnella kun kerron albinokupareiden edesottamuksista... tai hassuista amanorapusista! Mikä kaikkia vaivaa? :roll: :mrgreen:

Homma kyllä leviää kuin rutto, nyt äiti oli hehkuttanut töissä miten ihku akvaario meillä on. Harkitsevat nyt sitten hoivakotiin allasta vanhusten iloksi. Minä sanoin jyrkän ein, rahat ovat siinä puljussa kiven alla ja rahaa mummojen "virkistystoimintaan" (sis. joulukoristeet, kukat, verhot jne) on vuodessa vajaat 260e. Akvaario veisi sen kaiken ja enemmänkin :(

Mutta samanhenkistä seuraa on haussa! Ensi lauantaina 25.9 Kotkassa kokoontuu akvaarioihmiset!

(Piilomainonta? Hmm..)

Eli tällaiset jutut kannattaa, koota samanhenkisiä yhteen [;)]
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
iiputti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 672
Liittynyt: 16:05, 24.08.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, Niipperi

Viesti Kirjoittaja iiputti »

Kylähulluksi minutkin on vissiin jo mapitettu...
Innostuin tuossa leikkipuiston perhekahvilassa vähän valistamaan erästä rouvaa akvaarion hoidosta...Voi,voi.
En vaan pystynyt tuppisuuna kuuntelemaan miten kiva oli kun ostivat 6-vuotiaalle akvaarion(n. 60l), jossa on kultakala, partamonni, 2 levistä ja olivat juuri lähdössä ostamaan lehtikalaa! Akvaario oli edellisenä päivänä täytetty ja nakattu kalat sekaan*huoks*.

Päädyin paasaamaan nitriiteista ja nitraateista, kypsytyksestä, kalojen vaatimuksista...
Ensi viikolla tenttaan mitä toimenpiteitä tekivät.

Nyt kun on jo virallisesti kaheli, voi kai hyvällä syyllä jatkaakin aiheesta ja perehdyttää nuo loputkin tantat vähän paremmin akvaarioihin...*suunnittelee luentosarjaa :mrgreen: *

Kieltämättä moni ystävistäni on jaksanut kuunnella ällistyttävän tarkasti juttujani, jopa naapurin setä kysyi tänään ohikulkiessaan, että "kuinkas teidän nitriittipiikki jaksaa?" 8-)
Suojele mastiffia pienenä, niin se suojelee sinua suurena.
Jokeri
Member
Member
Viestit: 445
Liittynyt: 22:42, 08.03.2003
Paikkakunta: Etelään Hesasta

Viesti Kirjoittaja Jokeri »

Eipä se kovin helposti ohi mene, jos vain jaksaa alussa paneutua asioihin. Epäili muuan henkilö minunkin innostukseni aitoutta tuntematta tai tietämättä minua ihmisenä laisinkaan.
- Keittiössäni roikkuu katosta amppeli. Jossain toisaalla se löytyy pöydän äärestä -
Törökala
Member
Member
Viestit: 391
Liittynyt: 22:08, 01.06.2003
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Törökala »

Kyllä työkaverit katsoivat vinoon kun ilmoitin ensimmäistä kertaa meneväni akvaarioseuran kokoukseen. Siinä sai kuulla jonkun aikaa letkautuksia kuinka täti menee hoitamaan kaloja muiden lapsien kanssa.. :roll: Sittemmin olen valistanut koko työporukan akvaarion pidosta joten ovat oppineet vallan uusia asioita. [;)]

Harrastuksena tämä on oikein antoisaa. Kukkaro on kärsinyt enemmän kuin mitä koskaan osasin odottaa. Kerran laskin paljon rahaa oli mennyt ja kyllä siinä joutui kerran kaksi nieleskelemään. No, siihen auttoi, että lopetti laskemisen. Minulla ei ole montaa harrastusta, mutta ne mitkä olen joskus aloittanut ovat myös pysyneet.
Järjetöntä elää niin järkevästi että kaduttaa.
VesiEläin
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5925
Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja VesiEläin »

Teen puutarhurin töitä.. Ollaan tekemisissä paljon mullan kanssa ja kostea kesä kun oli, kastematoja on enemmän kuin tarpeeksi. Esimieheni kanssa istuttiin kesällä kukkapenkissä harvasepäivä ja joskus tuli kerattyä muutama matonen mukaan kaloille. Nyt kun olen saanut esimieheni perille akvaarioharrastuksen iloista hän kerää apunani matosia kun purkin avaan. :mrgreen: Mukavasti tuolla töissä on otettu vastaan minun harrastukseni ja siitä höpöttäminen. Ja jokunen työkaverikin on tunnustanut omistavansa jonkinsortin altaan. Neuvomaan en ole vielä kehdannut. Jospa sitten ensikesänä.. [;)]
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”