Mako71 kirjoitti:JustInsane & aguilegia & Majqua & cofeingirl: Vähän tervettä järkeä mukaan, jooko? Ei kukaan pidä mielellään 50 cm kalaa 100 litran akvaariossa, mutta monesti aloitteleva harrastaja ostaa kalan eikä tajua kuinka isoksi se kasvaa. Vaihtoehtoja on sitten about kolme: joko pidät sitä edelleen altaassa, yrität hommata sille sijoituskodin muualta tai sitten vedät pöntöstä alas(*)
Järkeä? Voi kuule, minä suorastaan palvon järkeä ja suuren suuresti ihmettelen sen yleistä puutetta. Keksitkö mitään luonnollisempaa prosessia kuin
kasvaminen? Kaikki lemmikit kasvavat, sinä kasvat, puut kasvavat. Kaikki kasvaa. Mikä ihme logiikka siinä piilee takana, että ihmiset kuvittelevat, että kalat eivät kasvaisi? Mikä logiikka siinä on takana, että hoitamistaan eläimistä ei tarvitse tietää yhtään mitään, kunhan sohii vaan?
Noista vaihtoehdoista numero kaksi on luonnollisesti se paras. Jos se ei toimi niin sitten kolmonen. Ykköstä en edes harkitsisi.
Kaikkien akvaarion omistajien tavoitteena ei ole rakentaa biosfäärejä ja hommata isoja värikkäitä kaloja. Joidenkin mielestä olohuoneeseen voisi mahtua muutakin kuin 1000-litrainen akvaario. Joillakin saattaa olla jopa muita harrastuksia tai pakollisia "huomionkerääjiä" (kuten vaimo ja lapset) kilpailemassa akvaarion kanssa.
Ei tarvitsekaan. Vanha viisaus on, "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Pätee akvaarioihin myös. Kun mietit valmiiksi etukäteen mitä suunnilleen akvaarioltasi haluat, loppu onkin hyvin helppoa. Mietit vain vähän, että mitä kaloja haluat ja mitä ne vaativat ja siltä pohjalta suunnittelet homman. Ei ole vaikeaa.
Sanoisin, että siinä tapauksessa vaimolla ja lapsilla on jotain ongelmia jos akvaarionhoitajella ei sitä puolta tuntia - tuntia viikossa irtoa.
Uskokaa tai älkää, joidenkin mielestä ihan perusakvaario pikkutetroineen ja rikkaruohoineen on kiva ja hauska, ilman sen kummempia vesiarvostressejä, kohtuullisella vaivalla & rahalla ylläpidettynä.
Olen täysin samaa mieltä. Itseasiassa molemmat akvaarioni edustavat hyvin pitkälti juuri tuota tyyppiä. Vesiarvoja mittaan ehkä kerran kuussa jos silloinkaan. Hyvin toimii. Tiedän mitä kaloja minulla on, tiedän mitä ne vaativat ja tiedän, että ne pärjäävät yhdessä. Aamulla kun herään nakkaan akvaarioon ruokaa ja illalla kun tulen töistä nakkaan toisen satsin. Kerran viikossa kahdessa vaihdan 30%-50% vedestä. Aikaa kuluu viikossa maksimissaan se tunti. Kalat kutevat ja kasvit kasvavat ja homma kaikinpuolin toimii.
Ehkä se on teidän mielestä sitten tylsää, typerää, välinpitämättömyyttä ja tietoista tietämättömyyttä, mutta olkoon.
Tylsyydestä ja typeryydestä ei juurikaan voi kiistellä, makuasioita nuo kun ovat. Välinpitämättömyydestä tai tietoisesti tietämättömyydestä en oikein perusta.
<flamebait>
(*) Elävänä tietysti! Mitäs muutakaan tällaiset typerät ihmiset voisivat ajatella?
...Vai olisiko jollakin kertoa Se Ainoa Oikea Tapa Tappaa Kala(tm)?
</flamebait>
Neilikkaöljy on varsin näppärä ja "humaani" tapa. Ja helppo.