Kuinka yleistä on, että akvaarion pohjalasi kootaan kolmesta palasta? Ostin juuri 410 litraisen altaan, jossa pohjalasin päällä reunoilla kiertää paksu, ja noin 5 cm leveä tukilasi, ja lisäksi em. tukilaseja menee myös altaan poikittaissuuntaan 2 kpl. Nämä tukilasit on siis silikoonattu pohjalasin päälle.
Ja nyt allasta tarkemmin tiiratessani huomasin, että noiden molempien poikittaissuuntaisen tukilasin läpi näkee aivan selvästi, että niiden alla näkyy pohjalasien reunat/saumat (ei kuitenkaan silminnähtävästi ainakaan silikonia).
Eli edellämainitusta tulin siihen johtopäätökseen, että varsinainen pohjalasi on koottu kolmesta samankokoisesta pienemmässä lasinpalasta. Ja näiden kolmen lasin yhtymäkohtien päällä on nyt nuo n. 5 cm leveät tukilasit.
Onko tuo nyt ihan normaali käytäntö, ja mikäli ei ole, pitäisikö tässä olla huolissaan altaan kestävyydestä?
Hiukan meikäläistä jo varoiteltiin siitä, että tuo allas on tod. näk. Puutorin akvaarion tekemä (mustat kehykset ylä- ja alareunoissa), eikä kuulemma paras mahdollinen valmistaja. Mutta toisaalta, tuo allas on arviolta kymmenisen vuotta vanha, ja tähänkin asti kestänyt, joten...
Pohjalasi kolmesta palasta
Valvoja: Moderaattorit
Tohon tukirakenteeseen en sano mitään kommenttia, mutta itse olen Puutorin akvoihin ollut tyytyväinen.
Jos allas on kymmenen vuotta vanha, niin kiinnittäisin huomiota silikooneihin, kuten varmaan tiedätkin. Muistaakseni Puutorin suositus omiin altaisiin on silikoonien vaihto seitsemän vuoden välein.
Jos allas on kymmenen vuotta vanha, niin kiinnittäisin huomiota silikooneihin, kuten varmaan tiedätkin. Muistaakseni Puutorin suositus omiin altaisiin on silikoonien vaihto seitsemän vuoden välein.
-
- Member
- Viestit: 283
- Liittynyt: 13:40, 20.04.2002
- Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kokkola
Edellinen omistaja sanoi että kun sen keväällä sai, siinä ei näkyviä silikoneja ollut ollenkaan, eli sitä oli vissiin sitten vain lasien välissä. Oli kuitenkin sitten varmuuden vuoksi lisännyt sitä ihan reilusti kuten sitä normaalistikin on.
Pari kohtaa taidan silikoonata uudestaan, sillä reunojen väliin on päässyt levää kasvamaan eli myös vettä. Mutta enemmän huolettaa tuo outo pohja. Ja lasien paksuus -se kun on kuulemma ollut usein suuri puute Puutorin Akvaarion altaissa. Mutta milläs ihmeellä mä tuon lasien paksuuden muka mittaan, kun siinä on nuo yläkehykset tiellä...

Teet sen seuraavasti:depeche kirjoitti: Mutta milläs ihmeellä mä tuon lasien paksuuden muka mittaan, kun siinä on nuo yläkehykset tiellä...
Laitat tunnetun paksuiset kappaleet kaksin puolin lasia ja mittaat koko hoidon paksuuden. Tämän jälkeen vähennät saadusta paksuudesta kappaleiden yhteenlasketut paksuudet ja saatu tulos on lasin paksuus.
Jussi Lindgren