Kiintyminen kaloihin

[Ahaa-ukko]

Tiedän että moni harrastaja kiintyy tiettyihin kaloihinsa. Haluaisin kuulla tarinoita tästä.
Itselläni on hyvin rakas kala tummaleväpleko. Se tulee aina kärkkymään ruokaa selkeästi tuijottaen kohti missä sitten ikinä olenkin. Kärsänuoliainenkin on hauska, vaikkeikaan sen kanssa ole havaittavissa mitään vastaavaa. Se vaan suoltaa pohjahiekkaa kiduksien läpi, ja katoaa hiekan alle jos kokee itsensä uhatuksi.

[nallu80]

Mun tärkein kala on ollut partamonni, joka kuoli kuukausi sitten Se oli ollut mulla melkein kymmenen vuotta. Kyllä siinä ajassa ehtii jo kiintymään.

[Aqvaristi]

Minulle kaikki kalat ovat kiintymyksen kohteena,paitsi
50 kpl parvi neontetroille on vaikea jakaa tasapuolisesti huomiota

[minzku]

Minulle ovat tärkeimpiä ehkäpä 3 partista. Ovat 8 vuotta vanhoja ja toivon että meillä olisi edessä vielä monta yhteistä vuotta

[Salla_~~]

Mulle kaikista tärkein kala on mun punainen taistis-ukko Kolumbus. Se on tosi persoonallinen ja kaunis kala. Ihan ensimmäinen kalani (taistelukala-ukko myös) oli myös todella ihana. Se tuli aina katsomaan mua kun mä ruokin sitä ja se seurasi jokaista liikettä mikä tuli akvaarion ulkopuolelta.

[höntti]

Minulla ei partamonneihin ole kiintymisen tarvetta ku syövät kasveja sen minkä ehtivät.

Sen sijaan yksi punpääbarbeista on suurimman kiintymykseni kohde. Se on selvinnyt altaassa mätipetojen keskellä poikasesta 5 senttiseksi vonkaleeksi, ja osottautui vielä urokseksi. Urokset oavt (ainakin vanhoina) tulipunaisessa kutuasussaan hieno ilmestys.

[tiinu]

Minä kyllä sinänsä välitän kaikista kaloistani lemmikkeinä, mutta taistelukalani ovat aina olleet tärkeimpiä.
Ensin oli komea, punainen taisto-ukko, mutta se kuoli viime keväänä. Tällähetkellä pienemmästä akvasta löytyy 3 taistorouvaa. Leidit pölähtävät aina etulasin tuntumaan kun menee niitä töllistelemään... Ovat vielä niin nättejä, ja tetroihin, monnisiin ynnä muihin verrattuna kuitenkin persoonallisempia:)

[depeche]

Kiinnyn kaikkiin taistelukaloihini kovasti, koska jokainen niistä on luonteeltaan aivan oma persoonansa. Voisi jopa sanoa, että suhtaudun niihin muutenkin aivan erilailla mitä muihin kaloihin yleensä. Jollainlailla ne ovat minulle enemmän luonteikkaita, pieniä perheenjäseniä, kuin vain kauniita kaloja. Poikasistakin on aina aivan mahdottoman vaikea luopua.

Ja noin yleisesti ottaen olen myös erittäin kiintynyt miekkapyrstöihini, mutta ei aivan samalla tasolla kuitenkaan mitä noihin taistoihin. Ovathan ne kuitenkin luonteeltaan "suoraviivaisempia".

[Törökala]

Suklaaokamonni on ehkä lähinnä sydäntä. Tosin nuo partamonnit ja pallotuliplekotkin ovat rakkaita. Tietenkin sydäntä lämmittää omat kasvatit eli kuparimonniset. Hmm..taidan olla kiintynyt aivan kaikkeen elävään enemmän ja vähemmän pörröiseen järjen rajoilla.

[Valmont]

Tällä hetkellä on varmaan tuo juovaokamonni, se on ollut jo joitakin vuosia minulla. Ikää en tarkalleen tiedä, mutta kun ostin sen niin myyjä sanoi sen olevan n. 10 vuotias.. se oli tullut sinne joltain harrastajalta. Uusimmista elukoista varmaan sinirapu Urmas on se jota tuijotellaan eniten.

[marjap]

Kyllä minä vaan omasta partiksestani tykästän ihan kauheesti sekä täpliksistäni tietenkin. Jotenkin sen Auton (se partis) touhuilut vaikuttavat niin harkituilta ja sen pikku temput mahtavilta, vaikka kyseessä on tommonen jörö määräilijä. Valokuvia ja videota on myös runsaasti (näin kahdelta ensimmäiseltä viikolta) erilaisista uusista tilanteista (syöminen, uiminen, uiminen, syöminen jne.).

Myös minä olen ikäni heltynyt eläimille, tuntenut jotenkin kauhean suurta myötätuntoa niitä kohtaan. Depechen jutuissa oli muutakin samanlaista pointtia, kun mitä itse olen huomannut. Eläimet muuttuvat perheenjäseniksi, joilla on vain hyvin erilaiset vaatimukset kuin itsellä. Siis tottakai ymmärrän, että akvaariossani asuu KALOJA, alkeellisempia eläimiä kuin itse olemme. Myötätunto ja tarve ymmärtää kasvaa vain suureksi, kun on tarpeeksi siihen halua. JA kykyä.

[Save]

Kovasti olen kiintynyt kaloihini ja rapuihini ja onkin vaikeaa sanoa kuka on niistä rakkain. Kaloista ehkä käärmekala Lousku, lehtikala Pikkuinen, isopurjepleko Grandis ja tummis Onska ovat lähimpänä sydäntäni. Rapusista ehkä tällä hetkellä rakkain on pikkurapu Hipsu jolta puuttuu toinen saksi ja joka on vasta 1,5 mm kokoinen.

[Heidi_80]

Kyllä ne meillä on oskarit ylivoimaisesti tärkeimpiä ja niihin on kiinnytty kovasti. Keskuudestamme poistui toinen noin 4-vuotias Wagner-osku kuukausi sitten itkun saattelemana . Kyllähän tuolla on nyt Viivin seurana uusi 5 cm:ä pitkä Ryhmy-oskari, joka on ahne ja sillä on melko häijy luonne .

[aquasol]

Meillä taas aikuisille tärkeimpiä ovat plekot, lapsista toisen ehdoton silmäterä on taistelukala ja vanhempi valvoo tiikerinuoliaisten edesottamuksia. Parvikaloja lukuunottamatta lapset ovat antaneet jopa nimet kaloille. Osalla tikruistakin on nimet. En tosin ole aivan varma, että poika ne varmasti toisistaan erottaa

Kuitenkin kaikki kalat ovat meillä kiintymyksen kohde. Ehkä 45-päisestä kardinaalitetraparvesta jos joku sattuisi siirtymään taivaisille vesille, ei surutyötä tarvitsisi isommin tehdä. Isoissa parvissa kun on vaikea kiintyä yksittäiseen yksilöön.

[Miikku]

Kyllähän noihin kiintyy... Itsellä ei ole ollenkaan noita "persoonattomia" parvikaloja ollut varmaan kymmeneen vuoteen, jos nyt ei monnisia ja ottoja lasketa, mutta ne nyt on yksilöitä ihan ehdottomasti Joten erinäisiä pikku persoonia kyllä löytyy.

"Rakkausjärjestykseen" kaloja on vaikea laittaa, mutta varmaan nuo vanhimmat otukset, piikkikset, leopardimonniset ja banjomonni ovat ikänsä puolesta arvokkaita. Ihan tässä jo kammottaa, että miten ne ottavat (toivottavasti) piakkoin koittavan kodin suurennukset Monessa muutossa ovat jo olleet mukana, viimeksi vuosi sitten, mutta nyt jo arveluttaa että alkaako ikä painaa liikaa...

Uudemmista tulokkaista tietenkin pikku plekot ja Uuno-partis ovat kovin symppiksiä, lehtiksistä ja ruosteista nyt puhumattakaan Ja tietenkin haarniskamonnit, ne ikiahnaat ja röyhkeät viiksenheiluttajat... Juu, tässähän alkaa käydä tunteelliseksi Yhtä kaikki, vaikka noita nyt ei voi sylissä pitää niinkuin kissanronttejani, niin kyllä ne ihan lemmikkejä ovat kaikki.

[Sillipurkki]

Itku on tullut silmään jokaisen menetetyn malawiahvenen kohdalla. Erityisesti ulvoin teloittaessani M. johannii- koirasta, mutta se taisi johtua siitä, etten ollut toiminut viikatemiehenä aiemmin.

Aika tasapuolisesti kalat ovat kiintymykseni kohteena, mutta selkeä arvoasteikko on siinä, että aikuinen kala on tärkeämpi kuin poikanen.

[Reppuli]

Itse olen eniten kiintynyt ensimmäiseen platyymme. Seurailen sen elämää mielenkiinnolla (kuten kyllä kaikkien kalojemme) ja tahdon että se voi mahdollisimman hyvin. Myös ensimmäinen partamonnimme on kiintymyksen kohteena

Kaikkien kalojemme seurailu on kyllä mukavaa mutta erityisesti juuri tuo ensimmäinen platymme on lähellä sydäntäni

[bettaboy85]

Mun ainut kala jota olen lähes rakastanut oli betta imbellis uros silloin vuosia sitten. Se oli kauniimpi kun yksiköön imbellis mitä olen missään kuvassa ikinä nähnyt. se oli isompi, pohjaväritys täysin musta jossa suomujen päät oli sinisen-vihertäviä,tappeli kaiken mahollisen kanssa(sormi,noitamonnit,muut imbellikset,käppänäahvenet) ja paljon suuripäisempi kun normaalit imbellikset(se näytti päästään suuhautojamaiselta)

Mä epäilin välillä sen lajia mutta muut koiraat ja naaraat oli niin selvästi imbelliksiä ja se kuti naaraiden kanssa(vaikka poikasia en silloin saanut pelastettua->ainut asia jota todella kadun akvaarioharrastuksessani).
Toisaalta ehkä se oli risteytymä jonkun muun kanssa,mutaatio tai jotain muuta lajia, mutta mahtava kala se silti oli

[henene]

Minä olen kiintynyt sinirihmakalaan joka on ollut meillä koko harrastuksen alusta lähtien.
Äitini taas on kiintynyt partamonniimme, helviin jonka sain kaverilta kun hän lopetti harrastuksen.

[Zand]

Tämän hetkisistä kaloista kukaan ei ole sen erityisemmin rakas. Kuitenkin eräs erittäin vanha ja iso keltabarbi, välillä kutsutaan Leidiksi, on juuri ikänsä vuoksi tärkein.

Kuolleista yksilöistä rakkaimpia on ollut haimonni nimeltään Peto (joo, minulla oli haimonni, mutta minä EN sitä hankkinut, se tuli perintönä akvaarion mukana). Ehkä se oli juuri rakas siksi, että sen elämä oli mitä oli.

Yhtenä toisena rakkaana on ollut miekkapyrstö, Sirius, joka oli viimeinen akvassani syntynyt miekkis. Sen jälkeen miekkapyrstölajistoni kuoli "sukupuuttoon" miesvallan takia. Tärkeäksi Siriuksen teki myös se, että siirsin sen, kun se oli vielä ihan sintti, väliaikaisesti johonkin kippaan johon unohdin laittaa kannen päälle. Vähäksi ajaksi katsoin muualle ja pian huomasin pikkuisen hypänneen pois ja liimautuneen keittiön seinään. Jouduin ihan paniikkiin ja yritin varovasti ottaa pikkuruisen irti seinästä. Olin ihan varma että se oli jotenkin vahingoittunut tuossa tapaturmassa, mutta siitä kasvoikin komea johtajauros

[kirjoplaty]

Mä hankin vasta tiistaina omaan altaaseeni piikkisilmät, mutta kiinnyin niihin heti. Kun ne vaan ovat niin ylisööttejä...

Sitten kun ne vielä peuhaa ja pöllyttelee hiekkaa...suihkuttaa kidusten läpi...

Ne on muuten uskomattoman notkeita kaloja! Ne kanssa kiipeilee konnanputkien varsissa kuin käärmeet ikään..

[Pelkkä aloittelija]

Tiedän että moni harrastaja kiintyy tiettyihin kaloihinsa. Haluaisin kuulla tarinoita tästä.
Itselläni on hyvin rakas kala tummaleväpleko. Se tulee aina kärkkymään ruokaa selkeästi tuijottaen kohti missä sitten ikinä olenkin. Kärsänuoliainenkin on hauska, vaikkeikaan sen kanssa ole havaittavissa mitään vastaavaa. Se vaan suoltaa pohjahiekkaa kiduksien läpi, ja katoaa hiekan alle jos kokee itsensä uhatuksi.

Mulle kaikkein tärkein on mun yks ja ainoa tällä hetkellä oleva neontetra platyjen joukossa. Sen kaverit (6kpl) kuoli ja se yksin jäi eloon.
Sillä on vieläkin hiukan jälkiä evärutosta johon sen kaveritkin kuoli.
Mutta se elää ja ui hyvin. Ruoka maistuu eikä mitään huonoa ole näköpiirissä sen kannalta. Se joutuu elämään vielä yksin ainakin viikon että tauti pääsee akvaariosta kokonaan pois. En halua vaarantaa tetrojani enää uudestaan. -Vaikka vaan 10, silti huolenpitoinen-

[amanda]

Rakkaimmaksi minulla olleeksi kalaksi voisi sanoa pusukala Nakkea jonka sain 3-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi. 70-luvun tyyliin tietenkin 120l-akvaan... Vuodet kului ja akvaario vaihdettiin isompaan juuri Naken takia. Pusis muutti kanssani useaankin otteeseen ja oli todellinen ystävä, oppi syömään kädestäkin.

24- vuotis syntymäpäivänäni Nakke ui kasvipöheikköön ja kuoli rauhallisesti, ilman mitään näkyviä taudinoireita. Tippa tuli linssiin ja hienosti aikuistuneen ihmisparan oli soitettava äiti apuun hautajaisiin. Hautasin kalan ruusupuskan alle, vessanpönttö ei olisi tullut kysymykseenkään. Ei sen puoleen, eipä se olisi sinne kyllä mahtunutkaan.

Nykyisistä asukeista on vaikea sanoa kuka olisi "rakkain". Reilu 10- vuotias Metusalem-partis ainakin on lähellä kärkisijoja. Myös 6-7- vuotias kaljamahainen juovaoka on mainio tapaus.

[klarissa]

Partamonnini ja piikkisilmäni ovat olleet silmäteriäni. Mielestäni "tavallisiin" uiskenteleviin parvikaloihin (esim. tetrat) on hyvin vaikea kiintyä, koska niitä ei yleensä erota selvästi toisistaan eikä eri yksilöiden välisessä käyttäytymisessä ole selviä eroja. Erityisen kiintynyt olin 13-vuotiaaksi eläneeseen piikkisilmääni, joka oli pirteä loppuun saakka - löytyipä lopulta tuossa pari vuotta sitten kantonsa alta kuolleena. Nyyh. Tietääkö kukaan, kuinka vanhaksi piikkisilmät voivat elää?

[Miikku]

Yhdellä tutulla oli (kai vieläkin hengissä) laskujen mukaan 18-vuotias piikkari. Että vanhaksi tulevat Omat on olleet nyt melkein sen 13 vuotta, saapa nähdä miten pitkään vielä tuolla luikerteleevat.