Vauvaonnittelut..
Jeps, luonnossakin lämpö pysyy melko samana eikä pieni heitto ole vaarallista. Yöllä luonnon vesi jäähtyy jonkin verran kun aurinko ei lämmitä, ja samoin käy myös monissa kotiakvaarioissa, kun valaisin sammuu illalla.
Periaatteessa poikaset voivat olla alusta asti aikuisten kanssa, piilottelee niistä joku ainakin onnistuneesti ollakseen liian iso toisten suihin. Meillä harvat ja valitut platyt ovat "askissa" noin 5-6 viikkoa eli yli senttisiksi. Silti ne piiloilevat vielä pitkään ja väistelevät isompiaan, ja tosiaan muiden kalalajien koosta riippuu, koska pienet pojat eivät enää ole liian pieniä.
Ruuaksi voi myös antaa hätävarana tavallista, hyvin hienonnettua kalanruokaa, esim. hiutaleita hyvin pieninä määrinä ja usein jos ei halua hankkia varta vasten poikasruokia. Näin neuvoo myös paikallinen kalakauppias
Miekkoja meillä ei omassa kalasopassa ole etteivät pääse risteytymään plätysköitten kanssa, mutta samat tiedot kaiketi pätevät kaikkiin synnyttäjiin.
Tänään on huominen, josta olit huolissasi eilen.