Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
Ostin tänään suuren läjän kasveja paljon käyttämästäni eläin-kaupasta. Kasvit ovat kaikki hieman huonokuntoisia sillä ne olivat viimeiset ja päätin ottaa ne kaikki 10€ könttäsummaan. Nyt on sitten 320l:n akvaario täynnä kasvinalkuja. Tältä akvaario nyt näyttää
Minä sain ne Myyrmäestä Karvaisten kavereista, mutta olivat tosiaan melko heikossa kunnossa. Ostin siis kasvialtaan tyhjäksi, kun se näytti melko hurjalta. Mutta kyllä noista muutaman kuukauden päästä ihan hienoja on tullut. Ei ne niitä olisi kenellekään enää muuten myynyt niin antoivat sitten tutulle asiakkaalle tyyliin "kunhan viet pois"... hyvä tuuri siis. Kyllähän noiden kaikkien kasvien normaali hinta oli siinä reilussa viidessä eurossa...
Kylläpä tuuri kävi! Tosin sainpa itsekkin tuossa kuukauden päivät sitten nipun, eli viitisen jaavansaniaisen tainta eurolla. Olivat sellaisia leväisiä ja pikkusen rupsahtaneita lehdenreunataimia... Vähän epäilytti ensin mutta hyvä että otin!
Välillä käy kyllä mäihä. Viime vuonna ostin parilla eurolla eräästä liikkeestä aivan kuolemankielissä olleen miekkakasvi-raadon, sillä olin toiveikkaalla mielellä. Eipä ollut pöllömpi ostos, sillä rehu alkoi pukata vinhasti uutta lehteä ja nyt se on todellinen komistus. Lajikin selvisi ja näpsäkkä ruusuhan se on
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Tänään tarkistelin miten noi on jurtunu ja hyvältä näytti. Eiköhän kohta rupee puskee uutta lehtee ja kunnolla. Viherkirjot tosin antaa noille vähän kyytiä, kun ei oo kovin vahvassa kunnossa ni saattaa lehtiä irrota ihan vaan kalan osuessa lehteen. Mutta kyllä se siitä. Kuvaa en viitsi vielä laittaa koska eipä toi ole vielä niin paljoo muuttunu. Kasvien lehdet tosin alkavat olemaan jo ehjiä.
Kalavalikoima ei ole mikään paras mahdollinen lähinnä perus kaloja löytyy. Se kun on kuitenkin lähinnä eläintarvikeliike. Käytän itse kyseistä liikettä ostaessani tarvikkeita ja kalanruokia. Eipä taida olla leväkatkarapuja mutta olen kyllä ajatellut kysäistä josko tilaisivat seuraavia:
Caridina cf. babaulti
Caridina cf. breviata "Hummel"
Caridina gracilirostris
Caridina sp. "Crystal Red"
Caridina sp. "Tiger Black"
Caridina/Neocaridina sp
Neocaridia denticulata sinensis var. red
voi tosin olla ettei niitä aivan kovin äkkiä saa. Tietysti mahdollisuudet kasvaisivat jos pystyisin sanomaan että kysyntää löytyy niin ja niin monelle kutakin lajia. Vaikka kai ne kuitenkin kaikki menisi. Toinen vaihtoehto on että tilaan saksasta kyseiseen liikkeeseen noita yllämainittuja ja otan itse osan, mutta siitä tulisi sopia vielä myöhemmin. Asia on siis aivan suunitelmapohjalla.
Kasvien tilanne on paranemaan päin. Tosin kuvien ottaminen ei enää taida kannttaa sillä tuosta 320l:n altaasta on siirretty uuteen 200l:n altaaseen kaikki 200L:ssa olevat. Eli sen hahmottaminen kuinka paljon kasvit ovat kasvaneet ei taida olla kovin helppoa.