Kalat 140l. akvaarioon

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

Kalat 140l. akvaarioon

Viesti Kirjoittaja Johis »

Hei,

ostinpa kuukausi sitten tutun kautta akvaarion, perinteisesti akvaarioista mitään tietämättä :roll: Kuukauden päivät on tässä mennyt opiskellessa ja ihmetellessä, nyt alkaa jotenkin hahmottua se, että kaloja purkissa on ihan liikaa, varsinkin pohjalla. Uskaltaudunpa minäkin tänne yleisesti ruodittavaksi, nythän se vielä on helppoa, kun valinnat on tehnyt joku muu!

Eli 140l akvaariossa kaloja:
pohjalla
4 leväbarbia
5 partamonnia (1 parralla, muut ilman)
2 piikkisilmää
keskivedessä uiskentelee
5 neontetraa
3 kardinaalitetraa
9 mustatetraa
pinnalla
2 helmirihmakalaa (tyttöjä)

Pohjalla englantilaista jokisoraa (aika isoa raetta), yksi iso mangrovepuu, kasveja en kaikkia tunnista, mutta ainakin pennilehteä, miekkakasvia (jäljellä se osa, jota partikset eivät ole vielä ehtineet syödä), jaavansaniaista ja muutamaa muutakin lajia.

Suodattimena Eheimin 2226 ja aquaball. (tuo 2226 ostettu valmiiksi kypsymään myöhemmin hankittavaa isompaa akvaariota varten).

Vesiarvot
veden lämpö 26-27 astetta.
Nitraatti alle 20 ppm
Nitriitti 0
Kokonaiskovuus n. 150 ppm eli 8,4
Karbonaattikovuus ollut aika nollilla, mutta nyt tuon suodattimen (2226) lisäyksen jälkeen noussut ehkä tuonne 40 ppm eli 2
Ph n. 6.8
Ja nämähän on mittailtu liuskatestillä, tarkempia testejä en ole vielä hankkinut.

Viikottain vaihdan 1/3 vedestä, siis noin 40 litraa (lappoan pohjan), vedenparannusainetta olen käyttänyt ja ravinteita olen lisännyt veteen (en pohjalle).

Muutosta:
Muutostyön olen ajatellut aloittaa pohjalta, eli vaihdan tuon jokisoran hiekaksi. Mielenkiinnolla olenkin seurannut meneillään olevaa heikkakeskustelua tällä palstalla :-) Käyn siis Biltemassa tai K-raudassa ja valitsen jotain hiekkapuhallushiekkaa, hypistelen siellä ja katson, mikä raekoko miellyttää (kai niitä voi hypistellä?). Hiekkapäätöksen mukaan sitten niitä kierteisiä pohjalle tai sitten ei... Tämän päätöksen saan kyllä helposti tehtyä, hankalampi onkin raahata se 25 kg:n säkki bussilla kotiin...

Eka kysymykseni koskeekin tuota hiekan vaihtoa. Ulkosuodatin asennettiin viime tiistaina, joten se on ollut toiminnassa nyt 4 päivää. Akvaario oli ennen tuota ulkosuodatintakin jo "kypsä", joten kuinka kauan mienee, ennenkuin hyvä bakteerikanta on siirtynyt suodattimeen? Siis kuinka kauan minun kannattaisi antaa suodattimen kypsyä, jotta saan soran vaihdettua hiekaksi ilman nitriittipiikkiä? Mahdollisuus/aikaa päivittäisiin vedenvaihtoihin on. Ja mitä muita vaihtoehtoja on torjua nitriittiä pohjamateriaalin vaihdon yhteydessä? En meinaa vaihtaa hiekkaa osissa vaan vaihdan kaikki kerralla. Vanhaa soraa voin tietysti jättää vähäksi aikaa sukkahousuissa roikkumaan akvaarioon...

Nyt kun teen suuremman sisustusremontin akvaarioon, ottaisin mielelläni myös vastaan lannoitusohjeita kasveja varten. Osa kasveistahan ottaa ravinteet pohjasta ja osa vedestä. Veteen on suht helppo lisätä ravinteet viikkosiivouksen yhteydessä, mutta miten kannattaisi toimia pohjaravinteiden kanssa? Ja minkälaisia vaihtoehtoja on helposti saatavilla?

No sitten kalasto:
jää:
pohjalle
1 partamonni (parralla)
2 piikkisilmää, piikkisilmät on ihania, joten ne jää
hankitaan lisää:
jotain monneja/monnisia (mitä?/ kuinka monta?), jotka jättävät kasvit rauhaan ja keskittyvät levänsyöntiin vielä vanhempinakin (partisukko jää vain siksi, että se on niin ihanan persoonallinen, siitä ei talonmieheksi enää ole)

keskiveteen
3 kardinaalitetraa
9 mustatetraa
hankitaan lisää:
7 kardinaalitetraa

lähtee:
keskivedestä
neontetrat ?
pinnalta
helmirihmakalat ?
pohjalta
leväbarbit
4 partamonnia ( tytöt lähtee )

ongelmat??
Neontetrat ovat ihan mukavia, mutta näyttää siltä, että ne eivät oikein viihdy purkissani (onkohan liian lämmin?). Ovat reippaita (vähän säikkyjä) ja syövät, mutta värit ovat hailakat. Niistä voisin siis luopua.

Helmirihmakalatkin ovat mukavia, mutta ovat kai vähän liian pienessä purkissa? Jos mahtuvat, niin voisin ajatella yhden uroksen hankintaa. Tai sitten jättää nuo kaksi tyttöä odottelemaan isompaa akvaariota (hankinta puolen vuoden sisällä).
Toisaalta pintavesiin voisi hankkia jotain pienempiä ja vilkkaampia kaloja. Mitähän ne olisivat?

Kalastoasiaa voisi miettiä vielä myös siltä kantilta, että uusi isompi akvaario (375-450 l.) tulee siis puolen vuoden sisällä ja nämä tämän akvaarion eläjät muuttavat sinne. Isoa akvaariota olen ajatellut vähän lämpimämmäksi, eli sellaista 26-29 (30) astetta. Ja jos ei ole liian suurieleistä näin aloittelijalta, voisin koittaa ajan kanssa muokata olosuhteita kiekkokaloille sopiviksi! Eli ei olisi haittaa, jos kalastoa mietittäisiin jo nyt tuoltakin kantilta.

Johanna
Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

Näin se homma etenee

Viesti Kirjoittaja Johis »

Nyt on sitten sorat vaihdettu hiekaksi, vielä on vähän samea näkymä, mutta eiköhän se siitä kirkastu. Toivottavasti piikkikset osaavat arvostaa mahdollisuutta sukellella hiekan sisään. Vielä en ole nähnyt niiden sellaista tekevän...

Leväbarbit ja partamonnit vaihtavat kotia maanantaina (juuri ajoissa), joten uutta talkkaria täytyy nyt ruveta tosissaan miettimään.

Pohjalle jäävät vain piikkikset, joten tilaa siellä nyt olisi. Kenethän sinne voisi ottaa levää syömään? Vesiarvoistahan ei nyt oikein tiedä, käykö niille jotain, kun jokisora muuttui hiekaksi. Ei varmastikaan muuta, mutta pehmetähän se vesi voi...

Ehdotuksia vastaanotetaan :roll:
Miikku
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1156
Liittynyt: 17:18, 18.02.2004
Paikkakunta: Jyväskylä, JAS

Viesti Kirjoittaja Miikku »

Mitenkäs olisi levänsyöntipoppooksi pikkuporukka katinkultamonneja? Näistä en omaa henk koht kokemusta, mutta lähes pelkästään positiivista palautetta olen kavereista kuullut. Väreillä eivät koreile, mutta käyttäytyminen on mielenkiintoista. Sisustusratkaisuissa kannattaa sitten huomioida partisherran suuri yksityisyyden tarve, joten paljon piiloja, ettei tule yhteenottoja. Kattareita menisi vaikka neljä kappaletta.

Piikkarit tykkäisivät seurasta, joten niitä ehkä muutama lisää? Sitten pohjalla alkaisikin olla jo mukavasti vilskettä.

Helmirihmat voisit harkita vaihtavasi johonkin pienempään rihmakalaan, miten olisi vaikka kääpiö- tai hunajarihma? Mustatetroilla on monesti vähän ikävä taipumus nypiskellä liehuvia eviä, myös rihmakalojen rihmoja, mutta jos ne eivät ole vielä sitä keksineet, voi olla etteivät keksikään.

Neonit ovat, aivan kuten arvelitkin, vähän turhan lämpöisessä, joten niille kannattakin etsiskellä uusi koti.

Onnea vaan uudelle harrastukselle, hyvin näkyvät asiat olevan jo hallinnassa :D Ja samoin onnea myös uudelle isommalle altaalle, varo vaan, kohta niitä pyörii nurkissa jo useampia [;)]
Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Johis »

Katinkultamonnit ovat söpöjä, niitä voisi hyvinkin harkita! Vähän vain arveluttaa, kun sanovat niillekin miekkakasvin maistuvan :cry: Voisiko löytyä levänsyöjää, joka ei kasveista välitä?

Ja piikkarit on ihania, vähän arkoja kyllä, mutta näkyvillä ollessaan oikeita katseenvangitsijoita. Niitä voisi tosiaankin ottaa muutaman lisää...

Akvaariot näyttävät olevan helposti lisääntyvä laji, kun kerran ovesta sisään pääsevät. Itsekään en vielä 2 kk sitten uskonut, että nyt nurkissani pyörii yksi 65-litrainen (karanteeniksi ostettu, nyt tekisi mieli asuttaa) ja yksi 140-litrainen... ja tosiaankin sitä isoa mielii. On niin paljon mukavia kaloja eivätkä ne mitenkään mahdu yhteen purkkiin :? Vielä kuitenkin riittää näiden alkeiden opiskelussa hommaa. Täytyy siis koittaa malttaa...
menninkäinen
Junior Member
Junior Member
Viestit: 67
Liittynyt: 22:39, 19.05.2004
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja menninkäinen »

Mun ekat kolme katinkultamonnia ei koskaan koskenu kasveihin, eikä kaivautunu hiekkaa. Sitten kun ostin neljännen se "opetti" noi vanhatkin syömään miekkakasvia ja kaivautumaan. Kun nään jonkun monneista roikkuvan miekkakasvin lehdellä kiehautan palan kurkkua, kesäkurpitsaa tms ja ne siirtyy syömään sitä. Silloin kun laittelen säännöllisesti altaaseen vihanneksia niitä ei näe kasvien lehdillä. Kopkop koputtaa puuta, mutta ei ne ole koskaan syöneet kasveja mitenkään häiritsevästi. Toisin kuin recife, joka veti viikossa koko ison miekkakasvin parempiin suihin, se pääsi miekkakasvittomaan altaaseen.
MKM
Senior Member
Senior Member
Viestit: 541
Liittynyt: 09:30, 23.08.2004
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja MKM »

Paljonko sulla on nyt lämpötila siellä altaassasi?

Jotkin imunuoliaiset tai sitten nuolimonnit (otot) voisivat altaan koon puolesta sopia levänsyöjiksi. Molempia on useita lajeja, tosin nämä lajit eivät yleisesti ottaen arvosta kovin korkeita lämpötiloja. Mutta muistaakseni ainakin otoissa oli joku laji (O. vestitus?) joka sieti hitusen korkeampiakin lämpöjä.

Minulla itselläni on yksi imunuoliainen (joka saa kaverin/kavereita jahka sellaisia jostain löytyy) joka voi erinomaisen hyvin 25 asteessa. Imunuoliaiseni tuli "rescuena", tarkempi laji on vielä selvittämättä, se on joko Gastromyzon punctulatus (eli helmi-imunuoliainen) tai Gastromyzon ridens (jonka suomenkielistä nimeä en tiedä).

Imunuoliaisten samoin kuin nuolimonnienkin kohdalla on ongelmana se, että useita lajeja myydään samalla nimellä. Imunuoliaiset ovat usein kaupan "borneonimunuoliaisina" - olen tavannut ainakin 3 eri lajia tällä nimellä eri liikkeissä. Viihtyvät hieman eri oloissa, joten varmi että niitä sotketaan.
"Nuolimonni" taas tuntuu olevan yleisnimi selä täplänuolimonnille että juovanuolimonnille. Mutta nämä viihtyvät samankaltaisisssa oloissa, joten sinänsä sotkeminen ei ole niin ikävä juttu.

No edelliset vain tiedoksi, että jos ja kun jotain levänevästäjiä lähdet ostamaan, niin on oikeasti hyvä tietää minkälaista ksveria etsii. Kuten olet jo varmaan huomannut, akvaariokauppiaista ei aina ole suurtakaan hyötyä.
:roll:

*Muoks* Muistin oikein. Nuolimonneista O. vestitus kävisi altaaseesi (oletan kalastosi perusteella että lämpötila ei ole alhaisimmasta päästä). Ei syö kasveja, mutta jyystää tehokkaasti levää.

http://www.scotcat.com/loricariidae/oto ... stitus.htm
Miikku
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1156
Liittynyt: 17:18, 18.02.2004
Paikkakunta: Jyväskylä, JAS

Viesti Kirjoittaja Miikku »

Vestitus voisi otoista olla juurikin se sopiva myös, omat kestivät nikottelematta lämmönnousun 30 asteeseen (ja tottakai olin tämän tapahtuessa ulkomailla ja kalojen kokematon hoitajapolo oli ihan paniikissa, niinkuin myös minä langan toisessa päässä). Olennaista on sitten se virtaus -> happea liukenee runsaammin. Otot ovat kuitenkin selkeästi vilkkaampia vilpoisemmassa, 26 astetta voisi olla kardinaaleja ajatellen hyvä kompromissi koko porukalle.
Johis
Member
Member
Viestit: 268
Liittynyt: 18:03, 30.06.2005
Paikkakunta: Espoo, HAS

otto

Viesti Kirjoittaja Johis »

Lämpö akvaariossa nousee helposti 27 asteeseen, helteillä taisi nousta jo 29:ään. Olen pitänyt pientä rakoa kansilasissa, se näyttäisi auttavan asiaa.

Virtausta akvaariossa on mahdollista saada riittävästi, onhan siinä nyt tuo Eheimin 2226 puoliteholla käynnissä. Olen pitänyt virtausta vähän pienemmällä, koska pytyssä on vielä myös nuo helmirihmat (niistä voisi koittaa päästä eroon).

Vestitus voisi olla yksi ratkaisu, jos se tuon lämmön kestää. Pitänee kiertää huomenna nämä pääkaupunkiseudun akvaarioliikkeet ja katsoa, löytyykö noita kavereita. Samallahan sitä voisi taas haastatella myyjiä ja katsoa, mitä vinkkejä sieltä saisi. Ne vinkit osaan kuitenkin tämän muutaman kuukauden perusteella jo jättää omaan arvoonsa [;)]
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”