Jo kaksi miljoonakalaa kuollut??
Valvoja: Moderaattorit
Jo kaksi miljoonakalaa kuollut??
Ostin viime viikolla viisi miljoonakalaa ja kaksi niistä on jo kuollut. Toinen vaan oli kuolleena kasvien seassa ja toinen kuoli tänään. Se oli muutaman päivän liikkumatta ja kökötti vain paikoillaan. Tänään se sitten kuoli. Huomasin että minun isossa akvaariossa muut kalat jo näykkivät sitä vaikka se vielä hengitti, joten siirsin sen pikku akvaan turvaan. Eihän se siellä montaa tuntia enää elänyt. Mistä voisi tämä johtua?
Onkohan joku sairaus?
Ja kun tein testin niin nitriitti oli aika korkealla. Miten saisin sen helpolla laskemaan?
Kiitos jo etukäteen =)
Onkohan joku sairaus?
Ja kun tein testin niin nitriitti oli aika korkealla. Miten saisin sen helpolla laskemaan?
Kiitos jo etukäteen =)
Nitriitti voi hyvinkin olla syy kalakuolemiin. Onko akvaariosi vasta äskettäin perustettu (nitriitin olemassaolo viittaisi siihen) vai oletko hiljattain tuonut isomman erän kaloja jo kypsyneeseen akvaarioon? Nitriitti lähtee vettä vaihtamalla. Siis pelkkää vettä, älä pese suodattimia äläkä lappoa pohjaa.
Mahdollista on myös liialliset vesiolosuhteiden muutokset.
Vastasiko ostopaikan veden kovuus ja pH oman akvaariosi vettä?
Mahdollista on myös liialliset vesiolosuhteiden muutokset.
Vastasiko ostopaikan veden kovuus ja pH oman akvaariosi vettä?
Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (Lapsen kouluaineesta poimittu)
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Re: Jo kaksi miljoonakalaa kuollut??
NitrIItti? Varmasti, eikä nitrAAtti?anni_29 kirjoitti:Ja kun tein testin niin nitriitti oli aika korkealla. Miten saisin sen helpolla laskemaan?
Kiitos jo etukäteen =)
Jos vedessä on nitriittiä, ei allas ole kypsä. Ruokinta minimiin ja pienehköjä vedenvaihtoa joka päivä. Aktiivista nitriitin ja nitraatin mittailua myös. Nitriitti on myrkky joka pieninäkin pitoisuuksina tappaa.
Jos kuitenkin kyseessä on nitraatti niin vaihda vettä useammin. Nyt aluksi tee monta pientä vedenvaihtoa peräkkäin ja seuraa nitraattiarvoa. Vedenvaihtovälin saa sopivaksi nitraattiarvoja seuraamalla, sopiva arvo olisi muistaakseni alle 15-20.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Hyvä että vaihdoit vettä. Nyt alkaa kiinnostaa kalastosi, leväbarbit ja milikset yhdessä kuulostaa hälyyttävältä. kertoisitko altaan koon ja kalaston? Mustan raidan katoaminen kuulostaa enemmän stressiltä, joka taas ei viittaa tautiin vaan vääränlaisiin oloihin.anni_29 kirjoitti:Kiitos korjauksesta. Tarkoitin kyllä nitraattia. Kävin tänään tutulla eläinkauppiaalla ja hän antoi minulle lääkettä jota voin laittaa akvaariooni, koska leväbarbeiltanikin katosi musta raita (ei nyt ihan kokonaan mutta haalistui). Vaihdoin tänään yhden kolmasosan vettä lääkkeen laiton yhteydesä.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Milliksien ja levisten elinolot ovat erilaiset. Lisäksi leväbarbit ovat aivan liian suuria tuohon altaaseen... Miekkapyrstöjä kai pitäisi olla enemmän, viihtyvät isommassa jengissä paremmin. Lisäksi pusukalat kasvavat niin suuriksi, ettei niitä voi pitää tuossa akvaariossa... Suosittelen uusimaan kalastoa aika tavalla
Mustamollit, miekkikset ja millikset pitävät kai samanlaisesta vedestä, mutta muut ei oikein tykkää...

Leväbarbeilta voi kadota raita esim. kutupuuhien yhteydessä.anni_29 kirjoitti:Kävin tänään tutulla eläinkauppiaalla ja hän antoi minulle lääkettä jota voin laittaa akvaariooni, koska leväbarbeiltanikin katosi musta raita (ei nyt ihan kokonaan mutta haalistui)
Miksi eläinkauppiaasi tämän 'sairauden' diagnisoi' ja mitä lääkettä sait siihen?
Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (Lapsen kouluaineesta poimittu)
Vesiarvojen testaaminen auttaisi asiaa eteenpäin. Jos vetesi on tyypillistä suomalaista hanavettä, se on todennäköisesti liian pehmeää synnyttäville hammaskarpeille. Vääränlaiset olosuhteet heikentävät niitä, samoin kuin turha lääkitys, jos mitään varsinaista tautia ei edes ole. Pehmeässä vedessä nämä kalat ovat hyvin herkkiä esim. erilaisille bakteeritulehduksille ja jäävät usein lyhytikäisiksi.
Vähän OT, mutta kaikenlainen lääkitseminen stressaa aina kaloja jossain määrin. Siksi lääkkeitä ei kannata laittaa akvaarioon mutu-tuntumalla kuin ihan ääritapauksissa.
Hienoa että molli kuitenkin piristyi, mutta hammaskarppien kuolemat kyllä viittaavat siihen, että vesiarvot eivät välttämättä ole niille ihan optimaaliset. Saisitko mittautettua pH:n, KH:n ja GH:n vaikka paikallisessa akvaarioliikkeessä?
Ja tuosta kalastosta vielä. Tosiaan eivät viihdy kaikki samoissa vesissä, ja levikset ja pusukala vaatisivat ainakin tuplasti suuremman altaan. Se että kalat "näyttävät" mahtuvan kohtuullisesti, ei välttämättä tarkoita, että niillä olisi tarpeeksi tilaa sitten kun ne ovat täysikasvuisia.
Hienoa että molli kuitenkin piristyi, mutta hammaskarppien kuolemat kyllä viittaavat siihen, että vesiarvot eivät välttämättä ole niille ihan optimaaliset. Saisitko mittautettua pH:n, KH:n ja GH:n vaikka paikallisessa akvaarioliikkeessä?
Ja tuosta kalastosta vielä. Tosiaan eivät viihdy kaikki samoissa vesissä, ja levikset ja pusukala vaatisivat ainakin tuplasti suuremman altaan. Se että kalat "näyttävät" mahtuvan kohtuullisesti, ei välttämättä tarkoita, että niillä olisi tarpeeksi tilaa sitten kun ne ovat täysikasvuisia.
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
jos kyseessä olisi stressilääke, se olisi jonkinsortin rauhoittava tms. Ainakin sellaisesta on kyse kun isommalle eläimelle annetaan jotakin 'stressin' takia.anni_29 kirjoitti:Lääke ei ole varsinaisesti tauteihin. Se on nimenomaan stressi lääke.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Senior Member
- Viestit: 855
- Liittynyt: 00:57, 22.04.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Kyllä tuo costapur ON ihan lääkettä, ei mitään stressin poisto litkua. On tarkoitettu mm. pilkkutaudin hoitoon. Jos kerran lääke kuitenkin auttoi, etkö antanut sitä kuin pari päivää? Jos aloitat lääkinnän niin eikö kannattaisi saattaa kuuri loppuun? Jos kyse on loisista niin ongelmahan voi pian palata.