Uskoisin että kestää, päällilevy menee päätyjen päälle ja koska laatikoita on kolmessa rivissä niin siellä on myös välituet. Päällilevyn kestävyyttä kyllä tehostaisin laittamalla sen päälle vielä samankokoisen vesivanerin joka olisi n. 2cm paksu. Parhaiten melkein kestää jos allas on samankokoinen pohjaltaan kuin laatikoston päällitaso, tukee tällöin paremmin.
Ketuttaa kuin pikkuoravaa pakkasella. Käpy on jäässä, hammas katki ja oksakin niin himskatin liukas. (Siistitty versio.)
Suosittelen tosiaan vaneria. Meillä oli ehkä vähän pienemmän Lundia-laatikoston päällä jonkin aikaa 55-litrainen mutteri, ja se kyllä painoi laatikoston päällyksen muutaman millin luokille. Paino keskittyi tietysti vähän pienempään kohtaan kuin suorakaiteen muotoisella altaalla. Tosin meidän laatikostossa oli koko leveyden mittaiset laatikot, eli välituet jäivät puuttumaan.
Minäkin liputan vanerille. Lundiaa ei tuo kaapistoni ole mutta kaapisto kuitenkin ja 70 litraisen alla se on kauniisti noskollaan, karmivan näköistä! Tuossa keskituki on altaan keskellä mutta silti kaapiston keskiosa jossa on avohylly on notkolla.
Heippa, mulla on 128 litrainen miltei samanlaisen lundian päällä. Meidän lundiassa on vain kolme riviä laatikoita Hyvin on kestänyt vaikka kuinka monta vuotta eikä välissäkään ole mitään. Mutta suosittelen siitä huolimatta laittamaan jotain väliin, varmuuden vuoksi.
Hei!
Meillä oli saman kokoinen akvaario jokseenkin tuon näköisen Lundian päällä. Kesti hyvin jonkun 5 vuotta, minkä jälkeen/aikana koko hylly oli kallistunut niin uhkaavan näköisesti, että akvalle etsittiin uusi paikka.
Tässä siis omakohtainen kokemus, tosin meillä ei ollut mitään vaneria välissä.
Kun väittelee idiootin kanssa, kannattaa varmistaa, että hän ei tee samoin.
Juu, toki on selvää että vaneri tulee. Minulla on tuossa altaan alla nyt 80x40 vaneri. Kävisiköhän tuo siihen vai pitäisikö olla ihan tismalleen tason kokoinen? Ja tietenkin retkipatjaa myös pehmusteena.
Paitsi..
Välituet on, mutta vaneria. Noh, ei siinä olekkaan omaa sokkelia.. joten se siitä suunnitelmasta sitten.
Kestää hyvin. Muista ottaa sokkelit vain pois! Meillä oli pitkään 150-litraisen alla, mutta allas tuli ensin vanhaksi. Altaan alla oli vain retkipatja.
Myyjä kertoi meille että lipasto kestää vähintään 500 kg (kyseessä se n. 90 cm leveä lipasto).