Amanorapu 200 litraseen
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
Amanorapu 200 litraseen
200-litraisessa on nyt jo ollut jonkin aikaa rihmalevää. Aina saa olla repimässä irti ja lisää kasvaa. Olen miettinyt kauan noita rapuja, amanorapua erityisesti. Mahtaako tämä rapu syödä rihmalevää? Toinen mieltä askarruttava kysymys on avainkirjoahveneiden ja leväkatkarapujen yhteiselo? Pelkään, että avaimet syövät sen ravun. Olen todellakin ihan uusi näiden rapujen kanssa.
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
Meillä on samassa altaassa amanot ja rihmalevä, kumpikin tuntuu viihtyvän hyvin
, eli meidän ravuille ei ainakaan ole tuo rihmalevä maistunut. Rihmalevä kasvaa monesti vielä sellaista vauhtia, että en usko noista rapusista olevan ainakaan kovin kovaa vastusta tuolle levälle.
Rapujen ja kirjoahventen yhteiselo on aina hieman riskialtista. Kannattaa ekana kokeilla vaikka parilla ravulla.

Rapujen ja kirjoahventen yhteiselo on aina hieman riskialtista. Kannattaa ekana kokeilla vaikka parilla ravulla.
Kuten Alix tuolla toisessa ketjussa sanoi, 160-litraisesta hävisivät rihmat hyvin nopeaa kyytiä kahdeksan C.japonica -katkaravun muutettua asumaan. Tosin joka altaassa ei välttämättä käy samalla tavalla, ympäristöt ovat erilaisia.
Samu Saurama
www.AudioVideo.fi - ilmaiseksi kaikki viihde-elektroniikasta
www.AudioVideo.fi - ilmaiseksi kaikki viihde-elektroniikasta
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Kokeile ihmeessä, ovat yllättävän makeita ja suloisiakin (ne nappisilmät
). Ota iso porukka, ainakin oman kokemukseni mukaan kakaroina tykkäävät enemmän "parveilla" ja aikuistuessa alkavat pitää hajurakoa toisiinsa.

1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Advanced Member
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
Ravut tulivat perjantai-iltana. Näin yhde vielä lauantaiaamuna. Tämän jälkeen en ole nähnyt jälkeäkään niistä. Toivon, että piilottelevat vaan kasvien joukossa, mutta pelkään, että avaimet ovat napanneet. Harmittaa niin vietävästi. Täytyy seurailla tänään vähän tarkemmin josko näkisin vilauksen niistä.
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
-
- Senior Member
- Viestit: 964
- Liittynyt: 11:04, 27.08.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Paikkakunta: Lahti
Kun minä aikoinani hommasin ensimmäiset rapuseni, jouduin olemaan itse töissä niiden saapuessa. Nakitin sitten siskoni ottamaan ne vastaan, ja omasta mielestäni annoin ohjeeksi laittaa ne makkarin silloiseen poikasakvaan.
Sisko sitten soitti minulle töihin, että hyvin kotiutui rapuset, iloisesti vilahtivat puskiin, ja avaimet perässä. Minä siihen sitten rauhalliseen tapaani karjaisin, että "TÄH?!" Kävi ilmi, että joko ohjeistus oli ollut epäselvää, tai siskolla valikoiva kuulo. Kun rapusten sijoituspaikkaa ei ollut (kuulemma) edes kerrottu, oli sisko nerokkaasti päätellyt. että tonne isoimpaan ainakin sopii.
Niin sopi, ja sopi myös avainten massuun. Viikon päästä ko allas tyhjennettiin silikonausta varten, eikä kymmenestä rapusesta näkynyt enää viiksikarvaakaan. Tyytyväisiä ahvenia sen sijaan kyllä näkyi... Mainittakoon vielä, että akva oli siihen aikaan melkoinen viidakko, joten olisi voinut olettaa edes jonkun selviävän. Kyllä harmitti.
Toivotaan kuitenkin että nallu80:n avaimet ovat vähemmän ahneita kuin omani.

Ken kuuseen kurkottaa, se käpyjä poimii
-
- Advanced Member
- Viestit: 1889
- Liittynyt: 15:47, 06.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Labyrinttiyhdistys
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Oletettavasti avainkirjoahvenien vatsaan meni, vai kuinka?nallu80 kirjoitti:Kyllä se täytyy nyt myöntää: ravut on syötyNiitä ei ole näkynyt lauantaiaamun jälkeen. Pidän itseäni ihan kamalana ihmisenä.
Onko akvaariossasi muita potentiaalisia ravunsyöjiä?
Toisaalta omat C. japonica -ravut piilottelivat reilut puoli vuotta niin, että vasta akvaariota muuttaessa löytyivät. Akvaariossa oli vettä jäljellä enää 5 cm, kun huomasin liikettä. Aika päivää sitten kuolleiksi luullut amanot löytyivät. Toivoa on vielä on, jos akvaariossasi on runsaasti kasveja.
Jos kuitenkin on niin, että ravut ovat päätyneet avainten vatsantäytteeksi, voidaan tätä pitää vahinkona, josta kaikki voivat oppia.
-Sami-
-
- Advanced Member
- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Meinasimpa juurikin sanoa samaa kuin Sami, siis ettei vielä kannata kaikkea toivoa heittää, samaa ollaan luultu täälläkin lehtikala altaan amanoista ja tiikeribarbi/kääpiörihmakala altaan "greeneistä". Alkuun piilottelivat, mutta nyt liikkuvat ihan suhteellisen rohkeasti ympäriinsä kun on piiloja vaikka muille jakaa, "greenit" jopa lisääntyvät... 

Ketuttaa kuin pikkuoravaa pakkasella. Käpy on jäässä, hammas katki ja oksakin niin himskatin liukas. (Siistitty versio.)
Minäkin noita amanoja tuossa viimeviikolla hankin siinä toivossa että rihmalevään kajoaisivat.
Allas johon ne tulivat on 150L ja rapusia tuli 10kpl. Rihmalevään ei ainakaan vielä ole kajottu, käsin sitä revin ennen rapujen saapumista ja niitä pieniä rihmalevätupsuja olen nyt seuraillut josko ne pienentyisivät, mutta eipä ole vielä ainakaan niihin kajottu.
Rapusia minäkin olen koittanut kovasti bongailla, mutta ei paljoa näy. Yhden tai kaksi rapua olen sattumanvaraisesti saanut kerralla näköpiiriin, mutta uskon että sielä ne ovat elleivät ole ulos kiivenneet koska ravunsyöjiä altaassa olevat kalat tuskin on (suppusuita, monnisia, partis ja katinkultamonneja).
No, on se allas aikamoinen pusikko että helposti ne ravut sinne piiloutuvatkin. Jatkan bongailua.

Life is just a big illusion, and we all believe in it...