Mulla meinas kyllä kanssa viikko sitten hermo palaa kaikkien pienten ja isompienkin imukuppieni kanssa

Vaihdoin altaaseen jalustaa ja toki kaikki otukset oli taas kerran pyydystettävä, vaikka muutostakin oli jo ruhtinaallisesti kuukausi aikaa. Parhaat sydämentykytykset saivat aikaan banjomonni ja piikkarivanhus (osaa ne nuoliaisetkin

) allasta tyhjennettäessä. Apuna oli ihan ekaa kertaa kaloja haaviva miekkoseni, joka osoittautui yllättävän näppäräksi, niin näppäräksi ettei itsekään huomannut sitä

Tilanne oli siis se, että kaikki muut kalat olivat saavissa, mutta banjoa ja piikkaria ei näkynyt missään. No, eikun vaan käymään läpi sormilla kaksimetrisen altaan hiekkapohjaa. Banjo löytyi siitä viimeisestä nurkasta, tottakai, mutta piikkaria ei vaan löytynyt. Siinä vaiheessa alkoi jo hiottamaan, mutta eipä auttanut, pakko ne hiekatkin oli lopulta pois kauhoa.
Erinäisiä tunteja myöhemmin allas oli taas paikallaan, järkyttävän painava jalustakaappi raahattu pois tieltä, juurakot ja osa kasveista paikoillaan, joten viimein pääsin haavimaan kaloja takaisin kotiinsa. Banjo päätti kostaa potut pottuina, ja kun nostin sitä saavista, se kävi kuin yleinen syyttäjä rintaevineen päin sormiani

Onneksi ei reikää tullut. Ja yllätys yllätys, siellähän se oli piikkarikin saavissa muiden mukana

Ilmeisesti miekkonen oli sen ihan vahingossa ja huomaamattaan pyydystänyt, koska ei mielestään ollut napannut ensimmäistäkään matomaista raidallista kalaa
Ja jos vielä partiksista minäkin

Meidän Uunolla on omintakeisin ruokailutyyli, mitä olen koskaan nähnyt. Parhaiten se pääsee oikeuksiinsa hernettä syödessään. Ensin se nousee vatsaeviensä varaan, kokoaa, kohoaa, ja pari kertaa olen nähnyt sen nousevan melkein pystysuoraan ja keikahtavan sitten pyrstön kautta selälleen

Silloin toivoisi, että olisi käytössä sellainen kamera, jolla saisi kuvia vaikka sekunnin välein...