Nyt olis kyllä tilausta asiantuntevalle ja hyvälle akvaariokauppiaalle näillä nurkilla! Help!

Esmeralda
Valvoja: Moderaattorit
Yrittämiseen kuuluu yrittämisen riskit. On toki ikävää, jos riskit realisoituvat pitkäkestoisten tietöiden vuoksi.wiiwi™ kirjoitti:Piipahdin Senegalissa ja altaat olivat todella tyhjät...kova paikka myös yrittäjille, kun liike on perustettu 1960 luvulla. Toisaalta ymmärrän täysin, että kadulla olevat työt ovat vähentäneet asiakaskuntaa ja tuleva joukkoliikennekatu estää "autoilevien akvaristien" piipahtamisen liikkeeseen.
En suosittelisi liikettä perustaessa ostamaan sille liiketilaa.ultimate kirjoitti:Se liiketilakin kuulemma myydään, joten nyt jollakin ihanalla ja asiantuntevalla hyvä mahdollisuus perustaa meille kiva akvaariokauppa.
Tuosta voi olla montaa mieltä, näin ympäristökunnasta päin katsottuna parkkipaikkojen hävittäminen on ollut varmin tapa näivettää Oulun keskustan liikkeet. Lisäksi liian pienen keskustan tärkeimpien katujen pyhittäminen joukkoliikennekaduiksi ei asiaa ainakaan auta, toki koskilinjojen puolityhjät linja-autot liikkuvat rivakammin sen 500metriä. Aiemmin, kun auton sai edes kohtuulliselle etäisyydelle keskusta, tuli liikkeissä asioitua. Nykyään yritän välttää keskustassa asiointia viimeiseen asti, varsinkaan nyt kun ei enää Senegalissakaan tarvi käydä.Kävelykatua tai joukkoliikennekatua ei kuitenkaan pitäisi syyttää. Sellaisethan ovat mitä parhaita keinoja estää keskustan autioitumista ja asiakkaiden siirtymistä automarkettien asiakkaiksi.
Enpä taida muuttaa, mutta toimitan kyllä teille Oululaisille edelleen mielelläni kalasia täältä kauttaakirpap kirjoitti:Mari, muuta liikeinesi Ouluun..!