Kuudesta huhtikuussa ostamastani kiekosta pienin on nälkäkuoleman partaalla. Eilisestä lähtien se ei ole edes yrittänyt tulla syömään koska muut, sitä selvästi kookkaammat yksilöt, estävät sitä. Olen yrittänyt sirotella ruokaa vähän kaikkialle, mutta silloinkin tätä pientä estetään syömästä. Aikaisemmin tätä pientä kiusasi vain toiseksi pienin, mutta nyt kaikki viisi muuta.
Oletteko kokeneet vastaavaa ja mitä olette tehneet asian hyväksi? Voisinko esim sijoittaa tämän pienen omaan akvaarioon kasvamaan isommaksi ja sitten palauttaa sen omaan parven joukkoon? Vai ottaisiko joku, jolla esim on pieniä kiekkoja pikkukiekkoni kasvattilapsekseen?
Pahnan pohjimmainen nälkäkuoleman partaalla
Valvoja: Moderaattorit
Normaalia kiekkojen toimintaa aina on joku/jotkut päähän potkittavana.
Itselläni kävi tänään hupaisa juttu. Minulla oli karanteeni altaassa 3 Blue Diamond kiekko odottamassa muiden kiekkojen pariin pääsyä.
Siirto oli tänään vähän aikaista koska olivat olleet karanteenissa vasta vajaan viikon mutta en jaksanut katsoa kun ne hätyyttelivät paljon pienempiä lehtikalan poikasia.
Siirron jälkeen muiden kiekkojen pariin lauman pienin ja surkein päähänpotkittu jota jokainen on jahdannut aina välillä, alkoikin jahdata näitä uusia Blue Diamondeja. Ja vaikka päähänpotkittu oli kooltaan puolet pienempi kuin uudet tulokkaat se ei haitannut sitä laisinkaan.
No nyt tilanne on vähän rauhoittunut mutta uudet tulokkaat kyllä kykkivät kasvien ja kantojen luona piilossa.
Ai niin vastaus kysymykseesi.
Voit siirtää sen kiekon toiseenkin altaaseen jos sillä on viellä kasvukausi meneillään jos on jo pari vuotta vanha niin tuskin kasvaa vaikka siirtäisitkin sen. Se tuntuu vain siltä että kiekko parvessa on aina joku päähänpotkittu sille ei voi mitään. Siirron jälkeen muut todennäköisesti alkavat potkimaan seuraavaksi pienintä ja jne...

Minulla oli sama ongelma.Kun kunto alkoi olla jo surkea päätin kokeilla seuraavaa.Laitoin altaan siihen päätyyn minne muut raukan ajoivat nyhjöttämään, verkon.Siten sain ruokittua sen erikseen,mutta niin ettei sitä tarvinnut siirtää omaan altaaseen. Siinä sitten muut rähisivät vanhaan malliin verkon läpi,mutta kunnon kohetessa myös "raasu" alkoi uhitella turvallisesti aidan takaa.Nyt on verkko poistettu ja alin on arvoasteikolla yhä,mutta pystyy pitämään puolensa ruokailussa. Saiko sitten itseluottamuksen takaisin,mene ja tiedä. 

pahnanpohja
Aikoinani olen noitten heikompien puolesta taistellut. Yleensä jo se auttaa että siirtää kiekon omiin oloihinsa ja nostaa lämmöt 33-34 asteeseen. Kiekko alkaa syömään ja on viikon, kahden päästä palautettavissa muiden sekaan. Joskaan pitempiaikaiseksi ratkaisuksi tuosta ei ole. Kuukausi voi mennä tai kaksi ja tilanne on sama kun alottaessa. Ja jos kiekko paraneekin, niin ei siitä kuitenkaan kasva isoa ja kunnolista kalaa. Menneellä viikolla juuri leikkasin yhdeltä niskat poikki. Oli menettänyt lihasmassaa jo liiaksi. Sairas kiekko on jonkinmoinen riski myös terveille kumppaneilleen.
Tervehdys,
Nyt se minun öykkäri (ison altaan pahnan pohjimmainen) on ollut 4 päivää asukkina karanteeni altaassa. On saanut rauhassa syödä lehtis poikasten ja kardinaalien kanssa. On huomattavasti paremman oloinen kuin isossa altaassa ollessaan jossa joutui tappelemaan ruuasta muiden kiekkojan ja tikrujen kanssa.
Mutta luulen kyllä samaa ,mitä veksikin sanoi että homma palautuu entiselleen kun tulee takaisin siiron aika. Mulla on vain se ongelma että tietenkin tuo kaikein pienin on vaimon suuri suosikki (lähinä oranssin värinsä takia) niin se niskojen leikkaus ei oikein ainakaan nyt käy.

Öykkäri
Muistuipa mieleen, että kerran hankin kalan, joka kävi kaikkien muiden kimppuun raivoisasti. Kaikki liikkuva kelpasi uhriksi. Jostain sain ohjeet, eristää kala samaan altaaseen, niin että kalat näkivät ja haistoivat toisensa, mutta eivät päässeet toistensa kimppuun. Kolmen neljän päivän eristys riitti laukaisemaan tilanteen. Uusi kala oli ihan niinkun muutkin.
Kai kaloillakin on omat kuumakallensa. Toinen stresaantuu helpommin ja muuttuu vihamieliseksi. Toinen vetäytyy piiloon. Vaikea niiden sielunelämää on tietää.
Kai kaloillakin on omat kuumakallensa. Toinen stresaantuu helpommin ja muuttuu vihamieliseksi. Toinen vetäytyy piiloon. Vaikea niiden sielunelämää on tietää.