Miten kasvattaa ja ruokkia monnisvauvoja?
Valvoja: Moderaattorit
Miten kasvattaa ja ruokkia monnisvauvoja?
Meillä albiino ja kuparimonninen kutivat ja sain raaputettua kutua irti laseista. Laitoin kudun poikashäkkiin, joka on tarkoitettu synnyttäville kaloille. Häkin reiät vaikutti kovin isoilta ja vahvistin häkkiä sukkahousuilla. Pikkuruiset monniset menivät kuitenkin häkin ja sukkahousun väliin eivätkä enää tajunneet tulla pois.
Pelastin poikaset ja laitoin ne puolen litran lasiin, jonka suulle kiristin sukkahousun kuminauhan avulla. Lasin laitoin akvaarion pohjalle.
Olisikohan olemassa jotain parempaa ratkaisua poikasten kasvattamiseen kuin tuo lasisysteemi? Nyt on yhden päivän olleet eikä toistaiseksi kukaan ole kuollut. Poikaset on vielä niin pieniä että en uskalla muiden kalojen sekaan päästää. Erilliseen poikasakvaan ei oo mahdollisuuksia. Saako jostain tiheämpiä poikashäkkejä kuin tuo synnyttäville tarkoitettu? Itse en ainakaan ole nähnyt.
Poikaset kuoriutuivat maanantain ja sunnuntain välisenä aikana ja ovat nyt sellasia tummapäisiä ja siimähäntäisiä, päästä erottaa jo pienet silmät. Ahkerasti tutkivat pohjaa niin kuin monnisten kuuluukin. Poikasia noin 30 kappaletta.
Milloin pitäisi ruveta antamaan poikasille omaa ruokaa? Mikä on sopivaa? Voiko antaa esimerkiksi pieneksi murennettuja pohjakaloille tarkoitettuja tabletteja vai täytyykö antaa poikasruokaa?
Nämä ovat ensimmäiset kudut jotka ovat kehittyneet poikasiksi asti, joten pahoittelen jos on tyhmiä kysymyksiä

Kuinka iso allas sulla on?
Itse olen joskus käyttänyt kasvatusaltaana isohkoa laatikkoa (~20l) jonka olen laittnut akvaarioon kellumaan ja kerran-kaksi vuorokaudessa vaihtanut vettä akvaariosta laatikkoon. Pienempänä kasvatuslaatikkonahan menisi irtokarkkilootakin hyvin.

8.5.2011 akvaariot tauolle toistaiseksi
-
- Advanced Member
- Viestit: 1353
- Liittynyt: 14:12, 19.11.2004
- Paikkakunta: Jkl mlk (Palokka)
- Viesti:
Omat monnisvauvani kasvatan Faunattaressa myytävässä harsopoikashäkissä joka killuu ison akvan sisäpuolella lähellä suodatinta. Alussa pohjassa sukkahousuvahvistus etteivät muut kalat ime munia harson läpi. Tuo Faunattaren harsohäkki maksoi noin 8 eceä...
Hyvin onnistuu kasvatus siinä noin 1.5 senttisiksi jolloin pääatän seura-akvaan poikaset.
Tuossa harsohäkissä ei tarvitse vettä vaihtaa, normaali kerran viikkoon vedenvaihto seura-akvaan. Ruokinta häkkiin.

Viola & eläintarhantynkä
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 14:27, 01.10.2006
- Akvaarioseurat: tas
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
-
- Advanced Member
- Viestit: 1353
- Liittynyt: 14:12, 19.11.2004
- Paikkakunta: Jkl mlk (Palokka)
- Viesti:
Olen käyttänyt monnisvauvoilla kaikkia mahdollisia poikasruokia ja pienisuisten kalojen ruokia: Seran mikropan ja mikrogran, JBL:n Novo bea, Prodacin Nutron color ja Aqua lifen mini tab. kaikki edelliset voi tiputtaa häkkiin semmoisenaan, siellä sitten liukenevat että poikasten suu niihin pystyy.
Mikäli haluat poikasia tosi paljon niin silloin artemiaa.
Noilla edellisillä saat n. 5 - 10 poikasta kudusta mikäli muut olosuhteet ovat kunnossa.
Kanamunamömmöstä luovuttuani kalanpoikaseni ovat olleet terveitä ja kaikkiruokaisia. Kananmuna varmaan jees mutta sotkee ja pilaa vettä todella tehokkaasti. Silloin pitää vedenvaihdossa olla eri tahti kuin kerta viikkoon.