Huh huh. Olipa pieniä paniikin hetkiä noiden kalojen kans! Nostaessani pakettia autoon, kuului paketin sisältä uhkaava lotina. Kotiin hirveällä kiireellä(matkaa 30km) ja autosta nostaessa pakettia huomasin sen tihkuttavan vettä!!
Hirveällä paniikilla laatikko auki, ja kuten pelkäsin, 1 pussi oli lähes tyhjä, 2 muuta vajaana, laatikossa oli paljon vettä. Pussit oli paksuja ja vielä 2 pussia päällekkäin, mutta jotain kohtauksia ilmeisesti kalat on saanut et ovat saaneet pusseihin reikiä. Eivät varmasti olisi selvinneet yhtään pidempää matkaa.
Ei siinä sitten muu auttanut kun 65l saaviin akvaariosta vettä ja raakasti pussin kylki auki ja kalat sinne. Ja tietenkin siinä lähes tyhjässä pussissa oli se koiras...
Kala ei enää ollut kuin puoleksi veden alla kyljellään haukkoen henkeään, mut sitkeitä ne on, onneksi. Nyt tunteroisen olen seurannut porukkaa ja ilmeisesti kaikki selviää hengissä.
Koiraalle piti antaa vähän ensiapua, siis pitää vähän pystyssä ja varovasti edes takaisin liikuttaa että kiduksiin virtasi vettä. Reppanat makasi vaan saavin pohjalla kylki kyljessä ihan mustina. Nyt alkaa jo näkymään vähän muutakin väriä, eikä enää kyljellään köllötellä.
Nyt varovasti olen vaihtanut akvaariosta vettä saaviin ja ei auta kuin odotella. Toivotaan että kaverit selviää... Ei taida pystyä itse nukkumaan enää tälle yötä.
Pitää seurata noita lapsia, yksi nukkuu tyytyväisenä sängyssään, kolme taistelee hengestään saavissa.
